Afrikassa kirjoitetaan edelleen kolonialistin kielellä – Tansania on harvoja poikkeuksia
Tansania on harvinainen tapaus Afrikassa siinä, että sen kaunokirjallisuus kirjoitetaan pitkälti afrikkalaisella kielellä, swahiliksi.
Valtaosa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kirjoittaa kolonialistin kielellä: ”afrikkalainen kirjallisuus” on tyypillisesti englannin-, ranskan- tai portugalinkielistä. Paikallisia kieliä näkee lastenkirjoissa, koulukirjoissa ja runoudessa, mutta romaanit ja aikuisten tietokirjat kirjoitetaan pääasiassa eurooppalaisilla kielillä.
”Aluksi kirjoitin englanniksi, mutta kun siirryin koulukirjoista ja lastenkirjoista romaaneihin, aloin kirjoittaa swahiliksi. Silloin kirjoittamisesta tuli helpompaa, koska se on äidinkieleni”, sanoo palkittu tansanialaiskirjailija Tune Salim.
Opettajataustainen Salim sanoo, että koulun vaikutus kieleen on merkittävä. Tansaniassa valtion peruskoulut käydään swahiliksi, yksityiskoulut pitkälti englanniksi. Toisella asteella myös valtion koulut vaihtavat kielen englantiin.
Salimin tavoin palkittu Nahida Esmail tekee toisin. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjat swahiliksi, mutta romaanit englanniksi. Se johtuu siitä, että hän on käynyt kaikki koulunsa englanniksi, yliopiston Britanniassa.
”Puhun swahilia, mutta en ole kovin itsevarma swahiliksi, koska en ole koskaan opiskellut sitä”, Esmail sanoo.
Pitää tuntea olonsa kotoisaksi sillä kielellä, millä kirjoittaa, sanoo tansanialainen Nahida Esmail.
Salim ja Esmail ovat tuottoisia kirjailijoita, molemmat ovat kirjoittaneet yli 25 teosta. Salim on tehnyt lasten- ja nuortenkirjoja, koulukirjoja ja romaaneja, Esmail taas on päättänyt tehdä kirjan jokaisessa genressä, nyt julkaistujen joukossa on muun muassa runoutta, dekkareita, seikkailuja, historiallista fiktiota ja fantasiaa.
”Pitää tuntea olonsa kotoisaksi sillä kielellä, millä kirjoittaa. Kirjani ovat kyllä niin tansanialaisia kuin mahdollista, mutta ne ovat englanninkielisiä.”
Kirjailijan leipä on tiukassa, ja hyvin harva pystyy elättämään itsensä yksinomaan kirjailijana.
”On vaikeaa saada kirjalleen kustantajaa, ja siksi monet päätyvät omakustanteisiin”, Nahida Esmail sanoo.
Kielikysymys on myös rahakysymys: swahilinkielisiä lukijoita on enemmän, mutta englanniksikin voi pärjätä, sillä englantia sujuvasti lukevilla, yksityiskouluja käyneillä ihmisillä on keskimäärin parempi ostovoima.
Lukeminen kasvussa
Tansanian suurimman kustantamon Mkuki na Nyotan johtaja Mkuki Bgoya sanoo, että karkeasti ottaen Tansanian tietokirjat julkaistaan englanniksi, romaanit swahiliksi. Tietopuolella suosituimpia genrejä ovat self help -kirjat ja elämäkerrat, kaunokirjallisuudessa taas romantiikka ja jännitys.
”Olen kustantanut kirjoja vuodesta 2009, ja näen lukemisessa selkeää kasvua ”, hän sanoo.
Tilanne ei silti ole ruusuinen: Tansaniassa on noin 60 miljoonaa ihmistä, ja jos kirja myy 5000 kappaletta, se on hitti. Yleensä niin hyvin myyvät vain merkittävät tietokirjat.
Tansaniassa luetaan Bgoyan mukaan paljon digitaalisesti – on esimerkiksi maksullisia Whatsapp-ryhmiä, joissa on jatkokertomuksia – mutta paperikirja on edelleen suosituin formaatti. Äänikirjoja ei käytännössä ole, mutta Mkuki na Nyota valmistelee omaa äänikirjatuotantoaan paraikaa.
”Jopa Z-sukupolvi lukee mieluummin paperilta, koska ihmiset ovat digiuupuneita”, Bgoya sanoo.
