Kirjan muoto muuttuu – entä sitten?
Keskustelu kirjan julkaisumuotojen murroksesta on keskittynyt pitkälti puheeseen rahasta – tai oikeammin sen puutteesta. Tuomas Kyrö totesi kolumnissaan kirjailijan olevan ”kaivosmies, joka kaipaa vanhaa hyvää aikaa, jota ei ehkä edes ollut” (SK 21.12.2025). Ehkäpä niin, mutta jos unohdetaan hetkeksi surkeat tekijänpalkkiot ja Wolt-kuskin ansaintalogiikka, miten kirjan erilaiset julkaisuformaatit ja kustantamisen tavat vaikuttavat teosten sisältöön ja työhön?
Painava painettu ja kevyt audio
Milla Ollikainen on kirjoittanut dekkareita, true crimea sekä biofiktiivisen romaanin. Lukemisen muuttuminen yhä enemmän kuunteluksi on koskettanut Ollikaista samalla tavoin kuin muitakin, jotka ovat aloittaneet kirjailijanuransa ennen äänikirjan vallankumousta.
Onko omiin ratkaisuihisi kirjailijana ja tarinankertojana vaikuttanut se, miten painettu kirja ja äänikirja eroavat formaatiltaan?
– Lähtökohtaisesti ei. Silloin kun tein dekkareita, huomasin kyllä että ne sopivat erityisen hyvin kuunneltaviksi, samoin kuin muukin viihde. Mutta en sanoisi, että se vaikuttaa omaan tekemiseen. Jos kirjoitan kaunokirjallista romaania, kuten viime vuonna ilmestynyt Mathilda (WSOY, 2025), en ajattele, onko se kuunneltava vai ei. Siinä ei olisi mitään järkeä.
”Jos kirjoitan kaunokirjallista romaania, en ajattele, onko se kuunneltava vai ei.”
Toisaalta Ollikainen kertoo, että hänen yhdessä Juha Mannerin kanssa tekemänsä true crime -kirja Ulvilan surma (Into, 2024) on kirjoitettu nimenomaan korvat edellä.
– Se julkaistiin myös printtinä, ja sitä tehdessäni vähän mietin, että miten tietyt osat siitä soveltuvat luettavaksi, kun genre on sellainen jota paljon kuunnellaan.
Ollikainen tunnistaa formaattien eron myös lukijana. Kohdalle on sattunut joitakin kokemuksia kaunokirjallisista teoksista, jotka eivät ole toimineet kuunneltuna.
– Äänikirja ei sovi tekstiin, jonka äärellä haluaa viipyä ja ehkä palata välillä takaisin. Kuunnellessa tulee sellainen olo, että tämä teksti pitäisi nähdä.
Entä jos ajatellaan kaunokirjallisuutta laajemmin – vaikuttaako kirjan julkaisuformaatti sen arvostukseen?
– Uskon, että painettu kirja tulee olemaan se arvostetuin tuote, etenkin kun puhutaan vakavammasta kaunokirjallisuudesta. Jos sellainen kirja ilmestyisi pelkästään äänikirjana, tuntuisi hieman oudolta, Ollikainen pohtii.
Finlandia-instituutio pitää kiinni tekstin lukemisesta
Kun puhutaan suomalaisen kirjallisuuden arvostuksesta, ei voi ohittaa Finlandiaa. Suomen Kirjasäätiön sivuilta löytyvät säännöt kertovat F-ehdokkuudesta muun muassa seuraavaa: Osallistua voivat suomalaiset uutuuskirjat, joilla on nimetty kustantaja ja jotka ovat Suomessa yleisön saatavilla. Ainoastaan sähköisenä ilmestynyt teos voi osallistua, jos se on saatavilla pdf- tai epub-muodossa. Pelkästään äänikirjana ilmestynyt teos ei voi osallistua.
Miksi äänikirjalta on torpattu mahdollisuus Finlandia-ehdokkuuteen, Suomen Kirjasäätiön pääsihteeri Elina Lahdenkauppi?
– Seuraamme alan kehitystä aktiivisesti, ja sääntöjä ja osallistumisohjeita mietitään toki vuosittain. Toistaiseksi on kuitenkin katsottu, että pelkästään äänikirjoina julkaistavia teoksia ei vielä ilmesty niin merkittävää määrää, että niitä olisi tarpeen ottaa mukaan. Meille Kirjasäätiössä on ollut tärkeää, että raadin jäsenet ja valitsija tekevät työnsä itse luetusta tekstistä. Eli emme halua, että arviointiin vaikuttaisi esimerkiksi sellainen asia kuin lukijan ääni.
”Haluamme, ettei lukijan ääni vaikuta Finlandia-raadin arviointiin.”
Entäpä omakustanteet – Finlandia-ohjeissa todetaan, että kirjalla tulee olla ”nimetty kustantaja”. Mitä se käytännössä tarkoittaa?
