Novellit, Teema: Vire

Kissankarvamietiskely

Mitä tapahtuu, kun kirjailijalta on työvire hukassa?
Kissan turkki

Kissa asettuu syliin. Ehdin juuri saada jalat risti–istuntaan. Arvaan, että tänään tästä tulee vaikeaa.

Miehen nauhoitettu ääni kuuluu puhelimesta. Liiankin tutut sanat, mieli alkaa heti vaeltaa. Hengitän muutaman kerran syvään. Toinen kissa raapii ovea, joudun keskeyttämään ja päästämään sen ulos. Koetan pysyä buddhalaisen tyynenä. Uusi risti–istunta, uusi asettuminen aloilleen, katti änkeää taas jalkojen päälle.

Suljen silmät.

Olla vain, hengittää. Kumma kyllä se on usein hankalampaa silloin kun mieli on pirteä ja iloinen. Pää pursuilee ideoita, pompahtelee innoissaan paikasta toiseen. Hoputtaa jo siirtymään tietokoneen ääreen. Maanittelee, ilveilee, tarjoilee kaikenlaisia herkkuja harhauttaakseen pois siitä, mihin haluaisin keskittyä.

Hengitän sisään, hengitän ulos. Niska on jäykkä, pieni kipu viiltää alavatsaa. Huomioni siirtyy jonnekin syvemmälle, hetken aikaa tunnen olevani nautinnollisesti aivan keskellä. Kuin ohuessa kanavassa kehoni keskilinjassa, minua on yhtä paljon vasemmalla ja oikealla. Jokin rentoutuu.

Äkkiä mieleen tunkee kirkas ajatus: tästähän minun pitää kirjoittaa. Juuri tästä, yrityksestä pyyhkiä joka ikinen aamu paperi valkoiseksi, puhdistaa mielen työpöytä. Tunnen miten ajatus tarttuu kiinni kuin kissankynnet villapaidan rinnukseen. Hymyilyttää: hieno veto, mieli. Taas löysit narun, josta vetää.

Annan ajatuksen olla, vilkuilen sen ohi ja koetan keskittyä tilaan johon kaikki tämä häly mahtuu.

Idea jää kytemään jonnekin sivukaistalle, sulautuu osaksi meditaatiota. Seison pääni sisällä olevassa tyhjässä huoneessa ja kuuntelen, katselen. Tulen tietoiseksi tästä olennosta joka kuvittelee olevansa läsnä. Mieli hämmentyy, hikottelee hetken.

Se tapahtuu sittenkin, olemisen taika. Vain siksi että antaudun olemaan täysin paikallani. Nauhoitettu ääni lausuu lempisanani: tee parhaasi ja anna sen riittää.

Kello kumahtaa, nauhoite päättyy. Kissa hätkähtää hereille, toinen raapii jo ikkunaa ja haluaa takaisin sisään.

On aika aloittaa päivän kirjoitustyö. ■


Saija Kuusela on Jaalassa asuva kirjailija ja biologi (FT), jonka Nea Guttorm -dekkarisarjan kolmas osa Raja ilmestyi lokakuussa.