Selkokirjailijan työllä on raamit
Selkokirjat suunnataan lähtökohtaisesti lukijoille, joilla on eri syistä kielellisiä vaikeuksia. Haasteita on yleisimmin teknisessä lukutaidossa ja luetun ymmärtämisessä. Siksi selkokieltä kirjoittavan on kiinnitettävä erityistä huomioita sanastoon ja kielen rakenteisiin. Selkokielen ideana on, ettei kielellä syrjitä, vaan tasa-arvoisuuden ja osallisuuden periaate toteutuu.
– Jos kyseessä olisi yleiskielinen teksti ei tarvitsisi piitata siitä, että sanavalintojen pitää olla helppoja ja lyhyitä. Ei olisi näitä rajoja, Selkokirjailijat ry:n puheenjohtaja, selkokirjailija Tuija Takala kuvaa.
Suomessa selkokirjoja on tehty 80-luvulta lähtien. Selkokieltä voisi luonnehtia kirjalliseksi palvelumuotoiluksi, joka käyttäjälähtöisyyden lisäksi tapahtuu taiteellisista lähtökohdista ja tarjoaa lukijalleen kaunokirjallisia elämyksiä.
– Selkokirjat noudattavat selkokielen periaatteita. Sisältö ei rönsyile, sanasto on tavallista, helppoa ja yleistä. Kielen rakenteet ovat lyhyitä ja helppoja. Lyhyet rivit jaetaan niin, että yksi ajatus on yhdellä rivillä.
Takala on työskennellyt 90-luvun alusta lähtien äidinkielen ja suomen kielen opettajana. Nykyisin selkokielisiä materiaaleja tarvitaan opetuksessa entistä enemmän, sillä tarvitsijoiden määrä on kasvanut ja käyttäjäryhmät ovat monimuotoisia.
Selkokirjat noudattavat selkokielen periaatteita.
– Selkokirjat eivät ole pelkästään pedagoginen väline, niin kuin ei mikään kaunokirjallisuus ole, jota käytetään opetuksessa. Viime vuosina selkokirjojen käyttö kouluissa on lisääntynyt. Oppimisvaikeuksien lisäksi uusiksi syiksi käyttää selkokirjoja on tullut mukaan lukuhaluttomuus ja lukutottumattomuus.
Selkokirjallisuutta ovat alun perin selkokieliseksi kirjoitetut kauno- ja tietokirjat sekä selkomukautukset, joiden lähtökohta on aina yleiskielisessä teoksessa. Toistaiseksi on yleisempää, että selkoversion kustantaa muu taho kuin alkuperäisteoksen kustantaja. Tähän Takala toivoo muutosta, jotta kustantajat alkaisivat tehdä enemmän selkomukautuksia omista kirjoistaan.
Selkomukauttaja muuttaa alkuperäisteoksen selkokirjallisuuden periaatteiden mukaiseksi. Tämä tarkoittaa myös tekstimassan karsimista: on pakko pelkistää ja jättää pois esimerkiksi sivuhenkilöitä ja sivutapahtumia. Kun puhutaan kaunokirjallisuudesta, suomenkielisten selkomukautusten sivumäärä on asettunut viime vuosina 120–150 sivun paikkeille.
Selkomukautuksessa täytyy säilyä alkuperäisteoksen sävy ja tunnelma.
– Selkomukautuksessa täytyy säilyä alkuperäisteoksen sävy ja tunnelma. Mukautus on epäonnistunut, jos se ei tavoita niitä ja välitä ydinasioita kuten alkuperäinen. Parhaiten mukautuksiksi taipuvat henkilö- ja juonivetoiset kirjat. Teksti ei saa jättää sellaisia aukkoja ettei lukija pysy kärryillä.
Selkokirjailijoita on Suomessa Takalan arvion mukaan tällä hetkellä viitisenkymmentä. Heistä Selkokirjailijat ry:n jäseniä on vajaa kolmisenkymmentä. Yksityishenkilöiden ja yhdistyksen lisäksi tärkeä selkokirjallisuuden asemaa edistävä taho on Selkokeskus, joka järjestää esimerkiksi erilaisia koulutuksia. Selkokeskuksen myöntämä selkotunnus kertoo lukijalle, että teos täyttää selkokirjan kriteerit myös ulkoasun ja kuvien suhteen.
