Aina saatavilla
Kirjailija Johanna Venholle on ehtinyt kertyä vuosien mittaan valtavat pinot muistikirjoja.
– Minulle on tärkeää, että muistikirja on aina mukana ja että se on käsin kirjoitettava, Venho sanoo.
Päiväkirjan kirjoittaminen on ollut hänelle lapsesta asti tärkeää, mutta nykyisin päivä- ja muistikirjat menevät usein vähän sekaisin. Ihannetapauksessa eri asioille ja projekteille olisi omat kirjansa, mutta käytännössä se ei onnistu. Mukana kulkevaan kirjaan tulee talletettua niin työideat kuin yksityisemmät kokemukset.
Venho kirjaa ylös lauseita ja pieniä kappaleita, luonnoksia ja ideoita, muistiinpanoja tapaamisista ja keskusteluista – tai ajatuksia, joita ne hänessä herättävät. Havainnot suodattuvat sen mukaan, millaisen työn parissa mieli kulloinkin askaroi. Joskus julkisten esiintymisten jälkeen Venholle tulee tarve olla hetki yksin ja purkaa tilanne muistikirjaan.
– Kirjoitan vaikka ihan yhden tai kaksi kappaletta: mikä olo jäi, miten selviydyin. Se on tärkeää terapeuttisessa mielessä, mutta sen lomassa saattaa syntyä ajatus, jonka huomaan olevan käyttökelpoinen romaanissa. Silloin laitan siihen kohtaan post-it-lapun ja merkinnän ”ROM”.
Venho kokee, että tilanteet avautuvat eri tavalla, kun niistä kirjoittaa.
– Ajatukset syntyvät kirjoittaessa. Se on vanha klisee, mutta usein sen huomaa todeksi muistikirjan äärellä.
Estetiikka on tärkeää
Muistikirjojen täyttymisessä on erilaisia kausia. Säännöllisin väliajoin Venho päättää esimerkiksi alkaa kirjoittaa aamusivuja, mutta ajan myötä ne muuttuvat taas enemmän työlistoiksi ja muistiinpanoiksi.
Työpöydän ääressä koneellekin tulee toki talletettua materiaalia, listoja ja teksti- ja kohtausluonnoksia. Ainakin joitakin ajatuksia Venho yrittää silti kirjoittaa käsin aamukahvin äärellä jo ennen kuin edes avaa koneen tai kännykän.
– Kirjoittaessa joudun istumaan paljon läppärillä, ja haen sen vastapainoksi konkreettisia asioita. Kudon aika paljon sukkia ja tykkään muutenkin tehdä käsin. Hermostun tekniikan äärellä helposti, kun se ei toimi niin kuin haluan.
Venho kirjoittaa mieluiten mustalla ohuella tussilla. Muistikirjoissa hän suosii A5-kokoa, mutta kansien kuvat ja tunnelmat vaihtelevat. Juuri nyt käytössä on riikinkukkokantinen kirja, ja Kirjailijaliiton uniryhmää varten erikseen violetti samettikantinen.
– Jos johonkin tuhlaan ja jotain himoitsen, niin ne ovat ihanat muistikirjat!
Nyt romaania kirjoittaessaan Venho on selannut parin viime vuoden muistikirjoja etsien asioita, jotka auttavat työssä eteenpäin. Kovin järjestelmällisesti hän ei vanhoihin kirjoihin yleensä palaa. Osa ideoista tuppaakin hautautumaan niihin.
Venho näyttää esimerkiksi Syyskirjan tekemisen aikaista muistikirjaa. Se on täynnä kohtauksia ja tekstiluonnoksia, joista suurin osa ei ole päätynyt lopulliseen teokseen lainkaan. Paljon on epämääräisiä ajatuksia, mutta myös hyviä kohtia, jotka yllättävät: miksei tämä ole kirjassa?
Tietynlainen hukkalämpö on kenties väistämätöntä luovassa työssä, Venho pohtii.
– Täytyy oppia hyväksymään, että syntyy paljon materiaalia, josta vain murto-osan sitten käyttää.
Selkeyttä symboleista
Kirjailija, muusikko ja sarjakuvapiirtäjä Tommi Liimatta huomasi jo varhain, että muistiin ei kannata luottaa. Hyvätkin ideat voivat unohtua, jos niitä ei kirjaa ylös. Siksi muistikirjan tulee olla aina nopeasti saatavilla.
– Kuin sammutuspeiton, Liimatta vertaa.
Kotikäytössä hän suosii kierreselkäisiä, kovakantisia vihkoja. Post-it -lappu sivujen välissä kertoo, missä kohtaa mennään.
