Valko-Venäjällä kirjoittaminen ja lukeminen ovat protesteja
Valko-Venäjän itsenäiset kirjailijat asuvat käytännössä joko maanpaossa tai istuvat vankiloissa, sanoo kirjailijoiden sananvapausjärjestö PENin Valko-Venäjän paikallisjärjestön puheenjohtaja, runoilija Taciana Niadbaj.
– Valko-Venäjällä voidaan vangita kuka tahansa, jota pidetään epälojaalina, ja siihen riittää julkinen esiintyminen, mielenosoituksiin osallistuminen tai Facebookissa, Instagramissa tai Telegramissa kommentointi tai tykkääminen. Kirjailijoilla on yleisöt ja vaikutusvaltaa ihmisten ajatuksiin, ja siksi he ovat vaarallisia vallanpitäjille.
Niadbaj on itse asunut Puolassa vuodesta 2021. Hän oli jo valmistautunut vankilaankin: tehnyt testamentin ja valtakirjan. Kävi kuitenkin niin, että kun hän oli perustamassa Valko-Venäjän PEN-järjestöä Puolaan, byrokratiassa kesti. Samaan aikaan ratsiat järjestöihin kiihtyivät, ja monet hänen kollegoistaan pidätettiin. Aluksi hän ajatteli, että menisi takaisin vaikka joutuisi vankilaan, mutta sitten mieli muuttui.
– En halua väheksyä vankilassa olevia tai sanoa, että he kärsivät turhaan, mutta tuntui, että minusta olisi enemmän hyötyä töissä kuin vankilassa. Vankilassa ei voi antaa kulttuurille mitään.
Vuoden 2014 jälkeen pieni avautuminen
Niadbaj sanoo, että kun Venäjä aloitti sodan Itä-Ukrainassa vuonna 2014, Valko-Venäjällä kirjailijoiden tila toimia avautui hieman. Hän epäilee, että maan diktaattori Aljaksandr Lukašenka ymmärsi, että Venäjä uhkasi myös Valko-Venäjän olemassaoloa.
– Hän salli vähitellen julkisten tilojen käytön kulttuuritapahtumiin.
Taka-ajatus ehkä oli, että kansallisen kulttuurin korostamisella varmistettaisiin Valko-Venäjän valtion olemassaolo – ei valkovenäläisten tähden, vaan siksi, että Lukašenkalla olisi edelleen valtio, jota johtaa.
Lukašenka ymmärsi vuonna 2014, että Venäjä uhkasi myös Valko-Venäjän olemassaoloa.
Niadbaj sanoo, että tämä pienikin avautuminen myötävaikutti siihen, että valkovenäläiset uskalsivat lähteä joukkomielenosoituksiin vuoden 2020 räikeän vilpillisten vaalien jälkeen. Silloin Minskin kaduilla liehuivat maan vanhat punavalkoiset liput, jotka on kielletty, koska niitä pidetään vastarinnan symbolina.
– Saan edelleen kylmiä väreitä, kun muistelen sitä. Oli niin inspiroivaa, kun saatoin mennä kadulle lipun kanssa avoimesti. Joku saattaa tietenkin pidättää ja hakata, mutta minua ei pelottanut.
Mielenosoitusten jälkeen Valko-Venäjällä on kovalla kädellä kuristettu kansalaisyhteiskuntaa ja sananvapautta. Niadbajin analyysin mukaan koventuneilla otteilla valmisteltiin sitäkin, että Venäjä voisi hyökätä Valko-Venäjän kautta ja sen avulla Ukrainaan.
– Ihmisiä laitettiin vankilaan ja pakotettiin muuttamaan maasta. Tilaa siivottiin, jotta kukaan ei osoittaisi mieltä tai kritisoisi viranomaisia.
Voimakasta venäläistämistä
Valko-Venäjää on voimakkaasti venäläistetty koko sen itsenäisyyden ajan, Niadbaj sanoo.
– Lukašenka on neuvostoaikainen mies. Hän ei ole koskaan pitänyt valkovenäläisestä kulttuurista tai kielestä.
Valkovenäläinen kieli ja kulttuuri ovat tämän ajattelun mukaan takapajuisia ja kelpaavat vain museoihin, perinneasuihin ja kansantansseihin ja -lauluihin.
– Lukašenka on sanonut, että venäläinen kulttuuri on suuri ja riittävä, ja hän häpeää valkovenäläisyyttä. Hän ei ole koskaan pitänyt valkovenäläisistä kirjailijoista – ja tunne on ollut molemminpuolinen, koska kirjailijat ovat yrittäneet puolustaa Valko-Venäjän kulttuuria ja kieltä, Niadbaj sanoo.