Portti kirjallisiin elämyksiin
Opettajan uransa alussa Takala huomasi, ettei lukutaito ole itsestäänselvyys. Hän kouluttautui lukivaikeusopettajaksi ja törmäsi erityispegadogiikkaan, jonka kautta tutustui selkokieleen ja oivalsi sen mahdollisuudet. Tällä hetkellä Takala työskentelee osana päätyötään Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa VIERKO-hankkeessa, jossa hän on myös mukana kehittämässä suomi toisena kielenään opiskelevien ammattikoululaisten opetusta ja ohjausta sekä selkokielisiä opetusmateriaaleja.
– Opiskelijoiden lukutaidossa on aivan järkyttävä ero verrattuna siihen, kun olen aloittanut nuorten ja aikuisten opettajana, Takala kertoo.
– Lukutaidon heikentyminen on mielestäni yksi suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia ja eriarvoistuvaa yhteiskuntaa ennustavia tekijöitä. On paljon lukijoita, joiden lukuinto tyssää heti siihen, jos tulee kokemus, että tämä on liian vaikeata, en ymmärrä tätä tekstiä.
Voiko selkomukautuksen tarjoamisessa yleiskielisen teoksen rinnalla olla vaarana, että hyvin lukevat oppilaat yrittävät mennä sieltä mistä aita on matalin? Tätä Takalalta kysyvät erityisesti ne äidinkielenopettajat, joiden luokissa on vain vähän heikosti lukevia lapsia, nuoria tai aikuisia.
– Hyvä, että oppilas lukee edes selkokirjan. Sitten hän voi huomata kaipaavansa toisenlaista kuvausta. Selkokirja saattaa olla nuorelle ensimmäinen kaunokirja, jonka hän lukee alusta loppuun. Se lisää itsetuntoa. Saan opiskelijoilta paljon kommentteja että hei, nyt olen lukenut koko kirjan ja se oli hieno kokemus, mikä olisi seuraava kirja jonka voisin lukea. Veikkaan, että houkutus opettajan tarjoamaan ei-selkokirjaan lisääntyy.
Selkokirja saattaa olla nuorelle ensimmäinen kaunokirja, jonka hän lukee alusta loppuun.
Kun selkokirja alkaa tuntua liian helpolta vaihtoehdolta, voi siirtyä haastavampiin teoksiin. Täytyy myös tunnustaa, ettei selkokieli sovi kaikille, Takala huomauttaa.
– Selkokirjallisuudessa kuten kaikessa kirjallisuudessa on erittäin hyviä ja monipuolisia kirjoja, ja sitten jotain muuta. Voi tuntua, että tämä on vähän liian yksinkertaista. Silloin ei ole pääkohderyhmän lukija.
Maahanmuuttajille ja suomea toisena kielenään opiskeleville selkokirjallisuus on tärkeä väylä edistää kielitaitoa ja kulttuurituntemusta.
– Opettamani kurssin arviointikeskustelussa eräs opiskelija, joka tarvitsee suomen kielen suhteen vielä paljon tukea, sanoi, että hänen tavoitteenaan oli oppia lukemaan kirjakieltä, saada malleja omaan kirjoittamiseen ja saada luettua suomenkielisiä kirjoja.
Opiskelijan kaikki tavoitteet toteutuivat selkokirjoja lukemalla.
Lainaajissa korostuvat koulut ja maahanmuuttajat
Yleis- ja selkokielisiä lastenkirjoja julkaissut Mervi Heikkilä toimii kehityspäällikkönä lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävien kirjastopalveluiden erityistehtävässä Seinäjoen Ertessä. Yksikkö tukee eri tavoin Suomen kirjastoja lasten ja nuorten lukemisen edistämisessä.
Heikkilä tutustui selkokirjallisuuteen 2000-luvun alussa.
– Selkokirjallisuus mahdollistaa sen, että heilläkin, joilla on haasteita lukemisessa, on pääsy ihanaan tarinoiden maailmaan. Haluan tehdä töitä sen eteen, että näin olisi.
Erte ylläpitää erilaisia lukemisen edistämiseen liittyviä valtakunnallisia verkostoja, joista yksi on kirjastolaisista koostuva lasten- ja nuortenkirjastotyöntekijöiden neuvosto eli lanu-neuvosto. Neuvoston ehdotuksesta on päädytty esimerkiksi jakamaan kahta eri palkintoa, josta toinen on selkokirjalle myönnettävä Klara-palkinto. Se on ehditty jakaa vasta kerran. Palkittu teos on Päivi Lukkarilan Kuinka saavutetaan zanshin: selkomukautus (Nokkahiiri, 2023).