– Kun lause sitten on purskahtamassa, pääsen heti oikealle tyhjälle aukeamalle.
Liimatta muistaa alkaneensa pitää pientä muistivihkoa mukanaan Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeensä kiertueella vuonna 1994. Se alkoi matkapäiväkirjana, mutta muuttui nopeasti sanoitusideoiden kirjaamiseksi ja säännölliseksi tavaksi.
Vielä järjestelmällisempää muistiinpanojen teosta tuli, kun Liimatta alkoi kirjoittaa kirjoja. Nykyisin hän suunnittelee hankkeitaan useaksi vuodeksi eteenpäin ja edistää yleensä rinnakkain kolmea tai neljää kirjaa. Muistikirjoihinkin kertyy siten hyvin sekalaisia asioita.
Erottaakseen kirja-aineiston, laulurivit tai vaikka sarjakuvaan sopivat ideat hän merkitsee ne symbolein: esimerkiksi ympyrällä, jonka sisällä on piste, tai neliöllä, jossa on rasti.
– Myöhemmin näen jo siitä symbolista, varsinaiseen tekstipintaan sukeltamatta, onko tämä sitä, mitä etsin.
Joskus jokin lause osoittautuu muuksi kuin miksi se on luokiteltu. Lauluun ajateltu tiivis tavumuoto kenties väljentyykin proosaan sopivaksi. Liimatta kertoo löytäneensäkin proosailmaisun alun perin juuri muistikirjojen kautta.
– 1990-luvun loppupuolella huomasin, että jostain syystä lauseeni alkoi proosaantua. Mitta ei istunutkaan luontevasti lauluun, ja poljento oli toinen. Mietin, mitä oikein näillä teen. Se tuli itsellenikin yllätyksenä.
Leikkiä lauseiden kanssa
Kirjaan tulevan kohtauksen sanamuoto muistiinpanoissa ei yleensä ole lähelläkään lopullista, mutta lyhyt aforismi voi pulpahtaa valmiina mieleen vaikka imuroidessa. Liimatta poimii aineistoa myös ympäristöstään, uutisvirrasta ja ihmisten puheesta.
– Se voi olla kenen tahansa repliikki, jossa tuntuu olevan jotain. Ei välttämättä sisältö, vaan muoto, jolla joku letkautti jotain.
Muistiin tulee kirjattua myös laajempia ideoita, kuten romaanin aiheita.
– Kirjoitan heti siitä niin paljon ylös kuin tulee mieleen. Joskus ei kynä meinaa pysyä ajatuksen mukana. Täytyy yrittää kirjoittaa nopeasti ja lyhyesti, jotta asia ei karkaa.
Muistikirjalla on tärkeä rooli myös silloin, kun käsikirjoitus on kustannustoimittajalla luettavana. Sillä välin Liimatta ei koske tekstiin lainkaan, vaan kirjaa spontaanisti nousevat muutosideat paperille ja tekee ne tiedostoon vasta palautteen saatuaan.
Liimatta käy vihkojaan säännöllisesti läpi ja siirtelee lauseita niille sopiviin paikkoihin, ehkä vähän muotoillen. Siirretyt rivit hän yliviivaa, jottei käyttäisi niitä vahingossa uudelleen. Jokin katkelma saattaa odotella vuosiakin paikkaansa silppuliuskoilla.
Järjestely on eräänlaista leikkiä, jota voi tehdä milloin vain.
– Se on hauskaa, koska mihinkään ei tarvitse vielä lukittautua. Kaikki vaihtoehdot ovat avoimina. Ei tarvitse ajatella sitä, tuleeko tämä toimimaan.
Vihkojen rinnalla Liimatta käyttää puhelimen muistiinpanosovellusta. Joskus kiipeillessään lapsen kanssa kallioilla hän saattaa sanella puhelimeen muutaman sekunnin ajatuksen ja purkaa sen kotona.
Paperia ei silti voita mikään. Kynän käytöstä tulee jäsentynyt olo, ja vihkoista näkee koko ajatuspolun, tekstin muotoutumisen yliviivauksineen.
– Äärettömän tyydyttävää on myös sutuksi osoittautuvan paperin rutistaminen nyrkissä ja heittäminen roskiin: näin minä hylkään tämän kauttaaltaan yliviivatun silppuliuskan.
Anna Tommola
Anna Tommola on helsinkiläinen kirjailija ja vapaa toimittaja, joka on kirjoittanut sekä tieto- että kaunokirjallisuutta. Häntä kiinnostavat hyvin suuret ja hyvin pienet asiat, mieli, kieli, tiede ja elämän monimuotoisuus. Kuva: Susanna Kekkonen.