Sirpa Kyyrönen osuuskunta Poesiasta: Otamme riskin, koska luotamme kirjaan
Näiden itsenäisten toimijoiden ohjaksissa on luja tahtotila. Pienkustantamot Kairaamo, Lurra ja Poesia ovat selviytyneet vaikeimmasta. Niiden avainhenkilöiden puheessa on lähes sama mahtipontinen nuotti, jonka taustalla on yhteisöllistä voimaa ja villi intohimo kirjoihin.
Yhteinen pöytä on tärkeä
Lokakuussa 2010 Turun kirjamessujen yhteydessä pidettyyn Poesian perustamiskokoukseen osallistuivat runoilijat Henriikka Tavi, Miia Toivio, Marko Niemi, Olli-Pekka Tennilä, Kristian Blomberg ja Tommi Parkko. Syntyi kustantamo nimeltä Osuuskunta Poesia.
Perustamisvuosi oli sama kuin se, jona Sirpa Kyyrösen esikoisteoksen Naispatsaita (Otava) ilmestyi. Isot kustantamot olivat alkaneet karsia runoutta, mikä vaikutti Poesian syntyyn.
Ensimmäisten vuosien aikana Poesia keräsi ympärilleen lisää jäseniä ja nyt mukana on yhteensä 21 kirjailijaa. Poesian julkaisuohjelmaan on kertynyt teoksia n. 140 runoilijalta, kirjailijalta ja kääntäjältä. Vuosittain pienkustantamolta ilmestyy kymmenkunta kirjamuotoista teosta ja viisi poesiavihkoa. Julkaisujen kokonaismäärä lähentelee parin sadan luokkaa.
– Olin aluksi siinä liepeillä ja tulin mukaan jo seuraavana keväänä. Kaikilla Poesian perustajajajäsenistä oli jossain määrin yhteinen tausta runoyhdistys Nihil Interitin tai Tuli & Savu -lehden liepeillä, Sirpa Kyyrönen kertoo.
Runoilija Sirpa Kyyrösen tapa puhua ei vaihdu toiseksi, oli aiheena runous tai pienkustantamisen reunaehdot. Hänen kielensä kokemus on kehollista ja usein luontokuvien rytmittämää.
– Minulle yksi kantava syy olla mukana kustannustoiminnassa on sosiaalinen olemisen tapa. Yhteinen pöytä on tärkeä, ja tuntuu luontevalta toimia roolin takana, vaikka muuten saatan olla vähän introvertti ja omissa oloissani viihtyvä. Kustantaminen on minulle nimenomaan yhteisö ja yksityinen asia, sellainen tila, jossa minun ei tarvitse puolustaa runoilijuutta tai perustella sitä, miksi tämä on tärkeää. Se on lihassa tuntuvaa, eikä mikään rooli, muutenkin se sana vähän hankalasti viittoo esittämiseen. Minusta on mukavaa touhuta näitä asioita.
Kyyrönen muistaa yhä sen, kuinka Poesian perustamista kommentoitiin sanomalla, että eturivin runoilijat ottivat runouden tuotantovälineet haltuun.
– Kai siitä tuli vähän sellainen mantra, kun kustantamisen kulttuuritehtävää suojeltiin.
Kustantamon perusajatus on vaalia laadukasta runoutta, sillä kustantamossa ajatellaan, että runous tekee maailmasta mahdollisen ja paremman, vaikka takavuosina runouden kuolemaa on myös ennustettu ja väitetty.
– Yle teki tästä otsikkotason väitteen reilu vuosi takaperin. Ja sehän oli onneksi tavallaan nerokas lipsahdus. Lukijoiden ja runoustoimijoiden vastustavaan kohahdukseen sisältyi paljon hyvää, esimerkiksi kritiikkiä runouden vähäiseen mediatilaan. Silti siinä oli silti sisällä väite runouden hauraudesta tai sen elinvoiman ehtymisestä, siis että nykyrunous ei pysty tavoittamaan lukijoiden tunteita samalla tavalla kuin ajattomat, klassiset säkeet, Kyyrönen sanoo.
Etteivät kirjat repeilisi käsiin
Poesiassa ajatellaan, että vain itse tekemällä saadaan kirjaesineistä sellaisia, että voidaan uskottavasti seistä runokirjan pitkän elinkaaren takana.