Kelpaako valkovenäjän kieli vain museoon ja kansanlauluihin?
Hyvin samoilla linjoilla on toinen valkovenäläinen kirjailija Hanna Yankuta, joka Niadbajin tapaan asuu nykyään Puolassa. Hän on kirjoittanut useita lastenkirjoja valkovenäjäksi.
– Eivät ne tietenkään kertoneet vaikkapa kapinallisuudesta, mutta niissä oli arvoja kuten solidaarisuutta, yhdessä tekemistä, luontoa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Ne eivät olleet Lukashenkan hallituksen lempiteemoja, mutta niitä ei myöskään tiukasti kielletty.
Yankuta sanoo ajatelleensa arvoja koko ajan kirjoittaessaan: jos hänen kirjansa saisivat vahvistettua lapsissa arvostusta demokratiaa, tasa-arvoa ja luonnonsuojelua kohtaan, Valko-Venäjällä olisi kenties jatkossa enemmän ihmisiä, joilla on demokraattiset arvot.
Unelma kielien tasa-arvosta
Jo valkovenäjän kielen käyttäminen on vastarintaa, Yankuta sanoo.
– Valko-Venäjällä puhutaan koko ajan enemmän venäjää kouluissa, yliopistoissa ja julkisilla areenoilla, ja nuorella sukupolvella voi olla vaikeuksia ymmärtää valkovenäjää.
Pitkään jatkunut venäläistämispolitiikka näkyy Taciana Niadbajin mukaan siinäkin, että Venäjällä panostetaan kulttuurituotteisiin paljon, toisin kuin Valko-Venäjällä. Valkovenäläisten kirjojen painokset ovat tyypillisesti joitain satoja kappaleita, kun venäläisissä kirjoissa painokset voivat liikkua kymmenissä tuhansissa. Se näkyy kirjojen hinnoissakin.
Monet menestyneet valkovenäläiskirjailijat ovat kirjoittaneet teoksensa venäjäksi ja käyttäneet Venäjän kirjamarkkinoita menestyäkseen. Hekään eivät ole säästyneet vainoilta, vaan maan venäjänkielisistä kirjailijatähdistä esimerkiksi Tatsiana Zamirovskaya asuu Yhdysvalloissa, Sasha Filipenko Sveitsissä ja Svetlana Alexievich Saksassa.
– En halua erottaa venäjäksi kirjoittavia muista valkovenäläisistä kirjailijoista – heidän työnsä on valkovenäläistä kirjallisuutta, mutta haluaisin edistää valkovenäjän kielen asemaa, jotta kieli olisi tasa-arvoisemmassa asemassa venäjään nähden, Niadbaj sanoo.
Valko-Venäjällä on Niadbajin mukaan virallisia ja epävirallisia mustia listoja ”epälojaaleista” kirjailijoista, joiden kirjoja ei nähdä julkisen palvelun mediassa, kirjakaupoissa, kirjastoissa, yliopistoissa tai kouluissa, eikä tekijöitä kutsuta oppilaitoksiin vierailuille.
– Kun kirjailijoiden yhteyksiä lukijoihin on leikattu vuosikymmeniä, ei kukaan tiedä heidän olemassaolostaan. Aina on pieni määrä hyvin motivoituneita ihmisiä, jotka osaavat googlata ja jotka tietävät mitä googlata, mutta heitä on vain suurissa kaupungeissa.
Muutama kustantamo sinnittelee
Suurin osa valkovenäläisistä kirjoista julkaistaan nykyään maan ulkopuolella, sillä moni pieni ja keskisuuri kustantamo on paennut maasta ja jatkaa toimintaansa lähimaista käsin. Taciana Niadbaj on myös pienkustantaja
– Minulle se ei ole kaupallista toimintaa, vaan osa missiota, hän sanoo.
Hän etsii kirjoille aina rahoituksen, ja esimerkiksi Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Ales Bjaljatskin ja asianajaja Maksim Znakin kirjojen tuotot hän ohjaa kirjailijoiden perheille. Molemmat ovat poliittisia vankeja.
Sekä Niadbaj että Yankuta sanovat, että on hyvä, että Valko-Venäjällä on jäljellä pari isoa kustantamoa, jotka julkaisevat lähinnä klassikoita, käännöksiä ja lastenkirjoja. Niiden pitää olla varovaisia, mutta ainakin ne pitävät kieltä hengissä.
– Valko-Venäjällä ei ole mahdollista osoittaa mieltä, joten jo valkovenäjäksi kirjoitetun kirjan ostaminen on protesti, Yankuta sanoo.
Valko-Venäjällä on jäljellä pari isoa kustantamoa, jotka julkaisevat klassikoita, käännöksiä ja lastenkirjoja.
