Nykyaikaa etsimässä
Kirjailijoille on tuttua miten kirjallinen bardi ja salonkikerberos Olavi Paavolainen viehättyi moderneista äänistä, elevaattoreiden kolinasta ja reklaamien sirinöistä. Hän epäilemättä olisi suunnattoman kiinnostunut siitä miten äänikirjat kokevan renessanssiaan 2020-luvulla.
Mutta vain siihen saakka, kun hän kuulisi mitä se tekee kirjallisen työn palkitsemiselle. Se tietäisi sapekkaita kirjoituksia suoraan kustantajille ja äänitallenteiden jakajille.
Käsittelen pääkirjoituksessa 2/2024 äänikirjan kirjailijalle ongelmallisinta jakelumallia, striimausta. Tämä kirjoitus ehdottaa – ehkä jopa vaatii – kymmenen uudenlaisen käytännön soveltamista äänikirjoja jakaville lukuaikapalveluille sekä kustantajille.
- Äänikirjasta olisi hyvä solmia oma erillinen sopimuksensa. Tekijällä pitäisi olla oikeus päättää julkaistaanko teos myös äänitallenteena.
- Kirjailijan on syytä neuvotella siitä, lukeeko hän teoksensa itse vaiko joku muu. Tekijällä on oikeus omaan tekstiinsä ja oikeus kieltäytyä luovuttamasta oikeuksiaan ääniversioon, mikäli esitystapa ei miellytä häntä.
- Tekijän kannattaa pohtia antaako teoksensa ääni- ja lukuaikapalveluihin vaiko vain yksittäismyyntiin.
- Pitäisi pohtia kuuluisiko äänikirjasta maksaa tekijälle myös erillinen lisensiointimaksu, joka ei tarkoita ennakkoa, vaan erillistä korvausta.
- Uutuuskirjoille on hyvä suositella lukuaikapalveluihin kohdistuvaa embargoa, kuten Norjassa on päädytty tekemään ja jota Ruotsissa pohditaan. Kirjailija voi itse hyväksyä kustantajan ehdotuksesta ajatuksen siitä, että teos julkaistaan samaan aikaan painettuna teoksena, e-kirjana ja äänikirjana, mutta lähtökohtaisesti lukuaikapalveluille luovutettavan ääniversion olisi hyvä antaa odottaa painetun teoksen julkaisun jälkeen, esimerkiksi kuusi kuukautta.
- Toinen vaihtoehto on hinnoitella uutuusteos erillisellä hinnalla lukuaikapalveluihin. Tällä hetkellä kaikki uutuusteokset kaadetaan samaan alelaariin backlistan eli halvalla kuukausihinnalla myytävien vanhojen teosten kanssa. Tämän on vaikea kuvitella palvelevan kustantajankaan etua. Olisi hyvä pohtia lukuaikapalveluihin luotavaa uutuusteosten erillistä hintaluokkaa, joka olisi voimassa vaikkapa vuoden.
- Äänikirjojen ja e-kirjojen rojaltiprosentti täytyy olla vähintään sama kuin painetulla teoksella. Mikäli lukijaäänenä käytetään tekoälyä, rojaltiprosenttia ja ennakkoa täytyy kompensoida äänikirjalukijalta ja äänistudiolta säästyvällä palkkiolla. Tällöin rojaltiprosentti voisi olla esimerkiksi 40–50 %.
- Tekijän pitäisi saada äänitallenteen myyntiin perustuvat tilitystiedot jakelukanavakohtaisesti ja tarkasti yksilöitynä.
- Minuuttiperusteisesta revenue share -mallista voisi luopua. Ääni- ja lukuaikapalvelut sitoutuvat uuteen tuloutusmalliin, jota kutsumme jatkossa “Kuluttajalta kirjalle” -malliksi. Siinä kaikki palvelulle tullut tulo jakautuu jakelijan (ääni- ja lukuaikapalvelu) ja kirjan (kustantaja+kirjailija) kesken siten, että kuuntelijan maksama raha menee vain hänen kuuntelemilleen kirjoille.
- Kirjailijan on oltava varma, ettei lukuaikapalveluiden jakelemaa kirjallisuutta käytetä luvatta tekoälyn kielimallien kehittämiseen ilman erillistä korvausta. International Authors’ Forumin kokouksessa kävi ilmi, että kielimalleja kehitetään tällä hetkellä kirjojen piraattisivustojen teosten avulla. Mutta mistä teokset päätyvät piraattisivustoille?
Näillä ehdotuksilla saisimme kuljettua pitkän loikan kohti nykyaikaa, jota etsimme. Nykyajan Olavi Paavolainenkin voisi asetella silinterinsä kapsäkilleen ja kuunnella rikastettua äänitallennetta omasta teoksestaan. Eikä hänen kustantajansakaan alentuisi ostamaan Intiasta robottikuuntelua hänen omalle teokselleen niin, että se nousisi myyntilistojen kärkeen.
Tekijä, lue Kirjailijaliiton sivuilta ohjeita äänikirjasopimuksesta neuvottelemiseen. ■
Ville Hytönen
Ville Hytönen (s.1982) on virolaisessa majakkalaaksossa pienen poikansa kanssa asuva Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Kirjailija-lehden päätoimittaja. Hän on julkaissut miltei 60 teosta kaikkia kirjallisuuden lajeja.