– Jo alussa oli ajatus siitä, että runoilijat ovat parhaita kustannustoimittajia. Uskomme siihen, että elinkaari kasvaa myös sisällöllä, kun esine kestää. Ja ihmisillähän on halu yhteyteen jonkun runoudenkaltaisen kanssa. Se on meissä jossakin tosi syvällä. En tiedä liittyykö käsitys runouden hauraudesta lukuhetkeen, kuinka tavan lukija eksyy usein runosäkeiden pariin elämän kriisi- ja murroshetkissä.
Kustantaminen on minulle nimenomaan yhteisö ja yksityinen asia, sellainen tila, jossa minun ei tarvitse puolustaa runoilijuutta tai perustella sitä, miksi tämä on tärkeää.
Kyyrönen pohtii, miksi niin herkästi haetaan runouden olemassaolon perustetta ja syytä yksityisestä, siitä että jollakulla on kysymys ja runous antaa siihen vastauksia. Hän päätyy toteamaan, ettei runoudella ole yksinoikeutta omistaa kirjallisuuden murroksia tai kriisiä.
– Ja vaikka juuri sanoin, ettei runous ole niin herkkä, että se olisi kuolemassa. Kyllä runous silti tarvitsee perään katsojia ja hoitamista, eikä pidä mennä siihen ansaan, ettei runous ole kirjallisuutta ensinnäkään.
Jos mediassa ei ole runosisältöjä, syntyy mielikuva, että runous kituu tai näivertyy, Kyyrönen sanoo. Tämänhetkisessä keskustelussa puolustetaan proosakirjallisuutta ja romaanitaidetta, vaikka toisaalta juuri runous pitää sisällään kaikki kirjalliset keinot ja merkitykset.
– Se ei ole tallottavaksi altis ruohonjuuri, josta saattaa silloin tällöin nousta joitain kaupallisia menestyksiä. Se on kirjallisuuden pölyttäjähyönteinen tai mehiläispopulaatio, joka ruokkii kaikkea kirjallisuutta ja lukemista.
Olli-Pekan äidin kellarissa
Alkuvuosina Poesialla oli käytössä kellarilinjasto Olli-Pekka Tennilän äidin kellarissa. Heidelberg-merkkisellä kokopainokoneella painettiin kirjojen kansia, mutta sisuslehtiä sillä ei tehty.
– Ellei Raisa Marjamäen käsinladottua teosta lasketa, Kyyrönen lisää.
– Tässä kai tullaan juuri siihen paradoksiin, että Poesia on liiketoimintaideana järjetön. Me tehdään taiteellisesti kunnianhimoisia teoksia, jotka ovat myös materiaalisilta ehdoiltaan laadukkaita. Ja toisaalta halutaan myös ottaa kustantamisen riski.
Kaikki kustantamon kirjat tehdään offset-painoksina, joissa ensipainos on useampia satoja kappaleita. Poesia ei tee alle viidensadan kappaleen painoksia lainkaan.
– Riski on oikeastaan järjetön, mutta otamme sen, koska luotamme kirjaan.
Poesian peruskustannustoiminta on lähes omavaraista. Kirjat kyllä myyvät sen verran että voidaan tehdä uusia kirjoja.
Poesia on tehnyt kolmetoista vuotta kirjoja ja nojaa Kyyrösen mukaan ”ihmisten omaan ratkaisuun, millä nyt kukin pystyy Poesian vapaaehtoistyötä tekemään”. Monille Poesia on oman taiteellisen työn jatke ja syyt osallistua kustantamon toimintaan ovat hyvin yksilöllisiä.
Perusrunokirja myy nelisensataa kappaletta.
Sirpa Kyyrönen haluaa toistaa ajatuksensa siitä, ettei runous ole niin haurasta kuin siitä usein ajatellaan. Neljäsataa kappaletta on hänestä sitä paitsi ihan realistinen määrä myydä yhtä kirjaa.
– Vaikka tietysti tämä on haaste ja ollaan vakavassa paikassa nyt, kun vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki on lakkautettu. Toisaalta Poesia on juuri ensimmäistä kertaa saanut toiminta-avustusta Taiteen keskustoimikunnalta, yhteensä 20 000 euroa. Sen kokoisella summalla pystytään turvaamaan jatkuvuutta.
Näytelmäkirjailija Ilja Lehtinen on palkattu toimistolle puolipäiväisenä. Kyyrönen kertoo, että takana on vaikeita vuosia, jolloin on mietitty kaikenlaisia skenaarioita.
– Toisaalta on menty kirja kerrallaan eteenpäin, mutta koskaan perustoiminta-ajatuksista, siis taiteellisesta kunnianhimosta ja kestävyyden periaatteista ei ole luovuttu.