Heikkilä uskoo, että nykyisin selkokirjallisuus on kirjastojen henkilökunnalle tutumpaa.
– Koulutusta on ollut viime vuosina saatavilla todella hyvin, ja luulen, että tunnettuus on parantunut koko ajan. Yksi Klara-palkinnon tavoite on nostaa esiin selkokirjoja ja tarjota kirjastoille välineitä nostaa esiin ehdokkaita.
Selkokirjallisuus nousi esiin lanu-neuvostossa, kun opettajat alkoivat kysellä yhä enemmän selkokirjojen perään. Keskustelun seurauksena Erte otti kustantamoiden lisäksi yhteyttä Suomen Kulttuurirahaston edustajiin. Tuloksena oli SKR:n rahoittama ja Lastenkirjainstituutin toteuttama valtakunnallinen Selkopolku-hanke (2024), joka lisäsi selkokirjallisuuden tunnettuutta.
Selkokirjallisuus mahdollistaa sen, että heilläkin, joilla on haasteita lukemisessa, on pääsy ihanaan tarinoiden maailmaan.
Koulujen lisäksi selkokirjoja lainaavat erityisesti maahanmuuttajat. Pääsääntöisesti selkokirjat hyllytetään omaan hyllyynsä.
– Olemme suositelleet, että selkokirjoja hankittaisiin niin monta kappaletta, että niitä pystyttäisiin luokittelemaan sekä selkokirjahyllyyn että yleiskielisen kirjan viereen. Kaikki eivät välttämättä osaa tai viitsi erikseen mennä selkohyllylle.
Vähälevikkisen laatukirjallisuuden ja selkokirjallisuuden ostotuen poisto vuonna 2023 vaikutti kirjastojen valikoimiin selkokirjojen osalta. Selkokielen kehitykselle olisi kohtalokasta, jos myös valtion myöntämä selkokirja-avustus kustantamoille ja tekijöille lakkautettaisiin, Heikkilä pohtii.
– Yhteiskuntarauhan ja demokratian kannalta on äärimmäisen tärkeää, että kaikki saavuttaisivat lukutaidon ja pääsisivät osallisiksi tästä yhteiskunnasta. Lasku heikosta lukutaidosta lankeaa jonnekin ihan takuuvarmasti.
Pilottihankkeesta uusia käytäntöjä
Uusien selkokirjojen määrä on pysynyt maltillisena, vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaisumäärät ovat kaksinkertaistuneet. Vuonna 2025 julkaistun viimeisimmän Selkokielen tarvearvion mukaan useampi kuin joka kymmenes suomalainen tarvitsee selkokieltä.
– On käsittämättömän pysäyttävä luku, jos meillä on tällä hetkellä täällä 800 000 ihmistä, joilla on oikeasti heikko lukutaito. Sehän aiheuttaa ongelmia maailman ymmärtämisessä, työelämässä, asioiden hoitamisessa ja toisten ymmärtämisessä, huomauttaa Tammen lasten ja nuortenkirjojen kustantaja Saara Tiuraniemi.
Selkopolku-hanke herätti aikaisempaa laajemman joukon kirjailijoita ja kustantajia pohtimaan selkokielen mahdollisuuksia. Hankkeen puitteissa myös Tammelle tuli kyselyitä onko heidän julkaisemistaan teoksista saatavilla selkomukautuksia ja miksi he eivät kustanna selkokirjoja itse. Tämä lisäsi osaltaan painetta huomioida selkokirjallisuus kustannusohjelmassa.
– Selkopolku-hanke oli eräänlainen potku ideaan, että miten me voitaisiin kustantajana olla edistämässä tätä alaa Suomessa.
On käsittämättömän pysäyttävä luku, jos meillä on tällä hetkellä täällä 800 000 ihmistä, joilla on oikeasti heikko lukutaito.
Tammi ja Werner Söderström Osakeyhtiö aloittivat alkusyksyllä 2025 kolmivuotisen Selkee-pilottihankkeen, jonka tarkoituksena on julkaista selkomukautuksia kustantamon yleiskielisinä ilmestyneistä romaaneista. Kuluvan vuoden aikana Tammi julkaisee parikymmentä selkokirjaa. Luku on merkittävä, sillä Selkokeskuksen ylläpitämän selkokirjatietokannan mukaan Suomessa julkaistiin vuonna 2025 vain 43 selkokirjaa. Mukauttaminen oli luonteva aloittaa lastenkirjoista, Tiuraniemi sanoo.
