Saatan olla väärässä
Oikeassa olemisen taakka on raskas kantaa. Muut, ne väärässä olevat, ovat vähän yksinkertaisia tai suorastaan tyhmiä. He eivät näe, ymmärrä tai koe asioita samoin kuin minä. Heitä kävisi sääliksi, elleivät he olisi niin ärsyttäviä väärine mielipiteineen.
Kymmenen viime vuoden aikana olen saanut kirjoittaa eri lehtiin satoja kolumneja ja pakinoita. Kokemuksen mukanaan tuomalla varmuudella voin sanoa, että aina olen ollut jonkun mielestä väärässä. Sensitiivisten ja kantaa ottavien aiheiden äärellä olen yrittänyt asetella sanani erityisen huolellisesti, usein vain huomatakseni, ettei siitä ollut apua. Melkein aina joku loukkaantuu tai vähintäänkin pahastuu muiden puolesta. Tai ei vain ymmärrä.
Tarkoituksenani on usein herätellä tai etsiä uusia näkökulmia, joskus kärjistäenkin. En koskaan tahallisesti halua loukata tai suututtaa. Aina pyrkimys ymmärryksen lisäämiseen ei onnistu, vaikka asioita tarkastelisi kuinka objektiivisesti ja erilaisia näkemyksiä esille tuoden. Silloin voi katsoa paitsi ympärilleen myös peiliin. Ei syyllistä löytääkseen vaan ymmärtääkseen ja hyväksyäkseen ihmiskunnan moninaisuuden, joka oikeasti on rikkaus ja voimavara.
Länsimaiseen demokratiakäsitykseen kuuluu olennaisesti ajattelun ja ilmaisun vapaus. Usein se ymmärretään vain oikeudeksi omalla kohdalla, ei velvollisuudeksi muita kohtaan. On vaikea myöntää, että kanssani eri mieltä voisi olla oikeassa ja minä väärässä. Mutta niin se vain on, se on mahdollista.
”Länsimaiseen demokratiakäsitykseen kuuluu olennaisesti ajattelun ja ilmaisun vapaus. Usein se ymmärretään vain oikeudeksi omalla kohdalla, ei velvollisuudeksi muita kohtaan.”
Me kirjailijatkaan emme ole yhtenäinen, samasta puusta veistetty joukko, joka jakaa kaikessa yhteisen arvopohjan ja näkemykset. Se on hyvä asia, ja sitä tulisi arvostaa, ehkä jopa tuoda enemmän ja rohkeammin esille. Tulemme erilaisista taustoista, meillä on erilaisia kokemuksia elämästä, erilaisia ihmisiä ympärillämme ja jokaisella omat ajatuksemme siitä, miten maailman tulisi maata.
Toisinaan medioissa näkyy vetoomuksia, joissa kirjailijat, taiteilijat tai ”kulttuuriväki” liputtavat näkyvästi jonkin asian puolesta tai jotain toista vastaan. Silloin on vaarana, että syntyy kuva tietyllä tapaa ajattelevasta yhtenäisestä ryhmästä, mikä ei tietenkään vastaa todellisuutta. Meitä on moneksi, onneksi.
Tiedän, että monilla kirjailijoilla on paljon ajatuksia yhteiskunnallisista asioista ja ilmiöistä, mutta he eivät missään nimessä halua tuoda niitä julki, kuka mistäkin syystä. Itsekin koin vaiheen, jossa väsyin yhteiskunnallisten kysymysten kommentoinnin varjopuoliin. Olen joutunut jopa kiusatuksi joidenkin kirjailijakollegoideni taholta, pelännyt mielipiteitteni vaikuttavan työmahdollisuuksiini ja uskonut, että on parasta vain olla hiljaa.
Laajemminkin yhteiskuntaamme ajatellen vaikeneminen epämiellyttävien seurauksien pelossa on varsin yleistä, tietyllä tapaa ymmärrettävääkin. Ilmiö kertoo kuitenkin siitä, että jotain on pahasti pielessä. Näemme vihollisia ja vastapuolia omiemme joukossa. Emme hae kompromisseja, pyri ymmärtämään toisiamme ja rakentamaan yhdessä.
Sanat ovat kallein aarteemme. Niitä tulee käyttää harkiten ja vastuullisesti, sillä ne voivat olla mahtava ase, niin hyvässä kuin pahassakin. Jokaisen tulisi voida ja uskaltaa ilmaista itseään asiallisesti ja maltillisesti pelkäämättä, ettei tule hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Siihen auttaa parhaiten, kun muistamme kohdata toisemme kunnioittaen ja arvostaen, myös ne, jotka eivät ole kanssamme samaa mieltä. ■
Jyri Paretskoi
Jyri Paretskoi (s.1979) on iisalmelainen kirjailija, kolumnisti ja vankkumaton lukemisen ja lukutaidon puolestapuhuja. Kuva: Anssi Viljakainen/Otava.