Taustatarina, Teema: Usko

Muinaisia metsiä ja jatulintarhoja

Suomalainen mytologia ja perinne innostaa nuoren polven kirjailijoita Mikko Kamulaa ja Jenna Kostetia. Mikä mytologiassa puhuttelee?

Mikko Kamula tunnetaan Metsän kansa -romaanisarjasta, joka kuvaa savolaisen Juko Rautaparran uudisraivaajaperheen elämää 1400-luvulla. Ensimmäinen osa Ikimetsien sydänmailla (Gummerus) ilmestyi vuonna 2017, ja ensi vuonna ilmestyy sarjan viides osa, työnimeltään Ryöstöretki pohjolaan. Metsän kansa on sekoitus historiallista fiktiota ja fantasiakirjallisuutta.

Kamula luki murrosikäisenä fantasiakirjallisuutta, esimerkiksi Tolkienia ja Robert Jordania. Myös historiallinen fiktio miellytti. Hän alkoi miettiä, miksei suomalaista mytologiaa ja kansanuskoa ollut juuri käytetty fiktiossa. Kamula ei siinä vaiheessa tiennyt muinaisuskosta paljoa ja ajatteli, että ehkä muutkaan eivät tienneet: aihe voisi kiinnostaa lukijoita.

– Ensin heräsi kiinnostus suomalaista mytologiaa kohtaan ja sitten aloin miettiä, millaisessa teoksessa sitä voisi hyödyntää. Aikakaudeksi valikoitui 1400-luku, koska se oli monessa mielessä kiinnostavaa aikaa. Vanha kansanusko joutui vastakkain etelästä tulevan kristinuskon kanssa, mutta kansanusko eli vielä vahvana. Suurin osa nykyisin tunnetuista kalevalaisen kansanrunouden myyteistä oli jo runoiltu.

Kamula haki opiskelemaan folkloristiikkaa ja suomalaisugrilaista kansatiedettä ja alkoi lukea teemasta muutenkin. Hän perehtyi tarkkaan Suomen kansan vanhat runot -teossarjaan, joka sisältää yli 100 000 runoa. Nykyään runot löytyvät SKVR-tietokannasta verkosta, Kamulan aloittaessa piti tehdä vierailuja paikan päälle SKS:n arkistoon.

– Keräsin taustatietoa yli kymmenen vuoden ajan. Luin kansanrunoutta ja tietokirjallisuutta ja vierailin tapahtumapaikoilla, esimerkiksi Olavinlinnassa, jossa sain yksityisopastuksen. Tein taustatutkimusta opintojen ja työn ohessa, ja koneelle kertyi valtava tietopankki.

Myös Kalevala on Kamulalle tärkeä teos, esikuva ja innoituksen lähde.

– Lähdemateriaalina pyrin käyttämään mieluummin alkuperäisiä kansanrunoja kuin Lönnrotin synteesiä niistä. Itsehän pyrin hänen laillaan yhdistelemään suomalaisia myyttejä yhdeksi pitkäksi tarinaksi.

Oma tietopankki

Nykyään Kamulan koneella on jopa enemmän taustatietoa kuin proosaa. Hän on panostanut aineiston tarkkaan järjestelyyn, materiaali on jaettu kolmeen pääkansioon: historiallinen, maallinen ja myyttinen. Tietoa on myös noidista, tietäjistä ja taikuudesta, eläinuskomuksista ja muusta tarpeellisesta.

– Omasta tietopankistani voin etsiä tarvittavia tietoja. Teen edelleen välillä taustatutkimusta, mutta se painottuu historialliseen tietoon.

Miten nykyaikainen kirjailija osaa eläytyä suomalaisten elämään 1400-luvulla? Elettiin Kalmarin unionin aikaa ja katolinen kirkko hankki jalansijaa Suomessa. Kansa asui savupirteissä, ravinnon hankkiminen oli kovan työn takana.

– Olen lukenut paljon kansatieteellistä tietokirjallisuutta. Olen myös liikkunut paljon luonnossa, missä olen saanut näkemystä esimerkiksi siihen, miltä tuntui elää pimeässä ennen sähkövaloa. Tarkkana pitää olla, sillä suomalainen lukijakunta on valveutunutta ja sanomista tulee heti, jos tekstissä on virhe. Kerran minuun otti yhteyttä ravitsemustieteen professori, sillä olin kirjoittanut itäsuomalaisista leipomistavoista niin että tekstiin oli jäänyt pieni virhe. Se jo vähän huvitti: Tuon aiheen tuntijoita on Suomessa ehkä vain muutamia, millä todennäköisyydellä yksi heistä luki kirjani?

”En usko taikuuteen tai yliluonnolliseen, mutta uskon että luonnossa voi kokea henkisiä kokemuksia.”

Erityisesti Metsän kansan kolmas osa, Tuonela (2019) vaati kirjailijalta mielikuvituksen käyttöä, sillä teoksessa Jukon poika Tenho on jumissa tuonpuoleisessa. Tuonelasta ei ymmärrettävästi ole saatavilla matkakuvauksia.

