Ystäväni Saabio
Olin vapaaehtoistöissä lakotoiden reservaatissa Pine Ridgessä, surullisen kuuluisan Wounded Kneen kupeessa, kuten joka vuosi. Hioin lautoja, rakensin sänkyjä ja ramppeja pyörätuoleille, kaivoin kuoppia ulkovessoille ja tein puutarhatöitä. Tapani mukaan vuokrasin Denveristä auton. Siitä Saabio ei ole moksiskaan.
Saab 9-3 TTiD saapui elämääni keväällä 2008. Olin tilannut Saabin Ruotsista ja iltaisin kävin vahtaamassa verkkoaidan takaa Hämeenlinnan Länsiauton pihaa. Eräänä kuulaana iltana siellä oli yksinäinen helmenvalkoinen Saab tummenetuin takalasein ja madalletulla urheilualustalla. Ympärillä olevissa teipeissä luki suurin kirjaimin Silja Line Finland.
Viides Saabini oli saapunut. On ollut ruskea 96, vaaleampi 99, valkoinen 900 ja viininpunainen 9-3. Olen ollut aina tohkeissani kaikesta liikkuvasta ja minulla on ollut 16-vuotiaasta lähtien moottoripyörä. Nytkin Saabin kaverina autohallissa on Honda VF 750 cc. Ikä on kuitenkin rauhoittanut, enkä enää kaahaile kuin mielipuoli. ”Sairas harrastus”, äitini totesi mapistani ja heitti sen pirtin leivinuuniin. Totta. 18-vuotiaana keräsin mappiin kaikki ylinopeussakkoni.
Saabista on tullut Saabio, kaikista rakkain. Hänestä on tullut persoona.
Ajaminen tasaisesti kehräävällä Saabiolla saa ajatukset virtaamaan. Olen vapaa. Aivan kuten Jack Kerouac totesi: ”Auto on kirjoituskoneeni ja tie on paperini”.
Saabio on kirjastoauto. Kun pidän kirjoittajakursseja, kuljetan matkalaukkutolkulla kirjoja. Esittelen uutuuksia, sekä niitä, jotka elävät kirjastossa omaa elämäänsä. Yhdistän opetuksen ja harjoitukset kirjallisuuteen, lisäksi lahjoitan kirjoja opiskelijoille. Peräronkissa on aina mukana peruskirjasto ja ovitaskussa on kirjoja, joita luen liikennevaloissa, tietyömailla tai muuten vain pysähdyn lukemaan. Kirjoitan Saabiossa ja hoidan siellä Teams-palavereja.
Yllätysten varalta kirjojen seasta löytyy myös kirves, puukko, kumisaappaat ja makuupussi.
Saabio on ollut Bulgarian televisiossa, Gloriassa, Helsingin Sanomissa, Hämeen Sanomissa, Saabisti-lehdessä ja ties missä.
”Yllätysten varalta kirjojen seasta löytyy myös kirves, puukko, kumisaappaat ja makuupussi.”
Kun tapasin Helsingin Sanomien autoliitteen kuvaajan Töölön kisahallin parkkipaikalla, kysyin, että kiipeänkö konepellille. Hän vastasi ajatelleensa sitä, mutta ei kehdannut pyytää. Kiipeän aina konepellille, kun on mahdollisuus! Facebookin ja Instan profiilikuvissakin pötkötän siellä.
Iloisesti vilkuttavat ja hymyilevät latvialaiset poliisit ovat kuvanneet Saabiota, erityisesti rekisterinumeroa XUJ-309. Saabion ollessa uusi lähdin Latviaan tapaamaan ystävääni Agnesea. Jo pärnulaisella huoltoasemalla mietin, että tässä on jotain outoa, sillä ihmiset hymyilivät Saabiolle kuin päivänpaiste. Latvian rajan jälkeen autot ajoivat perään kiinni ja kaiken ikäiset kuvasivat rekisterikilpeä. He vilkuttelivat iloisesti. Liikennevaloissa Riiassa nuori mies näytti Bemaristaan peukkua.
Deglava ielalla esittelin autoani, tuplaturboa unohtamatta – Saabiohan lähtee kuin raketti – mutta Agnese nauroi kippurassa ja osoitti rekisterikilpeä.
”Tiedätkö Taija mitä XUJ on venäjäksi?” hän kysyi.
Kyllä se selvisi, karmein venäjänkielinen sana, lausutaan ”hui”. Kyrpä. Saabio siis lipui läpi Baltian valkeana peniksenä. Saabio ottaa myös kantaa.
Vaikka mittarissa on jo 567 000 kilometriä, en murehdi tulevaisuutta, sillä käyn Saabion kanssa säännöllisesti vaahtokylvyssä, ruosteiden fiksauksessa ja huollossa Länsiautossa. Saabiolla on oma huoltomies, joka kirjoittaa laskun työselitteeseen runsain mitoin kaunokirjallista tekstiä, kuten ikkunannostin korjattu, vanhan oli tuhonnut vesi, tulipalo, rutto ja kolera, vain heinäsirkat puuttuivat, hurraahuuto meille, Saabio laukkaa jälleen! ■
JULKAISTU KIRJAILIJA-LEHDESSÄ 3-4/2023.