Myös yksittäiset hankeapurahat ovat olleet hyviä sysäyksiä, joilla on päästy kasvattamaan lukijapohjaa. Kustannustoiminnalla on pitkä historia liiketoimintana. Taiteilijavetoisessa toiminnassa ajatellaan kuitenkin toisin.
– Nyt kustannusalalla muhii outo tilanne, jossa vähän kaikki osat huojuvat paikallaan ja koko ekosysteemi on jotenkin liikkeessä, Kyyrönen kuvailee tilannetta.
Runoudenvastaisia taisteluita
Lukuaikapalvelut ovat kaapanneet koko sen tilan, jossa kirjat ovat olemassa, ja kuitenkaan runous ei lukuaikapalveluihin kunnolla sovi.
– Joko runoon ei luoteta tai sitten runous on niin lyhytmuotoinen teos, ettei se valuta pennejä kenellekään, tai sitten jostain syystä runous halutaan kokea hiljaisessa vuorovaikutuksessa suhteessa kirjaan.
– Tämä on minusta tärkeää. Ettei runon pidäkään mennä taistelemaan tämänhetkisen alustapöhinään yhtään mistään. Kirjallisuus ja puhe sisällöistä on jäämässä kriisipöhinän jalkoihin. Kirjallisuus typistyy äänikirjapuheeksi, jolloin runous lakkaa entistä enemmän olemasta kirjallisuutta.
Runouden kirjoittaminen on hidasta ja edellyttää aikaa ja koettelua. Voi olla, ettei runoudesta voi syntyä ääneen luettua kirjallisuutta ainakaan sen perinteisillä ehdoilla.
– Ehkä onnistuessaan kyse voisi olla jonkinlaisesta ääniteoksesta, eikä sellainen mene äänikirjateollisuuden linkin taakse.
Elämän muuttava kirja
Sovin tapaamisen Kairaamo-kustantamon perustajan Susanna Rädyn kanssa Oulusta Rovaniemelle vievän moottoritien eteläpäähän.
Perillä parkkialueen toisella puolella huitoo nainen ison koiran vieressä iloisesti kättä.
Kaikki sai alkunsa vuonna 2018, kun Räty löysi Alena Mornštajnován teoksen Hana ja halusi suomentaa sen. Kääntämisen hän aloitti viimein keväällä 2023 perustettuaan Kairaamon ja toimiessaan Sodankylässä pysäkkiluokan viransijaisena.
– Menin opettajanhuoneeseen seitsemältä ennen tunteja ja aloitin kääntämisen. Jatkoin, kun tunnit olivat ohi. Jotkut tekevät sudokuja, kun se tuntuu aivoille hyvältä, sitä samaa kääntäminen on minulle. Nautin siitä, ja koska olen opiskellut poliittista historiaa, vaikutuin myös, kuinka tarkkaa taustatyötä kirjailija oli tehnyt.
Myöhemmin Suvi Ahola kirjoitti Helsingin Sanomissa, että Rädyn käännös kuvaa hyvin sosialistisessa Tšekkoslovakiassa vaietusta holokaustista. Panu Rajala kirjoitti romaanista Parnassoon.
Hana on ollut Rädylle elämää muuttava teos, jonka kustantamisesta ei aikanaan Suomessa kuitenkaan ollut minkäänlaista kilpailua. Teos löysi kuitenkin heti lukijansa ja oman paikan myös Suomessa.
– Ehdotin kirjailijan agentille, että koska tämän kustantaminen on vähän haastavaa, voinko kustantaa tämän itse ja sieltä tuli vastaus, että sehän on tosi hyvä idea.
Räty puhkeaa nauruun sen sanottuaan.
Luettuani Rädyn suomennoksen on helppo ymmärtää, miksi hän oli pitänyt siitä itse. Romaanissa ei kuvata virkamiehiä, sotilaita eikä natseja. Kaikki esitetään henkilöhahmojen kokemusten kautta ja koska tiedämme, mitä historiassa tapahtui, pystymme itse täydentämään suuren osan kertomuksesta omilla tiedoillamme.
Etabloituneet toimijat eivät välttämättä tiedä kaikkea
Kun Alena Mornštajnová vieraili Helsingissä viime syksynä, oli Hamas juuri hyökännyt Israeliin ja Israel aloittanut palestiinalaissiviileihin kohdistuvat vastaiskut. Kun Räty alkoi miettiä, millaisen vastaanoton juutalaisteeman nostaminen kirjallisuuskeskustelun keskiöön saisi, tunteet olivat ristiriitaista.