Uutta kirjallisuutta myös salakuljetetaan rajan yli Valko-Venäjälle.
– On myös sähkökirjoja ja erilaisia hankkeita, joilla tuotetaan ilmaisia äänikirjoja, Yankuta sanoo.
Ulkomailla on vapaampaa
Hanna Yankutan maanpako alkoi vuonna 2021, kun hän oli kirjailijaresidenssissä Puolassa. Hänkään ei ollut aikonut jäädä ulkomaille, mutta työkaverien pidätykset ovat saaneet pidentämään ulkomailla oleskelua, jolle ei nyt näy loppua.
Puolassa hän alkoi kirjoittaa kirjoja aikuisille. Yankuta julkaisi runokirjan, jossa aukeamilla on aina yhdellä sivulla luku perustuslakia ja toisella sivulla Yankutan runoja esimerkiksi ihmisoikeuksista ja vuoden 2020 laajoista protesteista. Runoja on suomennettu Free All Words -sivustolle.
Hän kirjoitti myös romaanin siirtolaisen elämästä valkovenäläisenä Puolassa.
– Näihin aikoihin minun piti päättää, olenko aktiivinen ja puhun kovaan ääneen, vai valitsenko olla hiljaa, jolloin ehkä voisin palata Valko-Venäjälle. Päätin julkaista kirjoja, kirjoittaa esseitä ja antaa haastatteluita, hän sanoo.
Taciana Niadbaj sanoo, ettei kadu osallistumistaan protesteihin ja hän on tyytyväinen, että voi puhua nyt vapaammin.
– Silti olen jollain tavalla kateellinen niille, jotka voivat olla Valko-Venäjällä. He eivät voi puhua kovaan ääneen tai ilmaista mielipiteitään sosiaalisessa mediassa, mutta he ovat siellä. On vaikea valita ilmaisunvapauden ja sen välillä, että saa olla kotimaassaan.
Hän sanoo tietävänsä, että hän voi tehdä paremmin töitään ulkomailla, mutta samalla hän tiedostaa, että poliittinen muutos syntyy vain maasta sisältä käsin.
– Siksi meidän pitää tukea Valko-Venäjällä olevia tahoja kaikin tavoin.
Kirjallisuus on työtä tulevaisuuden eteen
Hanna Yankuta uskoo, että kirjallisuudella on valtava rooli paremman tulevaisuuden luomisessa Valko-Venäjälle.
– Kirjallisuus luo yhteisiä kokemuksia. Olen tavannut valkovenäläisiä ihmisiä Lontoossa ja Brasiliassa, ja kun puhumme kirjallisuudesta, meillä on jotain yhteistä jaettavaa.
Kirjallisuus säilyttää kieltä ja kulttuuria, vaikka ihminen asuisi kaukana kotimaastaan. Yankuta myös ajattelee, että kirjallisuudella voidaan puhua arvoista.
– En ole varma, voiko kirjoilla muuttaa vastapuolen arvoja, mutta uskon, että niillä voi vahvistaa omia arvojamme.
Yankutalle itselleen kirjallisuus on tärkeintä elämässä.
– Näen, että pitkällä aikavälillä on tärkeää tehdä taidetta, koska taide on tulevia sukupolvia varten. Vaikka nyt monet eivät pysty lukemaan kirjojamme, tilanne voi muuttua 10 tai 20 vuoden päästä. Tämä on työtä tulevaisuuden eteen, ja minusta meidän pitää siksi tehdä parhaamme.
Valko-Venäjän PEN haluaa demokratiaa Euroopan itärajalle
Taciana Niadbaj myöntää, että ulkopuolisista saattaa vaikuttaa siltä, että Valko-Venäjän PEN haluaa vain puolustaa valkovenäläisten oikeuksia kirjoittaa omalla kielellään.
– Sekin on merkittävää, mutta meille tämä on Valko-Venäjää suurempi asia.
”On vaikea valita ilmaisunvapauden ja sen välillä, että saa olla kotimaassaan.”
Hän muistuttaa, että Valko-Venäjä on kulttuurisesti ja historiallisesti eurooppalainen maa, ja nyt sen kulttuuria venäläistetään propagandalla, disinformaatiolla ja sotaa perustellen.
– Tässä mielessä haluamme taistelullamme varmistaa, että Euroopan itärajalla on demokraattinen maa, joka ei halua sotaa – ja tämä on tärkeää Euroopan turvallisuudelle. Toivonkin, että muut eurooppalaiset tukisivat meitä, että työmme olisi tehokkaampaa. ■
Esa Salminen
Esa Salminen (s. 1976) on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja tietokirjailija. Hän on julkaissut 11 kirjaa. Kuva: Nanna Tulikoura