Kuusiosaisen romaanisarjan kirjoittaminen on haastava koitos. Miten ihmeessä kirjailija voi muistaa kaiken?

– Suhtaudun armollisesti siihen, jos en muista jotain: eivät henkilöhahmonikaan voi kaikkea muistaa. Minulla on kyllä parikymmensivuinen tiedosto, jossa on suuria linjoja, mutta en ole pilkuntarkka.

Luonto puhuttelee

Kamulan kirjoissa esiintyy noitia ja maahisia, mutta kirjailijan oma maailmankatsomus on maallisempi.

– Muinaisuskossa on tietysti paljon sellaista, mikä pätee edelleen, kuten luonnon kunnioittaminen. En usko taikuuteen tai yliluonnolliseen, mutta uskon että luonnossa voi kokea henkisiä kokemuksia. Suomalaisten pyhiä paikkoja kunnioitan ja suojeleehan niitä myös muinaismuistolaki. Pyhyyden saa jokainen luokitella itse.

Muita paikkoja, jotka ovat tehneet vaikutuksen ovat olleet Olavinlinna, Viipurin linna ja Hämeen linna, Orinoron rotko Leppävirralla ja Taatsin seita Lapissa. Varsinkin Etelä-Suomen metsät ovat enemmän puupeltoja verrattuna 1400-luvun Savon metsiin. Löytyykö vielä metsiä, joissa pääsee oikeaan tunnelmaan?

– Suojelualueilla löytyy sellaisia metsiä. Kansallispuistossakin pääsee tunnelmaan, vaikka metsä ei ole niissä kauhean vanhaa. Siikanevan soidensuojelualue on hieno. Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomessa harjoitettiin keskiajalla paljon kaskiviljelyä, eli metsä ei ollut silloinkaan vanhaa asutuskeskusten lähellä.

Kamula on kirjoittanut sarjan jokaista romaania keskimäärin kaksi ja puoli vuotta, joten sarja saavuttanee päätepisteensä muutaman vuoden päästä. Mitä seuraavaksi? Onko uusi kiehtova aikakausi jo tiedossa?

– Haluan jatkaa kirjailijana, mutta aiheet ovat vielä auki!

Mytologian alkuperä on tärkeä

Jenna Kostetin esikoisromaani, nuorille suunnattu Lautturi (Robuston, 2014) kertoo Kaista, joka työskentelee Tuonelan lautturina, mutta kiinnostuu siitä, millainen yläpuolella oleva elävien maailma on.

Miksi teemaksi valikoitui juuri Tuonela?

– Tuohon aikaan nuortenkirjallisuudessa olivat muotia paranormaalit romanssit, kuten Twilight. En halunnut etsiä aihetta kaukaa, kun meillä on omaakin mytologiaa. Tuonela tuli Kalevalasta, toisaalta Länsi-Suomessa on ollut voimakas vainajanpalvontakulttuuri. Ja manalamytologiaa löytyy monista kulttuureista.

Historia on ollut luonteva osa Kostetin elämää lapsesta saakka, sillä hänen isänsä teki elämäntyönsä Museovirastossa. Lapsuudenkodissa puhuttiin historiasta ja isä luki aiheesta vapaa-ajallakin. Kostet siirtyi lastenkirjoista suoraan historiallisten romaanien lukijaksi, tutuksi tulivat niin Kaari ­Utrion kuin Jean M. Untinen-Auelin teokset.

Kostet on kirjoittanut lapsesta saakka, yläasteella hän alkoi haaveilla siitä, että saisi romaanin julkaistua. Toisaalta kuvataidealakin houkutteli.

– En kuitenkaan päässyt sisään Taideteolliseen korkeakouluun. Toinen vaihtoehto oli folkloristiikan opiskelu yliopistossa. Päädyin Turun yliopistoon opiskelemaan folkloristiikkaa, mutta vaihdoin pääaineen kansatieteeseen, koska kuulin, että siinä aineessa gradulle voisi saada apurahan.

Ennen yliopisto-opintoja Kostet piti välivuoden ja meni töihin Turun linnaan. Hän työskenteli linnassa vuodenvaihteeseen 2023, jolloin hän jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi.

– Alkoi olla hankalaa mahduttaa elämään päivätyö, kirjoittaminen ja työ neulesuunnittelijana.

Tarkkaa taustatutkimusta

Kostet tekee paljon taustatyötä romaanejaan varten ja mieltää itsensä ennemmin tutkijaksi kuin kansanuskon tai suomalaisen mytologian harrastajaksi.

– Tutkimusta tulee tehtyä liikaakin, toisaalta myös materiaali, joka jää käyttämättä, näkyy varmasti lopputuloksessa. Minulle on erityisen tärkeää, että käytän kansanuskon elementtejä kunnioittavasti, siksi tutkin asiat tarkkaan. Viime aikoina on havahduttu siihen, että Kalevala ja osa kansanrunousperinnöstä muutenkin on viety karjalaisilta. Tästä on tärkeää olla tietoinen, en halua vain poimia rusinoita pullasta, vaan kunnioittaa aineiston alkuperää.

Taustatutkimuksen tekoa helpottaa, että nykyään paljon materiaalia löytyy digitaalisessa muodossa.