Merkittävä pullonkaula melkeinpä koko Afrikassa on kirjojen saatavuus: kirjakauppoja ja kirjastoja on harvassa.
Ongelma on jakeluketjussa: kirjakauppoja ja kirjastoja on harvassa.
Readit Books -kustantamon omistaja ja Tansanian kustannusyhdistyksen toiminnanjohtaja Abdullah Saiwaad sanoo, että aina ei ollut näin.
”Käänne tuli 2013–2014, kun hallitus päätti, että he painavat koulukirjat itse”, Saiwaad sanoo.
Sitä ennen koulukirjojen tekeminen kannatteli taloudellisesti monia kustantajia, ja kirjakauppoja oli kaikissa pikkukaupungeissa.
”Kun ihmisillä on kirjoja saatavilla, he kyllä lukevat”, Saiwaad sanoo. ”Olen kiertänyt koulujen harvoja kirjastoja, ja niissä näkee, että swahilinkieliset kirjat ovat kaikkein kuluneimpia, eli niitä luetaan.”
Kulta-aika takanapäin
Yksi kohtuullisen suosittu tansanialaisen kirjallisuuden muoto ovat uudelleenjulkaistavat klassikot. Niiden kustantaminen on ollut Africa Proper Education Network -kustantamolle sydämen asia.
Kustantaja ja kustannusyhdistyksen puheenjohtaja Hermes Damian sanoo julkaisseensa yli 70 kirjaa, jotka ovat yli 50-vuotiaita: merkittävien kirjailijoiden ydinteoksia ja koottuja teoksia.
”Me olemme kirjallisuuden vartija.”
Swahilikirjallisuuden merkkiteoksista alkaa olla jo aikaa. Modernin kaanonin muodostavat paljolti 1950–1980-luvuilla kirjoitetut teokset. Niiden kirjoittamisen aikoihin Tansaniassa tuettiin kirjallisuutta sekä taloudellisesti että poliittisesti, Damian sanoo. Tansania itsenäistyi vuonna 1961, ja ensimmäinen presidentti Julius Nyerere käänsi itsekin Shakespearea ja Platonia swahiliksi. Hän myös teki swahilista kansalliskielen määrätietoisella kieli- ja koulutuspolitiikalla.
”Nyerere ymmärsi kirjallisuuden paikan kulttuurin puolustajana”, Damian sanoo.
Tansanian nykyhallituksen kirjallisuuspolitiikka ei saa Damianilta kiitosta.
”Työ jää meille kustantajille. Me koputtelemme hallituksen ovelle ja muistutamme kirjallisuudesta. Tiedämme, että tarpeita on paljon, mutta valtiolla ei ole varaa olla sijoittamatta kulttuuriin. Se on suuri virhe ja jälki on rumaa.”
Tansanian ensimmäinen presidentti Nyerere käänsi Shakespearea ja Platonia swahiliksi.
Vähäinen panostaminen kirjallisuuteen on Damianin mukaan heikko kohta koko Afrikalle. Hän viittaa Unescon vuonna 2025 julkaisemaan raporttiin, jonka mukaan 120 miljoonan asukkaan Japanissa vuotuinen kirjamarkkina on 9,3 miljardia dollaria, kun taas koko 1,5 miljardin ihmisen yhteenlaskettu markkina on noin seitsemän miljardia dollaria.
”Yksi maa peittoaa koko Afrikan. Tämän pitäisi herättää meidän hallituksemme sijoittamaan kirjallisuuteen.”
Itsesensuuria ja koulukirjojen neuvosto
Lehdistönvapaus ei kukoista Tansaniassa: toimittajia on pidätetty, kadonnut ja lähtenyt maanpakoon. Kirjailijat ovat sen sijaan saaneet olla rauhassa. Yksikään Kirjailijan haastattelema kustantaja tai kirjailija ei muista, että kirjailijoille olisi koitunut ongelmia liian rohkeasta tekstistä.
”Ei hallitus taida juuri lukea kirjoja”, Abdullah Saiwaad sanoo.
Tulevaisuus on epävarma, sillä vuoden 2025 lopussa voimaan tuli laki, jonka mukaan kustantajien pitää rekisteröityä valtion taideneuvoston jäseniksi. Samainen neuvosto on sensuroinut pop-lauluja ja elokuvia Tansaniassa.
