Taustatarina, Teema: Vire

Läsnäoloa ja liikuntaa – mistä kirjailijat saavat virtaa?

Kirjailijan työn parhaita puolia on poikkeuksellinen vapaus, mutta ammattiin liittyy myös kuormittavia tekijöitä. Miten kirjailijat huolehtivat hyvinvoinnistaan, ja mistä he saavat virtaa arkeensa? Minna Mikkonen ja Johannes Ekholm kertovat.

Kirjailijan työ on pitkäjänteistä: yhtä teosta kirjoitetaan vähintään kuukausia, usein vuosikausia. Kirjailija rakentaa itse itselleen eri vaiheiden työaikataulut, muuten teos ei etene saati valmistu. Työnantajaa kirjailijalla ei ole, joten prosessin hallinnasta on vastattava itse. Miltä se tuntuu käytännössä?

– Pitää tuntea itsensä sekä oma teosprosessinsa. Omaa kurinalaisuutta on vaalittava, toisaalta tarvitaan myös lempeyttä. Minulle itseni johtaminen on mieluista: mikään kellokorttisysteemi tai esimies ei tulisi kuuloonkaan, Minna Mikkonen sanoo.

– Kirjailijuus on merkinnyt isoa elämänmuutosta. Olin aiemmin säännöllisessä palkkatyössä, mutta se ei tuntunut hyvältä. Vaikka pystyn tekemään kymmenenkin tunnin kirjoituspäiviä, olen iän myötä tullut yhä tarkemmaksi siitä, etten kuluta itseäni loppuun, Johannes Ekholm sanoo.

Vuosien kuluessa ja kokemuksen kertyessä jokaiselle kirjailijalle muotoutuu itselle sopiva rutiini ja omannäköinen työskentelytapa.

– Teen ensin vuoden pari taustatyötä ja alan sitten miettiä materiaalin käyttöä käsikirjoituksessa. Yritän aina laajentaa tietämystäni yli omien rajojeni. Opiskelen joka kirjaa varten paljon uutta, ja olen koonnut omaa luovaa arkistoani tuhansia sivuja, Ekholm kertoo.

– Paras kirjoitusajankohta itselleni on aamupäivä. Ilon ja hauskuuden vaaliminen on tärkeää. Pyrin siihen, että leikki ja kokeilukulttuuri pysyisivät työssä mukana. En ole aiemmin esimerkiksi laskenut merkkimääriä tai liuskoja per päivä, mutta viime aikoina olen huomannut, että laskeminenkin voi toimia yllättävän tehokkaana kirittäjänä. Näen kirjoittamisen pohjimmiltaan harjoitteluna: se tapahtuu kirjoittajaa itseään varten eikä esimerkiksi kustantajaa varten. Kirjoitan joka päivä, jos en käsikirjoitusta, niin vähintään päiväkirjaa, Mikkonen sanoo.

– Minä ainakin vasta harjoittelen kaikkea. Tuntuu, että edelleen kirjoitan koko ajan ensimmäistä kirjaani, Ekholm sanoo.

Ammattimaiseen kirjoittamiseen kuuluu myös, että osaa keskittyä oleelliseen, antautua työprosessille ja tehdä tietoisia rajauksia työskentelyn hyväksi.

– On kahdenlaista työaikaa: toisaalta kaikki aika on tuottavaa, koska ideoita voi saada ihan mistä vain, ja toisaalta on suljettava pois muuta elämää, että voi keskittyä varsinaiseen kirjoittamiseen. Jälkimmäinen tarkoittaa käytännössä sosiaalisten menojen ja sovittujen tapaamisten karsimista ja perumista, Ekholm sanoo.

– Yksi huolenaiheistani on älypuhelimen merkitys ja siihen liittyvä huomion hajoaminen. Pidänkin koko kapistuksen poissa silmistä, eli vien luurin toiseen huoneeseen, kun ryhdyn kirjoittamaan. On tosi tärkeää suojella omaa keskittymiskykyään, Mikkonen sanoo.

“Ilon ja hauskuuden vaaliminen on tärkeää. Pyrin siihen, että leikki ja kokeilukulttuuri pysyisivät työssä mukana.”

Kirjoittaminen nivoutuu arkeen ja koko elämään. Yksi ammatin haasteita onkin se, että selkeä raja työajan ja vapaa-ajan väliltä toisinaan puuttuu. Tekeillä oleva käsikirjoitus kulkee jatkuvasti mielessä mukana, ja siihen voi olla vaikea ottaa etäisyyttä. Onko kirjoittamisesta mahdollista pitää lyhyttä tai pidempää vapaata, tai onko edes syytä pitää?