”Viime aikoina on havahduttu siihen, että Kalevala ja sa kansanrunousperinnöstä muutenkin on viety karjalaisilta. Tästä on tärkeää olla tietoinen, en halua vain poimia rusinoita pullasta, vaan kunnioittaa aineiston alkuperää.”

– SKVR-tietokannassa löytyy materiaalia, ja Avoin Kalevala -sivusto sisältää paljon taustatietoa, esimerkiksi sanaselityksiä ja paljon tietoa siitä, mistä runot ovat lähtöisin.

Toisaalta kansanrunoustutkimuksessa on se ongelma, että vanhoja tutkimustuloksia toistetaan paljon, uudempaa tutkimusta ei ole hirveästi, eli vanhoja tutkimuksia ei ole päivitetty.

Kostet muistuttaa, että folkloristiikassa ollaan kiinnostuneita myös nykyajasta, vaikkapa siitä, miten vanhat uskomukset vaikuttavat nykyihmisen arjessa.

– On kiehtovaa kysellä, mihin ihmiset uskovat. On toisaalta kristittyjä, joiden mielestä kansanusko on edelleen pakanallista, ja toisaalta taas niitä, joille haltijat, tontut ja keijut ovat todellisia. Jumalanpilkka määrittyy eri tavoin eri lailla uskoville. Myös maaginen ajattelu vaikuttaa edelleen.

Mytologiaa puikoilla

Romaanissa Marrasyöt (Robustos, 2015) on keskiössä jatulintarha, irtokivillä muodostettu labyrintti.

– Törmäsin ensimmäiseen jatulintarhaani Nauvossa ja kiinnostuin niiden historiasta, koska kivilatomuksen historia ja merkitys alkoi mietityttää. Erityisen kiinnostavaksi koin sen, ettei niiden merkitystä oikein tarkkaan tiedetä, se tuntui erinomaiselta lähtökohdalta tarinalle. Jatulintarhan muoto, eli mahdollisuus kiertää kehä ympäri, toi mieleeni kekri-sanan alkuperän kiertoa, pyörää, auringonkehrää tai vuodenkiertoa tarkoittavana ilmaisuna. Sen vuoksi Marrasyöt sijoittuu kekrin aikaan.

Jenna Kostet tunnetaan myös neulesuunnittelijana. Vuonna 2022 häneltä ilmestyi neulekirja Neulottu Kalevala (Laine Publishing). Kirjassa on ohjeet Kalevalan runojen inspiroimiin neulemalleihin.

Mistä tämä idea sai alkunsa?
– Turun linna meni kiinni pandemian aikaan ja yhtäkkiä minulla oli paljon aikaa ja omalle luovuudelle oli enemmän tilaa. Olin aina haaveillut isomman kokoelman neulomisesta. Korona-aikaanhan ihmiset innostuivat niin kovasti islantilaisista neulemalleista, että kaupoista loppui islantilainen lanka kesken. Ajattelin, että onhan meilläkin tarinoita, joiden pohjalta luoda neuleita.

Ensimmäiseksi Kostet neuloi Maailman synty -paidan. Kun hän julkaisi sen netissä neulojayhteisön sivuilla, ihmiset innostuivat ja alkoivat kysellä lisää ohjeita.

– Päätin, että yhtä hyvin voin neuloa kaikki Kalevalan runot! En ollut aiemmin tehnyt neuleohjeita, enkä edes neulonut ohjeista. Jouduin perehtymään ohjeisiin nähdäkseni, miten ne kirjoitetaan. Neulekieleen kuuluvat tietyt lyhenteet, ilmaisun tulee olla ytimekästä. Alkuun kuvailin liikaa ja kustantajan kanssa jouduttiin karsimaan ohjeita.

Mitä Kalevala merkitsee sinulle henkilökohtaisesti?

– Olen suhtautunut Kalevalaan aina ensisijaisesti Lönnrotin teoksena, koska hän on koonnut sen, editoinut ja valikoinut. Neuleprojektiin Kalevala kuitenkin sopi hyvin juuri siksi, että on teos.

Kostet suhtautuu kansanuskoon ja mytologiaan ennemmin tutkijana ja kirjailijana sen sijaan, että harjoittaisi kansanuskoa itse.

– En osaa asettaa itseäni mihinkään konseptoituun uskoon. Arvostan eniten luovuutta ja vapautta, tiukasti konseptoidut uskot tuntuvat rajoittavilta, vaikka ymmärränkin, että monelle ne antavat turvallisuuden tunteen.

Kostetin seuraava romaani kertoo Valpuri Kynin tarinan. Kyni eli 1600-luvulla Turussa ja häntä syytettiin kerta toisen jälkeen noituudesta. Suunnitteilla on myös toinen osa Neulotusta Kalevalasta. ■

Kirjoittaja

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on espoolainen kirjailija, joka asuu neljäsosan vuodesta Kemiönsaarella. Häntä kiinnostaa erityisesti historia, kauhu ja kuvataide. Honkasalo rakastaa lapsia, koiria ja talvea. Kuva: Milka Alanen.