– Selkopolku-hanke keskittyi pitkälti nuortenromaaneihin, joten lastenkirjallisuuden kohdalle jäi aika iso aukko. Sitä aukkoa olemme halunneet täyttää.
Selkoversioita toivotaan usein kirjoista, joita luetaan muutenkin. Myös Tammella luotetaan tunnettujen tekijöiden vetovoimaan. Pilotin ensimmäisten kirjojen joukosta löytyy esimerkiksi Timo Parvelan, Paula Norosen sekä Sinikka ja Tiina Nopolan teoksia. Syksyllä ilmestyy ensimmäinen aikuisille suunnattu selkomukautus, Maija Kajannon Korvapuustikesä. Tulevaisuudessa on tarkoitus kustantaa myös suoraan selkokielelle kirjoitettuja teoksia.
Toinen syy Selkee-hankkeen ajoitukseen on kulttuurirahoituksen tilanne Suomessa. Kun vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki lakkautettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä, Selkokeskus teki selvityksen siitä millaisia seurauksia kustantamot näkivät sille, jos myös selkokirjojen tuotantoon kohdennettu kustannustuki poistetaan.
– Se laittoi miettimään minkälaisilla keinoilla pystyisimme tekemään tästä normaalia liiketoimintaa ilman valtion tukea. Kuinka kustantaa selkokirjoja niin, että se olisi kannattavuuden rajoilla ja voisimme samalla tukea lukutaitotyötä Suomessa?
Pilottihankkeen tavoitteena on saada selkokirjallisuuden kustannustoiminta asettumaan plussan puolelle. Tiuraniemen mukaan valtion tarjoama tuki on tähän asti ollut riittämätön selkokirjojen tarpeeseen nähden. Siksi uusia toimintatapoja ei pidä perustaa valtion rahoitukselle. Pilotille haetaan hankeaikana lisärahoitusta ainoastaan yksityisiltä tahoilta. Hankkeen päätyttyä on tarkoitus tarkastella sen tuloksia ja miettiä mitkä käytännöt voivat jäädä osaksi kustannustoimintaa.
– Vastaamme kouluilta tulleeseen tarpeeseen eli siihen, että kun luokka lukee jotakin kirjaa olisi mahtava, jos sitä pystyisivät lukemaan kaikki. Kun alkuperäinen kustantamo kustantaa myös selkokirjan, pystymme tekemään kirjat ihan eri tavalla sukunäköisiksi. Selkokirjan pitää näyttää ja tuntuu oikealta, laadukkaalta kirjalta. Silloin lukijalle tulee tunne, että nyt luen kirjaa. Mikäli haluamme tavoittaa vastentahtoisia lukijoita uskon tämän olevan tärkeä strateginen veto.
Selkokirjan pitää näyttää ja tuntuu oikealta, laadukkaalta kirjalta.
Tällä hetkellä hanke työllistää täysipäiväisesti yhden selkokielen asiantuntijan. Lisäksi apuna käytetään freelancereina toimivia selkomukauttajia. Hankkeeseen kuuluvat myös saavutettavat e-kirjat selkomukautuksista.
– Selkomukautusten ensimmäisen version tekemisessä on käytössä Bonnierin tekoälyalusta, joka on pyhitetty selkokirjojen tekemiselle. Selkoasiantuntiamme ohjeistaa tekoälyn tekemään ensimmäisen version, josta työstämistä jatketaan.
Tekoäly nopeuttaa prosesseja, vaikka vaatii vielä paljon valvontaa. Sitä käytetään Tammella ainoastaan käsikirjoituksen ensimmäisessä versiossa, jonka jälkeen selkomukauttaja jatkaa mukautuksen tekemistä kunnes teksti on valmis. Tammella toivotaan, että pilottihankeella saavutetaan uusia toimintatapoja selkokirjojen kustantamiseen.
– Kun uusia sarjoja käynnistetään, meille tulee kyselyitä voiko kaunokirjallisia tekstejä käyttää oppikirjoissa. Viime vuonna kysyttiin ensimmäistä kertaa voimmeko käyttää tätä novellia ja tehdä siitä selkomukautuksen. Myös oppikirjapuolella on yleistynyt selkokielen tuleminen.