– Kyky läsnäoloon sekä kaikki omasta päästä pois pääseminen on tärkeää, samoin ihmissuhteet. Ihan jo lapsenikin tähden minun on osattava lomailun taito, Mikkonen sanoo.

– Rajanveto työn ja muun välille ei tosiaan ole yksinkertaista. On hyvin vähän asioita, joita voin tehdä rauhoittuakseni, koska aivan kaikki inspiroi minua. Tein taannoin kumppanini kanssa matkan Pariisiin ilman lapsia tai tietokonetta ja ilahduin siitä, että kykenin aitoon irtautumiseen, Ekholm kertoo.

Kehon ja mielen tasapaino

Kirjailijan työasennot eivät aina ole kovin terveellisiä, eikä staattinen istumatyö tee pidemmän päälle kenellekään hyvää. Minkälainen merkitys liikunnalla on kirjailijalle toisaalta fysiikan ja terveyden sekä toisaalta itse henkisen työn eli kirjoittamisen näkökulmasta?

Sekä Minna Mikkonen että Johannes Ekholm korostavat säännöllisen liikunnan merkitystä: treenaaminen auttaa putsaamaan mieltä ja irtautumaan kirjoittamisesta. Ekholm harrastaa lenkkeilyä, koripallon pelaamista ja kuntosalilla käymistä. Mikkosen lajeja puolestaan ovat juokseminen, kuntosali sekä vesijuoksu.

– Kehoa ja mieltä ei voi erottaa toisistaan. Liikunta on sekä taidelääke että mielialalääke: siitä saa onnellisuuden tunteita, kuten kirjoittamisestakin. Jokin treeni on hyvä saada päivittäin alle ennen kirjoitussessioon ryhtymistä. Mutta on myös osattava levätä riittävästi. Ja uimahallin kylmäallas vaikuttaa ylivirittyneeseen taiteilijahermostoon rauhoittavasti, Mikkonen vinkkaa.

“Liikunta on sekä taidelääke että mielialalääke: siitä saa onnellisuuden tunteita saa, kuten kirjoittamisestakin.”

Paikalla, jossa kirjoittaminen konkreettisesti tapahtuu, voi olla suuri merkitys sille, miten kokee itsensä, ja tätä kautta itse työhön. Kirjailija-lehdessä oli aikanaan hauska juttusarja, jossa pääsi kurkistelemaan kollegoiden työtiloihin. Vaihtamalla miljöötä eli hakeutumalla esimerkiksi kirjoittamaan residenssien klassiseen rauhaan pystyy rytmittämään työtä, paneutumaan intensiivisemmin teoksen fiktiiviseen maailmaan ja taiteellisiin ratkaisuihin. Pandemia-aikana myös lähilomailun suosio kasvoi kirjailijoiden keskuudessa.

– Minulla on kokemusta sekä Rytmi-baarissa että Villa Kiven työhuoneella kirjoittamisesta, mutta nykyään työskentelen kotona ihan vain ruokapöydän ääressä. Vuosien mittaan minulle on tullut tärkeäksi tällainen taivaskeskeisyys, että joka päivä täytyy saada katsella taivasta, Johannes Ekholm sanoo.

– Olen vuosien varrella käynyt läpi erilaisia työhuonekokeiluja, mutta ne eivät vain sopineet omaan työtapaani. Koti on paras paikka kirjoittaa, Minna Mikkonen sanoo.

Mutta eikö kotona ole vaikea irrottautua arkisista askareista? Jos kirjailija työskentelee kotona, eivätkö pyykit ja tiskit pyöri ärsyttävän herkästi mielessä?

– Kotona työskentelyssä ei ole minkäänlaista ongelmaa. Siivoaminenhan on sopivaa esileikkiä kirjoittamiselle, Mikkonen nauraa.

Kirjoittamisen ja perhe-elämän yhdistäminen

Jos kirjailijuus jo itsessään edellyttää arjenhallintataitoja ja itsensä johtamisen kykyä, miltä kuvio tuntuu, kun siihen liitetään vanhemmuus ja perhe-elämä?

