Tyhjät sivut täysien lomassa

Taitan kymmeniä tai satoja paperiarkkeja puoliksi ja aina vaan puoliksi, kasaan taitokset sisäkkäin neljän arkin vihkoiksi. Rei’itän vihot naskalilla vihko kerrallaan, kuudesta kymmeneen reikää per vihko, viidestä kymmeneen vihkoa per kirja, kolmesta kahdeksaantoista kirjaa per kirjansidontahaluhetki, yhdestä viiteen kirjansidontahaluhetkeä per vuosi. Yhdeksänkymmentä viiva yhdeksäntuhatta reikää vuodessa. On helpompi laskea reiät kuin arkit, sillä rei’ittämisen rytmi on napakka laskemisen rytmi, arkkien taittelun rytmi on vaihtelevaa suhahtelua, kuin märkä akvarellisivellin paperilla.
Ompeluun tarvitsen hädin tuskin silmiä, mutta ommellessa on muita vaiheita vaikeampi ajatella kirjoittamista. Onneksi se on nopeasti ohi. Kansipahvien leikkaaminen käsin viivottimella ja veitsellä taas vaatii tarkkuutta ja voimaa – oikeiden näppivoimien ja tekniikoiden löytyminen vei vuosia. En ole vahva ihminen, mutta olen ylpeä siitä, että minullapa on sellaiset pahvinleikkuulihakset että harvalla on! Kilpaillaan koska vaan, leikkaan suoremmin, nopeammin, enemmän. Mutta siis ei kilpailla, koska kirjansidonta on minulle se juttu, jonka pitää olla pelkästään kivaa. Liimaaminen on työvaiheista vähiten kiva. En tykkää kun sormissa on jotain möhnää. On kuitenkin tyydyttävää ymmärtää samaan aikaan märkää ja kuivuvaa liimaa. Siinä saa kokea hallitsevansa materiaalinsa ja hienomotoriikkansa.
Kuulen usein kirjansidonnasta kommentteja, että sehän onkin sellaista millintarkkaa hommaa. Ei ole, se on ennemmin kymmenesosamillintarkkaa hommaa. Prosessin aikana tehdyt virheet kertautuvat, joten missään ei voi oikoa, editointimahdollisuutta ei ole. Toisin kuin kirjoittamisessa kirjansidonnassa ei voi hypähtää välillä tekemään vähän loppua kun keskikohta ei huvita. On rentouttavaa tehdä jotain, minkä voi tehdä a) oikein, b) vain tietyssä järjestyksessä, ja c) kiistatta valmiiksi.
On rentouttavaa tehdä jotain, minkä voi tehdä a) oikein, b) vain tietyssä järjestyksessä, ja c) kiistatta valmiiksi.
Minulle on tärkeää, että käsityö on hidasta. Vaikka työ on periaatteessa keskittymistä vaativaa, siinä on monia vaiheita, jotka kädet osaavat mielen askarrellessa toisaalla runoasioitaan. Tehokkuus ja tuottavuus kuuluvat kirjansidontaani lähes yhtä vähän kuin runouteeni. Erilaiset työvaiheet luovat erilaisia keskittymisen tiloja, jotka kuljettavat samalla myös käsikirjoitusta eteenpäin. Kun jokin käsikirjoituksessa mietityttää tai tyhjä paperi kammottaa, tartun paperipinkkaan ja alan taitella arkkeja kirjaksi. Kukin paperilaatu antaa taipuessaan omanlaisensa vastuksen, taite sihahtaa taittoluun alla omalla tavallaan. Samana pysyy toistoista rytminsä löytävä tekemisen meditatiivisuus.
Olen tehnyt asioita käsilläni niin pienestä pitäen, että alkupistettä käsityöläisyydelle on mahdotonta määrittää. Runoilijuuteni oikeastaan alkoi ja vahvistui samalla tavalla ja aikataululla. Kirjansidonnan olen kuitenkin pitänyt aina tarkoituksella sivutoimisena puuhasteluna, jotta kirjoittamiselle olisi aikaa ja jotta kirjansidontakin pysyisi asiana, jota teen ennen kaikkea halusta ja rakkaudesta. En tee tilaustöitä, vaan juuri sellaisia kirjoja kuin itse kulloinkin haluan, ja annan niiden löytää ajan myötä oikean omistajan.

22-vuotiaana valmistuin Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta Suomen nuorimmaksi kirjansitojamestariksi. Opintojeni pääosassa olivat painettujen kirjojen loistosidokset, mutta minua kutsui aina eniten tyhjä paperi ja tyhjän kirjan potentiaali. Alkuun olin erityisen ihastunut mahdollisuuteen tehdä kauniita kirjoja, mutta hyvin nopeasti havahduin sitomieni kirjojen rakenteelliseen ylivertaisuuteen. Hyvin sidottu kirja avautuu kauniisti ja odottaa rauhassa merkintöjä, kun taas suurin osa teollisesti valmistetuista muistikirjoista taistelee vastaan jäykällä sidoksellaan. Pidän siitä, että muistikirja asettuu käsiin hyvin, kulkee vaivatta mukana, ja myös ilahduttaa ulkonäöllään.
Kun kirja tulee vihdoin kuivana pois prässistä, se tuntuu kuin taikatempun tuotteelta. Äskenhän tässä oli jotain sellaista tahmeaa lipsuvaa ja nyt tällainen hienous odottamassa jonkun toisen ihmisen merkintöjä! Ajattelen muistikirjoja astioina. Minä voin tehdä kauniin ja poikkeuksellisen hyvän astian, mutta sen täyttäminen ei ole enää minun vastuullani. Muistikirja on kuitenkin luovuuden mahdollistaja. Muistikirjani kulkeutuvat maailmalle, tyhjä sivu ei kohtaa kielimuuria. ■

Kaija Rantakari
Kaija Rantakari (s.1984) on helsinkiläinen runoilija ja kirjansitojamestari. Rantakari on julkaissut neljä runoteosta ja hänelle on myönnetty Kalevi Jäntin palkinto ja Toisinkoinen. Kirjoittamisen lomassa hän tekee käyttökelvottomista silkkikimonoista erittäin käyttökelpoisia muistikirjoja.