Tiuraniemi peräänkuuluttaa yritysten yhteiskuntavastuuta kansallisen lukutaidon puolesta.
– Suomessa on ollut paljon erilaisia yksittäisiä hankkeita, mutta niiden vaikutukset eivät tunnu jäävän riittävän pysyviksi eikä tehoa ole tarpeeksi. Tarvitsisimme konkreettisempia tekoja. Kustantajille luontevin tapa toimia lukutaidon eteen on miettiä minkälaisilla kustannusteoilla lukutaitoa voidaan parantaa. Selkokirjojen kustantaminen voi olla yksi keino.
Kirjallisuutta kaikille
Selkokieli on uutta luovaa, kehittyvää ja elävää kirjallisuutta, ei pelkkiä mukautuksia tai vain helpompaa luettavaa peruskoululaisille. Vaikka selkokirjallisuuden asema ja tunnettuus on viime vuosina parantunut, Tuija Takala kertoo, että toimittajille joutuu yhä usein selittämään mitä selkokirjallisuus ylipäätään on. Itse teokset jäävät paitsioon.
– Vielä ei olla siinä tilanteessa, että selkokirjoja esiteltäisiin tai arvioitaisiin kirjoina. Kaipaan sitä, että niistä tulisi mediaan esittelyjä.
Asenteissa näkyy yhä epäilys siitä, voiko selkokirjallisuus olla oikeaa kirjallisuutta, koska se on niin yksinkertaista. Selkokirjailijalta saatetaan jopa kysyä, koska kirjoitat oikean kirjan.
– Usein nämä kommentit tulevat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät ole lukeneet selkokirjoja tai ovat parikymmentä vuotta sitten lukeneet yhden selkokirjan. Selkokirjallisuus on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana hurjasti. On tullut paljon uusia tekijöitä ja sitä myöten paljon uusia kirjoja. Laji on kehittynyt.
Selkokirjallisuus on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana hurjasti.
Myös Mervi Heikkilä toivoo, että selkokirjallisuus saisi nykyistä enemmän näkyvyyttä.
– Kivijalkakaupoissa olisi tarjolla houkuttelevan näköistä selkokirjallisuutta kohtuullisen edulliseen hintaan yleiskielisen kirjallisuuden rinnalla, tasavertaisesti saatavilla kuten kirjastoissa. Selkokirjat olisivat helposti löydettävissä ja niitä markkinoitaisiin kuten yleiskielistäkin kirjallisuutta ja vinkattaisiin myös.
Selkokirjoilla on stigmaa lähinnä aikuisten mielessä.
– Me aikuiset ajatellaan helposti, että lapset voivat hävetä sitä, että lukevat selkokirjaa. Kokemukseni nykylapsista ja nuorista on se, että heille on ihan luonnollista, että joku lukee selkokirjaa ja joku yleiskielistä.
Takala on tehnyt saman huomion. Kouluissa monet opettajat näkevät jo selkokielen tarpeen, eivätkä tee mitään eroa, kun tarjoavat oppilailleen selkokirjoja ja tavallisia kirjoja luettavaksi. Selkokirjat ovat vain yksi tapa nauttia kirjallisuudesta.
– Selkokirjan kirjoittaminen vaatii todella paljon sävykästä kielen ymmärrystä ja tajua, jota tarvitsevat toki kaikki kirjailijat. Se, että pystyt elävään ja mielenkiintoiseen kieleen selkokielen rajojen sisällä, on haasteellista.
Yleiskielellä kirjoittavilta kollegoilta Takala toivoo enemmän arvostusta.
– Nämä ovat kirjoja kirjojen joukossa, joissa on tietyt reunaehdot, jotka täytyy tunnustaa. Niillä reunaehdoillakin pystytään luomaan kaunokirjallisuutta.
Erika Vik
Erika Vik on pääkaupunkiseudulla asuva kirjailija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka on työskennellyt myös LANU! kirjallisuusfestivaalin vastaavana tuottajana. Hänen tuotantoonsa kuuluu sekä nuorten että aikuisten kirjallisuutta. Vik etsii inspiraatiota useimmiten taiteesta ja museoista sekä juoksee mielellään merenrannalla. Kuva: Satu Leisko.
Artikkelin lähteenä on käytetty myös Selkokeskuksen sivustoa.