Olemmeko todella äänikirjamaailman edelläkävijöitä – vai sittenkin harhapoluilla?
Kun Väinö Kirstinä kirjoittaa: “aurinko laskee / linnut lähtevät kirkuen lentoon / kun puunuijat iskevät luuhun ja lihaan”, kuulen sen äärimmäisen auditiivisena mielessäni.
Äänikirjan lukija saattaisi pilata tuon sisäisen äänen. Siinä yksi syy lukea painettua kirjaa.
Kirjailijaliitolla ei kuitenkaan ole mitään audiotallenteita vastaan. Äänikirja on oikeastaan perinteisin mahdollinen tarinoiden kokemistapa ja siinäkin painottuvat kielelliset nyanssit. Äänikirjallisuutta on tuotettu niin Yleisradiollakin vuosikymmeniä kuin Vienan Karjalan runokylissäkin vuosisatoja, ehkäpä kymmeniä tuhansia vuosia. Sen sijaan Pohjoismaissa, Turkissa ja Bulgariassa vallalla oleva äänikirjojen myyntitapa on hyvin ongelmallinen.
Keskustelin juuri muutama viikko sitten International Authors Forumin kokouksessa New Yorkissa streaming-palveluiden yleisyydestä useiden eri maiden liittojen edustajien kanssa. Syy, miksi kansainväliset kirjailijakokoukset eivät juuri käsittele lukuaikapalveluiden ongelmia on siinä, etteivät kuukausiperusteiset palvelut ole kovinkaan yleisiä. Pohjoismaat ja pari Itä-Euroopan maata ovat aivan etunenässä kehityksessä.
Kun kerroin teettämästämme kirjailijoiden tulotutkimuksesta, moni kirjailijaliiton puheenjohtaja, toiminnanjohtaja ja juristi havahtui kauhukuvaan. Kuukausiperusteinen kirjan polkumyynti on pysäytettävä sen kokeilualueelle, siis Suomeen. “Siksi siis teillä on niin paljon pienemmät keskiansiot kuin meillä”, Iso-Britannian edustaja ymmärsi.
Voidaan siis pikemminkin sanoa, ettemme ole varsinaisesti kehityksen etujoukoissa, vaan eräänlainen perifeerinen kokeilualue, jossa testataan uutta teknologiaa sekä mahdollisuuksia alentaa kirjailijoiden saamaa rojaltisummaa.
Siis sivupoluilla Turkin ja Bulgarian kanssa.
Kirjailijat vertautuvat uudessa järjestelmässä Woltin ja Foodoran kaltaisten alustatalousfirmojen kuljettajiin. Niihin, jotka tuotantoketjun ainoina jäseninä eivät saa työstään kuin hiluja, vaikka heidän työnsä on yritysten olennaisin tuote.
Storytel AB ilmoittaakin vuosikertomuksessaan, että he ovat työntekijöilleen hyvin maksava yritys. Tässä näkyy bisnesmallin ydin. Striimaus on taloudellisesti kannattavaa vain silloin, jos se revitään kirjailijoiden selkänahasta. Työntekijöille on pakko maksaa kunnolla, jotta heitä saataisiin töihin.
Kokonaisuutta ei voida kutsua edistykseksi, vaan jonkinlaiseksi uudeksi postfeodaaliseksi järjestelmäksi, jossa striimeri on keisari, kustantaja lääninherra, järjestelmän työntekijät vasalleja ja kirjailija kurja talonpoika, jolla ei juurikaan ole mahdollisuuksia nousta pelloltaan.
Kuten Väinö Kirstinän runossa, puunuijat lyövät nyt kirjallisuuden luuta ja lihaa, mutta lintujen ja pegasosten on taisteltava vastaan.
On esitettävä vastalauseita ja ratkaisumahdollisuuksia sille, ettemme jää periferiaksi.
Lue, mitä äänikirjojen suhteen on tehtävissä. ■
Ville Hytönen
Ville Hytönen (s.1982) on virolaisessa majakkalaaksossa pienen poikansa kanssa asuva Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Kirjailija-lehden päätoimittaja. Hän on julkaissut miltei 60 teosta kaikkia kirjallisuuden lajeja.