Kolumni

Näytelmän lukutaito on kriisissä

Suomessa näytelmäkirjallisuuden kustantaminen on harvinaista, ja tämä on johtanut näytelmän lukutaidon huomattavaan rappeutumiseen. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n ensimmäinen vieraskolumni.

Rakas lukija. Milloin olet viimeksi lukenut kustannetun näytelmätekstin? Itse luin Pipsa Longan näytelmän Peter asui talossa (TUA, 2024) muutama päivä ennen tämän tekstin kirjoittamista. Näytelmä kertoo 1960-luvulla tapahtuneesta eläinkokeesta, jossa Peter-nimiselle delfiinille yritettiin opettaa englannin kieltä. Näytelmä oli vaikuttava lukukokemus, joka jätti vahvan jäljen ja kuvan verkkokalvoille. Tätähän näytelmäkirjallisuus on parhaimmillaan!

Peter asui talossa on näytelmäjulkaisuna merkittävä kahdesta syystä: ensinnäkin näytelmä on julkaistu kirjana, ja toiseksi näytelmä on julkaistu kirjana ennen kantaesitystä. Se on poikkeuksellinen kulttuuriteko.

Longan näytelmä on hyvä osoitus, kuinka kotimainen näytelmäkirjallisuus on monipuolista ja elinvoimaista sekä vahvasti osa kulttuuriperintöämme. Valitettavasti näytelmäkirjallisuus on jäänyt marginaaliin verrattuna muihin kirjallisuuden lajeihin. Yksi suurimmista haasteista on näytelmätekstien julkaisupolitiikka: käytännössä sitä ei ole.

Olemme joutuneet tottumaan siihen, että näytelmäkirjallisuutta julkaistaan kirjoina varsin vähän, ja jos julkaisuja ilmestyy, ne ovat yleensä William Shakespearen, Anton Tšehovin ja Minna Canthin klassikkoteoksia uusintapainoksina. Uuden näytelmäkirjallisuuden ja erityisesti nykynäytelmien julkaiseminen on harvinaista.

Tämä on valitettava, mutta todellinen kuva suomalaisen näytelmäkirjallisuuden tilasta, joka näkyy konkreettisesti näytelmän lukutaidon rappeutumisena. Näytelmän lukeminen vaatii toisenlaista lukutaitoa kuin proosan lukeminen – lukutaitoa, jota pitäisi opettaa erityisesti kouluissa.

Olemme ongelman ytimessä: koska varsinkaan nykynäytelmiä ei ole kustannettu, ei niitä ole helposti saatavilla, ja näin ollen niitä ei lueta. Ja koska näytelmiä ei lueta, ei niitä haluta myöskään kustantaa. Ja koska näytelmiä ei kustanneta, ei niitä ole saatavilla, jolloin niitä ei voi lukea. Ymmärrätte, minkälaiseen kierteeseen kotimainen näytelmäkirjallisuus ja lukutaito ovat joutuneet. Olemme syvässä lukutaitokriisissä.

Kirjastoista voi löytyä Shakespearen, Tséhovin ja Canthin näytelmiä, mutta ne eivät riitä lukutaidon ylläpitämiseen. Tarvitsemme enemmän näytelmäkirjallisuutta, enemmän uutta kustannettua kotimaista näytelmäkirjallisuutta.

Ongelmana ei ole näytelmien puute, niitä kentältämme kyllä löytyy. Minulla on ollut etuoikeus tutustua vuosittain lähes neljäänkymmeneen uuteen kotimaiseen kantaesitettyyn näytelmään Lea-palkintoraadin sihteerin ominaisuudessa. Voin vannoa, että tekstien joukosta löytyy upeita näytelmätekstejä, jotka ansaitsisivat paikkansa kirjakauppojen ja kirjastojen hyllyillä.

Näytelmäkirjallisuus ansaitsee enemmän huomiota kirjallisena muotona. Tarvitsemme myös uusia tapoja saada näytelmätekstit teatterikatsojien saataville. Kuvittele, kuinka teatterin katsoja voisi ostaa juuri nähdyn näytelmän kirjana lipunmyyntipisteestä. Näytelmän lukeminen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea teatterielämys uudestaan ilman valmiita tulkintoja ja kuvia. Näytelmä kutsuu lukijan rakentamaan oman tulkinnan mielessään, rikastuttaen kirjallisen kokemuksen lisäksi myös ymmärrystä teatterin monimuotoisuudesta. Esityksen esityskausi päättyy aikanaan, mutta julkaistu näytelmä elää vielä vuosikymmenien jälkeenkin.

Rakas lukija. Jos et osannut vastata alussa esittämääni kysymykseen, niin ei hätää. Nyt on hyvä aika ostaa tai lainata uutta näytelmäkirjallisuutta ja tutustua siihen. Voit yllättyä, miten rikasta ja monipuolista tämä kirjallisuudenlaji voi olla. ■

Kirjoittaja

Mika Vainio

Mika Vainio on Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n näytelmä- ja sopimuskoordinaattori. Kuva: Tarja Virolainen.