– Kaikki inhimilliset kriisit ovat aivan kamalia, ja ihmiset ovat kovasti joko puolesta tai vastaan. Puhuin tästä Mornštajnován kanssa ja hän sanoi, että teoksessa esitetty juutalaisten kohtelu – että heiltä poistetaan vähitellen heidän kansalaisoikeutensa – ei maailmassa ole sidoksissa uskontoon, äidinkieleen tai valtioon. Vastaavaa tapahtuu paljon tälläkin hetkellä. Maailmassa on paljon maattomia ihmisryhmiä, jotka asuvat valtioissa, joiden kantaväestö ei pidä heitä edes oikeina kansalaisina.
Rädyn ajatuksena oli alusta saakka julkaista muitakin kirjoja. Itsevarmuus työtä kohtaan on kuitenkin pitänyt pikkuhiljaa kasata itse.
– Oivalsin, että voin perustaa kustantamon, voin kääntää ja kustantaa kirjoja itse. Koska en ollut aikaisemmin päässyt kääntämään tšekkiläistä kirjallisuutta, kuvittelin että kustantamot tietävät paremmin, siis että heillä on selkeä käsitys siitä, mitä markkinoille kannattaa tuoda ja mitä kuluttajat haluavat. Vasta jälkeen päin on tullut ymmärrys siitä, ettei edes etabloituneilla toimijoilla ole asiantuntijuutta kaikessa.
– Avainasemassa on usko omaan tekemiseen. Onnistua voi vain, jos saa tai luo itselleen mahdollisuuden.
Vasta jälkeen päin on tullut ymmärrys siitä, ettei edes etabloituneilla toimijoilla ole asiantuntijuutta kaikessa.
Tärkeä hetki oli myös, kun Patrik Ouředníkin Europeana ilmestyi. Se on tšekkiläinen kirja 1900-luvun historiasta.
– Viehätyin heti Ouřednikin tyylistä. Hän vyöryttää pitkiä lauseita fakta faktan perään. Ihastuin teokseen jo 2000-luvun alussa ja ajattelin heti, että tämä pitää kääntää, mutta vaikka ehdotin sitä kustantamoille, ei kukaan tarttunut siihen.
Myöhemminhän Siltala julkaisi teoksen Eero Balkin kääntämänä.
– Minulle se oli tärkeä merkki. Tunnistan mikä on kiinnostavaa ja hyvää. Enää en ajattele, että kustantamoissa olisi asiantuntevampia ihmisiä, jotka pystyvät bongaamaan kirjoja mm. Tšekin kaltaisista pienistä maista. On myös sanottu, etteivät kustantamot kustanna tšekkiläistä kirjallisuutta, koska se ei myy ja koska ihmiset eivät tunne sitä. Sehän on ihan älytön ajatusharha! Teatterikriitikko Kirsikka Moring sanoi minulle kerran, että 70- ja 80-luvuilla Praha oli teatterille sitä, mitä Berliini on nyt. Ihmettelimme hänen kanssaan, missä vaiheessa tämä yhteys on Suomessa katkennut.
Rätyä ei oikeastaan harmita, ettei hän ryhtynyt kustantajaksi aikaisemmin. Hän täyttää kesällä viisikymmentä vuotta ja vertaa tilannettaan Alena Mornštajnován kirjallisen tähden syttymiseen. Tämä on kirjoittanut kuusi romaania ja hänen kirjojaan on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle.
– Hän julkaisi esikoisteoksensa vasta viisikymmentävuotiaana. Hana on myynyt Tšekeissä 270 000 kappaletta. Sillä teoksella on huikea potentiaali, kun vain löydetään oikeat ihmiset ja jakelukanavat.
Maaliskuussa 2024 ilmestyi Kairaamon toinen julkaisu, Mornštajnován romaani Hiljaiset vuodet.
Tänä vuonna Kairaamon julkaisulistalla on vielä kolme muuta teosta. Kesäkuussa ilmestyy Bianca Bellován palkittu, kuivuneesta Araljärvestä innoituksensa saanut romaani Järvi. Syyskuussa ilmestyy Jiří Kratochvilin romaani Kettu naiseksi Eero Balkin kääntämänä.
Milan Kundera piti Kratochvilin kirjallisuutta parhaana asiana, mitä Tšekeissä on samettivallankumouksen jälkeen tapahtunut. Vuonna 1940 syntynyt Kratochvil ei saanut julkaista kommunistisen hallinnon aikana, eikä Kunderan tavoin päässyt länteen. Loppuvuodesta ilmestyy myös Kateřina Tučkován Viimeinen jumalatar, faktaa ja fiktiota yhdistävä romaani parantajanaisista ja tuhotusta kansanperinteestä.