Tune Salim kertoo, että poliittisten aiheiden kanssa pitää kirjailijankin olla varovainen, ja hänkin on poistanut käsikirjoituksista kohtia, joita koelukijat ovat pitäneet riskialttiina.
Ilmaisun rajat kirjallisuudessa ovat kuitenkin lähinnä kulttuurisia, sanoo Mkuki Bgoya. Hän joutuu välillä rohkaisemaan kirjailijoita olemaan vähän särmikkäämpiä.
”Tansanialaiset välttelevät konflikteja eivätkä halua loukata ketään.”
Yksi välillä absurdeja piirteitä saava rajoitus on kouluviraston lupamenettely. Sen monet nostavat esiin.
Neuvosto muuttelee lastenkirjoja mielivaltaisesti.
Tansanian kouluvirasto hyväksyy kirjat, joita saa tarjota kouluille joko oppikirjoiksi tai koulujen kirjastoihin oheislukemistoksi. Prosessi voi kestää vuosia, ja virastossa lastenkirjojen tarinoita peukaloidaan mielivaltaisen oloisesti. Nahida Esmail antaa esimerkin.
”Jos haluaisin kirjoittaa tarinan, jossa kala puhuu lapsille, niin virastosta luultavasti sanottaisiin, että eihän se ole mahdollista. Siksi on parempi kirjoittaa kirja, jossa lapset puhuvat toisilleen.”
Kyse ei hänestä ole klassisesta sensuurista, vaan siitä, että viranhaltijat eivät ymmärrä luovaa prosessia ja kokevat oikeudekseen muokata tekstejä. Hän itse kirjoitti aikanaan lastenkirjan, jossa seepra halusi maistaa kirahviystävänsä kehumia puunlehtiä. Seepra suostutteli savannin eläimet kerääntymään pyramidiksi, jotta ylettyi latvustoon. Kouluvirasto katsoi, että seepra on liian painava ja vaihtoi eläimen gaselliksi.
Lupakäytäntö aiheuttaa Esmailin mukaan esimerkiksi sen, että Tansaniassa ei oikeastaan julkaista fantasiakirjallisuutta lapsille.
”Jos kalat eivät voi puhua, niin miten fantasia ikinä saisi lupia?”
Nobelistia ei tunnettu Tansaniassa
Kun tansanialaistaustainen Abdulrazak Gurnah voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021, moni suomalainen kirjallisuudenystävä joutui tarkistamaan, kenestä olikaan kyse. Yllättäen Tansaniassa tehtiin samoin.
”En minäkään häntä tuntenut”, sanoo Tune Salim, joka on Gurnahin lailla kotoisin Sansibarilta. Gurnah ei kuulunut tansanialaisen kirjallisuuden kaanoniin, koska hän muutti Britanniaan jo vuonna 1967.
Nyt Tune Salim on lukenut kolme Gurnahin teosta, ja samastuu niiden kulttuuriin ja Sansibarin historiaan.
”Ehkä hänellä on vähän vanhanaikainen katse Sansibariin, koska asiat ovat muuttuneet, mutta pidän hänen kirjoistaan.”
Nyt Mkuki na Nyota on julkaissut Gurnahin teoksia swahiliksi käännettyinä.
”Nyt hän kiinnostaa kyllä”, Mkuki Bgoya sanoo.
Hän on kustantanut swahiliksi muutakin kirjallisuutta, esimerkiksi esimerkiksi senegalilaista Mariama Bâta, Kiinan Xi Jinpiniä ja Antoine se Saint-Exupéryn Pikku prinssin. Samaan aikaan Mkuki na Nyota julkaisee alun perin swahiliksi julkaistua kirjlalisuutta muilla kielillä, toistaiseksi englanniksi, ranskaksi, arabiaksi ja kiinaksi.
”Ajatus on, että toisissa maissakin löydettäisiin meidän kulttuurimme rikkaus”, Bgoya sanoo.
”Minusta jokaisella maalla kuuluu olla oma kirjallisuutensa, jotta voidaan kehittää ideoita, laajentaa ajattelun rajoja ja unelmoida.”
Esa Salminen
Esa Salminen (s. 1976) on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja tietokirjailija. Hän on julkaissut 11 kirjaa. Kuva: Nanna Tulikoura