Kirjallisuuden puolustaminen on maanpuolustusta
“Kiovassa jyrisee ukkonen ja ilmahälytykset, mutta sodan aikanakin se pysyy täysiverisenä kulttuurikaupunkina”, Helsingin Sanomien Jussi Konttinen kirjoitti kesäkuussa 2025 (Kiova-päiväkirja, HS, 3.6.2025). Syitä ja ilmentymismuotoja kulttuurikaupungiksi kutsumiselle on monia, mutta sillä kertaa Konttinen oli käynyt Venäjän hyökkäyssodan keskellä olevan kaupungin kirjamessuilla asevarasto Arsenalissa.
Hän kuunteli venäläisten vankina kolme vuotta kärsineen Stanislav Asejevin haastattelua otsikolla Lukeminen on vapautta. Asejev kertoi, että lukemisesta tulee vangittuna aivan erityinen vapauden muoto ja “vanki ahmii kaiken tekstin mitä eteensä saa ja ottaa vastaan jokaisen sanan tavallista kirkkaammin”.
Mielikuvituksellinen, omaa itseään kuunteleva ja maailmoja ymmärtävä ihminen kykenee pärjäämään yksin ja vaikeissa oloissa. Jos hän lukee kirjallisuutta, hän pärjää yhä paremmin.
“Kulttuuri onkin ollut Ukrainassa raportin mukaan merkittävä resilienssin lähteenä, vaikka kulttuuriperintö ja taide ovat olleet hyökkäyksen kohteena”, kirjailija Rosa Meriläinen totesi pamfletissaan Puolustuslinja korvien välissä (Kulta, 2026)
Tämä on tietysti karkea vertaus vangittuna oloon, mutta olen ajatellut viime aikoina paljon korona-aikaa. Elämä tarkoitti tylsistymistä, sosiaalisten suhteiden kariutumista ja ahdistusta, mutta kirjallisuus teki siitä siedettävää.
Kirjailija Ville-Juhani Sutinen käytti korona-ajan lukemalla mahdollisimman vaikeita ja suuria teoksia, kirjoitti niistä kirjan ja voitti sillä tietokirjallisuuden Finlandian. Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain, 2022) käsitteli kolmeatoista vaikeampaa teosta Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksistä Dorothy Richardsonin 2000-sivuiseen Pilgrimage-romaanisarjaan ja Irmari Rantamalan Harhamasta Rebecca Westin mammuttimaiseen matkakirjaan. Sutisen mukaan covid-arestista vapautuminen liittyi juuri uppoamiseen jättimäisiin ja hankaliin teoksiin.
Erityisen vaikeiden teosten lukemisella pyritään etsimään aiempia näkökulmia haastavia ajatuksia ja korona-aika antoi ihanteellisen mahdollisuuden meille introverteille. Sisäisen vapauden.
Näyttelijä-kirjailija Hannu-Pekka Björkman on kirjoittanut siitä, miten korona-aikana ihmisen sisäinen puoli korostui. Jos sisäiset maailmat olivat avarat, hän pärjäsi eristyksen varsin mukavasti. Jos taas maailma rajoittui ulkopuolelle, ahdistus kasvoi.
Vaikkei taiteella ole eikä sille voi asettaa varsinaista tehtävää, kirjallisuuden lukeminen on portti siihen vapauteen, jota Asejev tavoitteli vankeudessa ollessaan.
Mutta jotta olisi henkistä resilienssiä ja kognitiivista puolustustahtoa maailman myllerryksiä vastaan, on myös luotava uutta kirjallisuutta. Sen jättäminen täysin markkinalogiikan arvoille ei välttämättä rohkaise kirjoittamaan mammuttimaisia ja vaikeita kirjoja.
Virolainen filosofikirjailija Rein Raud on puhunut siitä, että eurooppalaisessa kulttuuriparadigmassa asiantuntijoiden maku on tärkeämpää kuin markkinoiden maku. “Sitä vastoin amerikkalaisessa paradigmassa markkinat hallitsevat yleensä suhteellisen esteettä. Jos esimerkiksi amerikkalainen paradigma vakiintuisi Viron kulttuuriin, kulttuurimme kestäisi luultavasti korkeintaan pari sukupolvea”, Raud sanoo Viron valtiollisen Sirp-lehden haastattelussa 27. helmikuuta 2026.
Raudin mukaan oma kulttuuri yksinkertaisesti katoaa ilman kulttuuripääomaa tai veronmaksajien rahoitusta. “Sen tilalle tulee provinsiaalinen versio globaalista viihteestä.”
Toisaalta juuri mielikuvituksen paras sytyke, kirjallisuus, pitää meidät henkisesti vireinä myös rauhan ja sovun aikoina.
Kirjallisuuden rahoituksen osalta voidaan rehellisesti puhua kulttuurisesta itsepuolustuksesta. Painavat kirjat estävät kärjistyksiä ja säilyttävät kulttuurin omaleimaisuuden.
Mitä Stanislav Asejev sitten luki ollessaan venäläisten vankina? Hän kertoi haastattelussaan, että usein tarjolla oli pelkkiä dekkareita, joskus ei mitään, mutta tärkein lukukokemus oli teos, jonka hän oli lukenut jo ennen vankilaan joutumistaan. Keskitysleirikirjallisuutta.
Auschwitziin lähetetyn psykiatrin Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla (suom. Osmo Jokinen ja ja Eila Sandborg, Otava, 1978) heijastelee kaikkea sitä samaa, jota Asejev oli kokenut. Frankl pohtii teoksessa, miksi toiset vangit sietävät paremmin vankeutta ja miksi toiset kärsivät enemmän. Hän päätyi johtopäätökseen, että tärkeintä on säilyttää elämän motivaatio, suhtautuminen vallitseviin olosuhteisiin.
Franklin teos on lyhyt mutta painava. Se osoittaa, että mielikuvituksella on valtava voima palauttaa inhimillisyys ihmiseen, jolta on ihmisyys yritetään kieltää. Toisaalta juuri mielikuvituksen paras sytyke, kirjallisuus, pitää meidät henkisesti vireinä myös rauhan ja sovun aikoina.
Vaikka kirjallisuudella ei ole tehtävää, voidaan se nähdä henkisen palautumisen ja konfliktien estämisen välineenä, apuna ymmärrykseen ja itseymmärrykseen. ”Jos meillä ei olisi kulttuuriamme, mitä me sitten puolustaisimme?” kerrotaan Winston Churchillin sanoneen.
Vaikka se ei tosiasiassa ole Churchillin sanomaa, virkkeen sisällön puolustaminen on mitä suurinta maanpuolustusta.
Ville Hytönen
Ville Hytönen (s.1982) on virolaisessa majakkalaaksossa pienen poikansa kanssa asuva Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Kirjailija-lehden päätoimittaja. Hän on julkaissut miltei 60 teosta kaikkia kirjallisuuden lajeja.