Tiimityön iloa
LURRA Editions on vuonna 1999 perustettu vajaat 120 teosta julkaissut helsinkiläinen käännöskirjallisuuteen keskittynyt kustantamo. Sana LURRA on baskin kieltä ja tarkoittaa maata. Kustantamon omistaa Rax Rinnekangas ja siitä vastaa hänen puolisonsa Arja Rinnekangas.
– Me ollaan tiimi. Meidän on hyvä tehdä työtä yhdessä.
Kustantamon kirjojen valinta on Arja Rinnekankaan vastuualuetta. Hän myös kääntää teoksia kustantamon vakituisten kääntäjien ohella. Kustantamon arvopohja ja toiminta-ajatus on molempien yhteinen: kestäviä teoksia, ei sesonkituotteita.
– Lurra on vähän kuin lapsemme, jolla on omat ehtonsa.
LURRA Editionsin ohjelmistossa on noin 25 kansainvälistä kirjailijaa, esimerkiksi ikoniset Thomas Bernhard ja Peter Handke, Martin Walser ja Gerald Murnane, Étienne Barilier, Daniela Krien, Alain Claude Sulzer, Milena Michiko Flašar.
LURRAn kirjallinen manifesti
Kaksikymmentäviisi vuotta sitten perustettu kustantamo on ehtinyt kokea moninaisia vaiheita. Pitkän kokemuksen voisi kiteyttää siihen, mitä tapahtui keväisenä aamuna, kun Arja Rinnekangas ja Rax Rinnekangas istuivat aamiaisella.
Aamiaiseksi oli kaurapuuroa, ja keskustelu rönsyili. Rax alkoi analysoida kotimaisen kirjallisuusmaailman tilaa ja istuutui koneen ääreen. Hän kirjoitti muistiin pari kustantamon teesiä.
Kustantamomme ei palvo palkintoja, vaan julkaisee myös omissa kulttuureissaan
palkitsemattomia kirjailijoita, joita ei entuudestaan tunneta Suomessa. Eli toimimme samoin kuin ulkomailla tuntemattomat suomalaiset kirjailijat toivovat teoksiaan kohdeltavan, kuuluu teeseistä ensimmäinen.
Pamflettimaisen julistuksen tausta-ajatus on myös se, että kirja ei ole nopea kulutustuote. Tämä ei ole tietenkään kustantamoille nykyaikana kovinkaan muodikas ajatus, mutta Lurra ei usko kirjallisiin muoteihin.
– Jos ajattelemme esimerkiksi Peter Handken teoksia, niin niiden teksti suorastaan edellyttää ja velvoittaa hidasta lukemista. Miksi kirjan luota on oltava kiire pois, Arja Rinnekangas sanoo.
Painettu kirjallisuus on kirjallisuutta. Äänikirjallisuus on jotakin aivan muuta.
Äänikirjojen kasvavalla vauhdilla ei kohta enää edes muisteta, mistä painetussa kirjallisuudessa oli alun perin kyse.
– LURRAn piirissä äänikirjat vertautuvat maisemaan, jota katsellaan kahta sataa ohi kiitävästä autosta, sen sijaan, että maiseman keskellä kaikessa rauhassa käveltäisiin pysähdellen ja pohdiskellen kaikkea näkyvää ja aistittavaa.
– Äänikirjojen kasvavalla vauhdilla ei kohta enää edes muisteta, mistä painetussa kirjallisuudessa oli alun perin kyse.
Kysyn Arja Rinnekankaalta, eikö tällaisen ajattelun aika ole jo auttamattomasti ohi.
Ei tietenkään, hän vastaa.
– Vanhassa liitossa on painetun kirjallisuuden voima.
Sitä paitsi rakastan tätä työtä. Sormeni oikein syyhyävät, kun ajattelen, että pääsen lukemisen ja kääntämisen äärelle. ■
Essi Kummu
Essi Kummu (s. 1977) on kirjoittanut lyhyitä kertomuksia, romaaneja ja lastenkirjoja ja työskennellyt monitaiteellisten tuotantojen työrymissä. Kummu palkittiin Vuoden Sara -tunnustuksella työstään naisten ja tyttöjen puolesta Suomessa. Hänen töitään on käännetty ruotsiksi, viroksi, saksaksi ja venäjäksi.