– Lapsiviikot ja ei-lapsiviikot rakentuvat kirjoittamisenkin kulmasta eri tavalla. Lapseni aloitti tänä syksynä toisella luokalla, ja olen jo huomannut, että lapsiviikoilla ei tule kirjoitettua, vaikka lapsi on koulussa. Keskityn niillä viikoilla tekemään muistiinpanoja ja prosessoimaan tekstiä mielessäni. Lapsiviikoilla en siis aseta itselleen mitään kirjoitustavoitteita, vaan haluan olla läsnä. Aamuisin vien lapsen kouluun, saatan kirjoittaa pari tuntia sängyssä kännykällä, teen ruokaa ja otan päiväunet. Ei-lapsiviikoilla puolestaan olen täysipainoisessa kirjoitusmoodissa ja uppoudun kirjoittamiseen toden teolla. Vuoroviikkovanhemmuus on monella tavalla siunaus, Johannes Ekholm sanoo.

– Lapseni on nyt ekaluokkalainen. Erosin vuosi sitten hänen isästään. Vaikka välit ovat onneksi säilyneet hyvinä, ero vaikutti kirjoittamiseen, ja isossa elämänmuutoksessa keskittymiskyky oli koetuksella. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin suotuisa ja työkykyni on hyvä. Lapsiviikoilla kirjoittaminen on luonnollisesti toisenlaista kuin muulloin. Omilla viikoilla työskennellessä miniresidenssikin on mahdollinen, Mikkonen sanoo.

Sekä Mikkonen että Ekholm kertovat, että vanhemmuus on suojaava ja hyvinvointia rakentava tekijä. Lasten asiat ja huolet vievät välillä energiaa, mutta oman lapsen merkitys on kummankin mukaan jo ammatissa jaksamisen kannalta keskeistä.

– Perusvalitukset yövalvomisista tuntuvat toissijaisilta, sillä vanhemmuus on niin paljon laajempi asia ja on antanut todella paljon. Sekin vaikuttaa osaltaan, että en ollut enää ihan nuori, kun sain lapsen. Ymmärrys hyvinvoinnista kietoutuu aivan kaikkeen: vanhemmuus on opettanut kuuntelemaan itseä. Isyyden myötä olen käsittänyt, että itsestä huolehtiminen vaikuttaa myös läheisiini, Ekholm sanoo.

Kirjailijoihin liitetään usein erakkomielikuvia: käsikirjoitukset kun syntyvät yksinäisyydessä. Kirjailija on kyettävä itsenäisyyteen ja vietävä teosprosessi läpi arkisto- ja kirjastovaiheineen ja eri käsikirjoitusversioineen. Ja seuraavan kirjan kohdalla sama maraton uudestaan – yksin.

Mikä merkitys yhteydenpidolla muihin kirjailijoihin voi olla jaksamiselle ja voimavaroille?
Minna Mikkosen ja Johannes Ekholmin mielestä kollegiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys hyvinvoinnille on suuri: toisten kirjailijoiden tapaamisesta saa energiaa ja henkistä tukea.

– Oman alueellisen kirjoittajayhdistykseni eli Oulun kirjailijaseuran henki on tosi hyvä. Lisäksi seura järjestää tapaamisia myös paikallisten kirjabloggaajien kanssa. Omiensa parissa oleminen on tärkeää, mutta toisaalta oman psyykkisen terveyden kannalta on oleellista, ettei oma identiteetti kietoudu liikaa kirjailijuuden ympärille. En halua, että maailmankuvani pyörii jonkin kuplan ympärillä. Olen ihmisenä utelias, ja henkilökohtaisessa ystäväpiirissäni on muitakin kuin kollegoita. Kirjailijana oleminen ei ole pääasia, Minna Mikkonen sanoo.

Vaikka kirjat kirjoitetaan yksin, kirjailijana oleminen on myös vastavuoroisuutta, jakamista ja samassa veneessä olemista sekä muiden kirjailijoiden että lukijoiden kanssa.
– Ihan jo mielenterveydenkin kannalta on tärkeää tavata kollegoja, kannustaa heitä sekä antaa heille palautetta, jos sitä pyydetään, ja rakentaa siten omalta osaltaan työyhteisöä, Johannes Ekholm sanoo.

Kirjailijantyön monipuolisuus voimavarana

Motivaatioon ja työvireeseen vaikuttaa varmasti sekin, että kirjailijan työnkuva on usein varsin monipuolinen ja laaja: moni kirjoittaa useita eri genrejä, päätoimisen kirjoittamisensa ohella esimerkiksi kääntää kirjallisuutta, opettaa kirjoittamista tai käy muissa töissä, ja niin edelleen. Ammatin hienoja puolia onkin se, että työpäivät harvoin muistuttavat toisiaan täysin.

– Oman kirjoittamisen ohella toimin tekstimentorina sekä ystäväkollegoille että Pohjoisen kirjoittaja-akatemian opiskelijoille. Näkökulma koko kirjoittamiseen avautuu ihan eri tavalla, kun opettaa muita ja lukee muiden tekstejä, Minna Mikkonen sanoo.

