Runoilija vaaran rinteellä
Taloudellisen ja henkisen lamaantumisen vuosina ihmisillä on ollut tapana hakea tukea syvällisyydestä. Lannistumisen ja horisontin luhistumisen vastavoimaksi voidaan käyttää lukemista, uusien ideoiden ja ratkaisumahdollisuuksien etsimistä.
Suomen onnetonta talouskehitystä on ruokittu lisäleikkauksilla. Hallituksen suorittamat kulttuuriin liittyvät leikkausoperaatiot eivät ole olleet kirurgisia. Sätkivää rakennetta on leikelty kirveellä, ei suinkaan skalpellilla.
Moni leikkauksista on osunut suoraan kirjallisuuden varhaisimman muodon tekijöihin, runoilijoihin. Aina kovin taloudellisesti ahtaasta ammatista on tulossa jotain sellaista, millaisena muistamme sen vanhoista luokkayhteiskuntakuvauksista. Horjumisena haudan partaalla.
Jyrki Kiiskisen esikoiskokoelman Runoilija vaaran rinteellä (Art House, 1989) nimelle onkin ollut viime aikoina käyttöä. On kulttuuripoliittinen päätös hyvästelemmekö runoilijan ammattina kokonaan vai ymmärrämmekö, mikä merkitys runoudella on.
Olin nuori nuori runokustantaja vuosituhannen alussa Tanja Karpelan ollessa kulttuuriministeri. Piti olla nousukausi käynnissä, mutta kustantajaurani alkoi heti järkytyksellä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö poisti niin kutsutun valikoivan tuotantotuen tukimuodoistaan. Kyseessä oli kustantamoille kohdennettu tuki, joka käytettiin vähälevikkisen laatukirjallisuuden julkaisemiseen. Leikkausta perusteltiin sillä, että summa siirrettiin kirjastojen ostotukeen.
Sekin romutettiin tämän hallituksen aikana (2024). Historiaa tuntevasta runoilijasta ja pienkustantajasta saattaa tuntuu kaksinkerroin vedätetyltä.
Kun on vähän mistä leikata, suuret leikkaukset ovat merkittävämpi uhka.
Kirjoitimme tuolloin yhdessä sisarliittojemme puheenjohtajien kanssa Helsingin Sanomiin siitä, että kirjastoissa pitää olla saatavilla sellaistakin laatukirjallisuutta, josta ei tule myyntimenestyksiä. Useasti näitä teoksia julkaisevat asialleen omistautuneet pienkustantamot. Moni erityisesti runoutta ja esseistiikkaa julkaiseva kustantamo onkin taloudellisissa ongelmissa.
Tilannetta ei auta hallituksen päätös kurittaa kirjallisuutta lisäveroin.
Kun on vähän mistä leikata, suuret leikkaukset ovat merkittävämpi uhka. Yksityisen kopioinnin hyvityksen puolittamisen (2025) vaikutukset tuntuvat erityisesti runoilijan kukkarossa. Kyseinen korvausjärjestelmä näkyy kirjailijalle pääosin työvälineiden ja työmatkojen tukemisena. Leikkaus tarkoittaa jo nyt vähäisen summan puolittamista. Kirjailijan on siis vaikeampaa saada tukea tietokoneeseen tai välttämättömiin työmatkoihin vaikkapa kansainvälisille messuille tai runousfestivaaleille.
Hovioikeudenneuvos Kristiina Harenko onkin esittänyt selvityksessään, että yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmää kehitettäisiin budjettirahoitteisesta tallennuspohjaiseksi. Kyseessä ei ole kulttuurituki vaan kirjailijoille kuuluva hyvitysmuoto.
Syys-lokakuun vaihteessa 2025 runoilijoiden keskuudessa nousi huoli lainauskorvausten pienenemisestä. Syitä on useita. Suurin on Sanaston ja Kopioston käymät uudet kuvasuhdeneuvottelut, joiden tuloksena oli tekstintekijöiden osuuden väheneminen lainauskorvauksesta kuvantekijöiden eduksi. Lisäksi lainausmäärän kasvu sekä ulkomaisten oikeudenhaltijoiden lisääntynyt korvausten hakeminen ovat vaikuttaneet lainauskorvauksen senttimäärään.
Sanaston sisäisessä tasausjärjestelmässä, niin kutsutussa kuvavähennyksessä, kirjastoluokan 82 arvioitiin sisältävän yli 10% kuvaa. Tämä ymmärrettävästi herätti kummastusta. Eihän runoudessa ole juuri lainkaan kuvitusta. Näistäkö vähäisistä pennosistani pitää vielä maksaa kuvittajalle, joka ei ole kuvittanut omaa teostani?
Kirjailijaliitto on ajanut niin kuvasuhdeneuvottelujen uudelleenkäynnistämistä kuin kuvavähennyksen uutta tarkastelua.
Runousluokkaan kuuluu kuitenkin aikuisille kirjoitetun runouden lisäksi myös lastenrunous, jossa kuvasuhde on hyvin erilainen. Kirjailijaliitto on ajanut niin kuvasuhdeneuvottelujen uudelleenkäynnistämistä kuin kuvavähennyksen uutta tarkastelua.
Runoilijoiden turhautumisessa kyse on myös arvostuksesta ja ammatillisesta itsetunnosta. Runoilijaa on aina potkittu päähän, mutta nykyisen hallituksen leikkaukset ovat osuneet lyyrikoihin täysin armotta. Mustepullo kiehui yli kuvavähennyksen kohdalla.
Suomalainen runous on yhä elossa, mutta perustuu aktivistien periksiantamattomuuteen. Kirjailijan kuuluu kuitenkin saada työstään korvaus ja kotimaisella runoudella on edelleen tehtävä. Ilman perustavanlaatuista kielelle omistautumista kieli ei kehity.
Erityisesti runous on siinä avainasemassa. Nyt runoilija on vaaran rinteellä.
Ville Hytönen
Ville Hytönen (s.1982) on virolaisessa majakkalaaksossa pienen poikansa kanssa asuva Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Kirjailija-lehden päätoimittaja. Hän on julkaissut miltei 60 teosta kaikkia kirjallisuuden lajeja.