– Omakustanteella voi osallistua. Jos kirjailija on teoksensa itse kustantanut, hän sitoutuu siinä tapauksessa kustantajan rooliin ja hoitaa esimerkiksi 300 euron osallistumismaksun ja lähetysprosessin sekä toimittaa kirjailija- ja kansikuvan tapahtumia varten.
Lahdenkauppi kertoo, että omakustanteita ja pienkustantajien teoksia osallistuu eri kilpailusarjojen Finlandia-mittelöihin vuosittain, eikä merkittävää kasvua ole ollut havaittavissa.
Tältä pohjalta voisi päätellä, ettei äänikirja voi ainakaan toistaiseksi saavuttaa kaunokirjallisuudessa painetun kirjan kaltaista arvostusta, koska sillä ei ole mahdollista voittaa Finlandia-palkintoa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miltä tilanne näyttää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Mihin kustantajaa enää tarvitaan?
Eri yhteyksissä on nostettu esiin myös se, mitä mahdollisuuksia alan murros tarjoaa kirjailijalle. Kun jokainen voi julkaista itse Spotifyssä, Substackissa tai tarvepainatuksena, mihin enää tarvitaan perinteistä kustantamoa?
Esimerkiksi Niko Hallikaisen kolmatta romaania Prima materia (2025) ei voi ostaa mistään, mutta se on ladattavissa maksutta hänen verkkosivuiltaan. Hallikainen on kertonut halunneensa kritisoida rakenteita, joissa kirjailijat työskentelevät. Hän myöntää valtion taiteilija-apurahan ansiosta lukeutuvansa niihin harvoihin, joilla on mahdollisuus julkaista luova työnsä perinteisten kaupalliset kanavien ohi.
Tuoretta ajattelua edustaa myös Jussi Seppäsen keväällä 2026 ilmestyvä kolmas kirja Suomirockin statistit (WSOY). Äänikirjaa ei kustantamon kautta ole tulossa, mutta kirjailija lukee novellinsa ääneen OnlyFans-palvelussa. Seppänen on kertonut haastattelussa haluavansa pitää päätäntävallan itsellään.
Miten Milla Ollikainen näkee kirjailijan roolin osana kirjan julkaisemista tulevaisuudessa?
– Tämä on vähän monipiippuinen kysymys. Ajattelen niin, että joku, jolla on jo valmiiksi nimeä ja vakiintunut lukijakunta, voi vaikka julkaista itse kirjansa ja saada sillä oikeasti sekä huomiota että myyntiä. Mutta Suomessa on kuitenkin vain kourallinen ihmisiä, jotka pystyvät tekemään sen.
Tästä esimerkkinä voisi olla vaikkapa Kauko Röyhkä, joka julkaisi uuden romaaninsa Kusessa (2026) faniyhteisöön pohjautuvan joukkorahoituksen turvin. Teos on tilattavissa ainoastaan NFT Factory -sivun kautta. Röyhkä itse on kertonut syyksi sen, ettei kirja kelvannut millekään ”vakavasti otettavalle kustantamolle”.
Röyhkä julkaisi uuden romaaninsa joukkorahoituksella, koska se ei kelvannut kustantajalle.
Ollikainen pitää hyvänä asiana sitä, että kirjailijat voivat julkaista teoksiaan itse tai perustaa uusia kanavia kustantamiselle.
– Toisaalta jotenkin toivoisin, että tietty portinvartijuus säilyisi. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta pidän tärkeänä, että on olemassa kustantamon kaltainen arvottava välikäsi.
Ollikainen myös muistuttaa siitä valtavasta työmäärästä, mikä kirjan julkaisuun liittyy. Teos ei siirry kirjailijan tietokoneelta kaupan hyllyyn tai kirjaston valikoimiin tulosta-painiketta klikkaamalla, vaan prosessissa on mukana iso joukko ammattilaisia.
– Tavallaan jopa ärsyttää sellainen ajattelu, että ”mihin me tarvitaan enää kustantamoja ja kustannustoimittajia, kaiken voi tehdä itsekin”.
Vaikka välineet ja kanavat kehittyvät, useimmat kirjailijat haluavat Ollikaisen tavoin keskittyä nimenomaan kirjoittamiseen. Harva pystyy tai edes haluaa toimia päätyönsä ohella kustantajana, markkinointipäällikkönä, ääneenlukijana, tuottajana, someinfluensserina ja kirjakauppiaana. Työn ydin on kuitenkin nimenomaan kirjoittaminen.
Mikko Kalajoki
Mikko Kalajoki (s. 1972) on turkulainen kirjailija, jolta on julkaistu parikymmentä teosta romaaneista lastenkirjoihin ja sarjakuviin. Kirjoittamisen lisäksi hän juoksee.