– Luen kollegoiden keskeneräisiä käsikirjoituksia ja annan niistä palautetta. Oman kirjoitustyöni ohella suomennan lastenkirjoja sekä kirjoitan kolumneja Kritiikin uutisiin, Johannes Ekholm kertoo.

Minna Mikkosella on paraikaa työn alla lyyrisen esseen kehyksiin hakeutuva teos, jonka aiheita ovat sisaruus, poissaolon ontologia, välitilat ja syyllisyys. Lisäksi Mikkonen kirjoittaa osana Voimalaitokset-teossarjaa Pohjoisen oopperakomppanian tilaamaa Silkkiperhonen-monologia, jonka ensiesitys on syyskuussa 2023.

– Olen käsitellyt kirjoissani surun, katoamisen, poissaolon sekä ajan teemoja. Haluan olla sanataiteilijana monipuolinen, ja haluan myös etsiä proosakerronnalle uusia olomuotoja, hän sanoo.

Johannes Ekholmin tuleva romaani Päähenkilö ilmestyy Otavan julkaisemana syksyllä 2024. Hän käsittelee siinä autofiktiota, somea, hyvinvointia ja mielenterveyttä sekä rajatilakokemuksia. Ekholm kirjoittaa myös äänidraamasarjaa Allt ska bort Svenska YLElle vuodelle 2024.

– Kirjani ovat dialogivetoisia ja kollaasimaisia, niissä on paljon lainauksia sekä viittauksia muihin teoksiin. Kaikki tähänastiset teokseni ovat tavalla tai toisella käsitelleet uusliberalismin ristiriitoja sekä ihmisten vaikeuksia löytää oma paikkansa yhteiskunnassa, Ekholm kertoo.

Millaisia ajatuksia tulevaisuus herättää, millä silmin kirjailijat näkevät itsensä ja työskentelynsä vuosien päästä?

– Lapsen koulunkäynnin tähden asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta tulevaisuudessa haluan muuttaa pois Helsingistä: unelmissa on talo ja piha. Näen itseni kymmenen vuoden päästä kirjoittavana puutarhurina, joka tulee toimeen vielä vähemmällä rahalla kuin nyt, Ekholm sanoo.

– Rahallisen toimeentulon osalta tulevaisuutta koskevat ajatukset ovat melko pelonsekaisia. Taloudellinen epävarmuus herättää huolta: apurahojen hakijoita kun on koko ajan yhä enemmän, mutta apurahapotit eivät kuitenkaan kasva samassa suhteessa. Lisäksi minua mietityttävät äänikirjat,­ etupäässä sen osalta, ohjaavatko ne jatkossa käsikirjoituksia tiettyyn suuntaan. Haluan kuitenkin vaalia ajatusta, että monenlaisille kirjoittajille on jatkossakin tilaa. Tätä työtä on mahdollista tehdä vailla hypeä ja ilman suuria myyntilukuja, Mikkonen sanoo.

– Jos katson taaksepäin, kirjailijanurani alkuvaiheisiin, en tiennyt kovinkaan paljon tästä alasta, kun esikoisteokseni julkaistiin. Tuo tietämättömyys osaltaan suojasi minua. Lisäksi olin aiemmin kymmenen vuotta graafisena suunnittelijana, mistä on ollut kirjailijuuden kannalta sekin hyöty, että osaan suunnitella ja taittaa kirjoja, Ekholm kertoo.
Kirjailijan ammattiin kuuluva vapaus tuo myös epävarmuutta: mistään ei ole takeita.

– Se täytyy sanoa, että teen tätä työtä vapaaehtoisesti: kukaan ei ole pakottanut eikä jatkossakaan pakota kirjoittamaan, Minna Mikkonen sanoo.

Johannes Ekholm on samoilla linjoilla.

– Olen aktiivisesti ja aivan itse valinnut tämän epävarmuuden. Tulevaisuutta ei voi kukaan hallita. Näemme kaikki vain lyhyen matkaa eteenpäin, ja jokainen askel merkitsee muutosta, hän sanoo. ■

Kirjoittaja

Sinikka Vuola

Sinikka Vuola (s. 1972) on kirjailija ja kirjoittamisen opettaja, koulutukseltaan filosofian maisteri. Häneltä on julkaistu runoutta, proosaa ja esseistiikkaa. Vuola on toiminut johtokunnan varajäsenenä vuodesta 2018 alkaen ja kuuluu Kirjallisuuden edistämiskeskus KIDEn valtuuskuntaan. Kuva: Aleksi Poutanen.