Olemme kumppaneita, emme piikoja!
Olen kirjailija- (ja ihmis-) laadultani Suuri Asioihin Puuttuja. Haluan koko ajan tietää, missä vaiheessa ollaan, mitä kohti mennään – ja jos edessä näyttää olevan jotain epäselvää, hihkaisen kuskin korvaan: Jarrua! Kaasua! Pakki pääl!
Pelkääjän paikalta neuvojia ei rakasteta millään alalla. En ihmettelisi, jos numeroni olisi tallennettuna jonain päivänä kustantamossa nimellä Älä vastaa… Mutta enemmän kuin kustantajan hyväksyvää nyökyttelyä, kaipaan kirjoittamiselleni tukea, prosesseihin läpinäkyvyyttä, kirjoille huomiota, palkkiota raadannasta, ammatille kunnioitusta, koko kirja-alalle vetoa. Nykysuomeksi sanottuna boostia, draivia, fight back -asennetta!
Kun näistä on pula, sanon kustantajalle ääneen. Vaikka kirjailijat, kustantamot ja kirjakauppiaat ovat samassa meressä, alalla ei aina toimita niin kuin oltaisiin. Silloin ehdottelen, jankkaan, muistuttelen.
Ellen saa järkeväksi katsomaani asiaa eteenpäin, tivaan perusteluja, vaikka muutosneuvotteluiden jälkeen kaikilla on entistä vähemmän aikaa suhdetoimintaan. Otan tarvittaessa yhteyttä kustantamon toimitusjohtajaan, vaikka hän vaikuttaa olevan jumalasta seuraava (ylöspäin). Joskus saan asioita eteenpäin, joskus saan lämmintä kättä, joskus jätetään vastaamatta. Aina voi laittaa uuden sähköpostin. Ystävällisen tiedustelun.
Voi myös kirjoittaa mielipidetekstejä Hesariin, voi remuta somessa ja vähän omilla runokeikoillakin. Yrittää vaikuttaa asioihin. Asenteeseen on oppinut kirjailijaelämän myötä vähitellen, se ei ollut olemassa heti valmiina. Olen seuraillut muusikkoystävien neuvotteluja levy-yhtiöiden kanssa – heidän onnistumisiaan ja aallonpohjiaan. Olen saanut ohjausta Kirjailijaliiton hyviltä juristeilta ja koulutuksista. Olen lukenut kulttuurialaan erikoistuneen, virkeän asianajajan Lottaliina Pokkisen kirjoja ja kannanottoja. Olen allekirjoittanut myös huonoja sopimuksia ja huokaillut kollegoiden kanssa. Ja katsonut vähän mallia Halikon Kaninkolan kylän työväenyhdistyksen kantavalta voimalta, mummultani.
En halua räyhätä. En etsimällä etsi moittimista. Kirja-ala ei ole nyt helppo kenellekään. Kehun aina, kun on syytä. Kiitos hianost kannest! Sun palauttees vei taas mont metri ettippäi! Onneks huamasit tyhmän typon! Kiva kevätkatalogi!
Kustannussopimuksia tehdessä pyydän miettimisaikaa ja tarkennuksia. Aistin, että sutjakkaammin kaikki sujuisi, jos kustannussopimusluonnokseen vastaisi oitis OOKOO, ja rientäisi allekirjoittamaan sen digitaalisesti. Mutta sutjakkuus ei ole mikään tavoiteltava arvo. Jokaisella sopimuksella on seurauksensa pitkälle tulevaisuuteen.
Kirjailijaliitto tutki, että 62 % kirjailijoista ei ole neuvotellut kustannussopimuksista lainkaan. Jotenkin nöyryyden ymmärtää. Omista kirjoistani osa on myynyt hyvin, osa vaatimattomammin. Matalista menekeistä tunnen outoa noloutta. Antteks, etten osannu olla kiinnostavamp! Niin kuin taantumat, yleinen tomppelius ja lukuharrastuksen vähenemiset olisivat omaa syytäni.
Aina neuvottelu ei auta, mutta välillä auttaa. Viimeisimpään kustannussopimukseeni sain neuvoteltua kohdan: ”Äänikirjan ehdoista ja aikatauluista sovitaan erikseen.” Epäselvä & epäedullinen tulonmuodostus ja tekoälyn tulo huolettavat – en halunnut päästää äänikirjaa näin sumuiseen maastoon. Ei mennyt ekalla sähköpostilla läpi. Mutta muutamalla meni. Kustantaja pyysi lisäykseksi ” – – sopimuksen voimassa ollessa tekijällä ei ole oikeutta julkaista teosta äänikirjana itse tai sopia äänikirjan julkaisusta kolmannen osapuolen kanssa”. Kyl se mul kävi. Tärkeintä oli, että äänikirjantekovelvollisuus poistui.
Olen kääntynyt kaikkien kustantajieni puoleen myös sellaisen toiveen kanssa, että alan tapahtumia markkinoitaisiin heidän kanavissaan enemmän, että he näkyisivät myös paikan päällä lukijoiden ja kirjailijoiden vuorovaikutusta seuraamassa, alan tuulia tutkimassa. On suuri ilo, kun saan välillä ehdotuksiini kanssainnostujia. Elävät kohtaamiset ovat alan väkevä voima. On Kajaanin runoviikkoja, Urjalan esikoiskirjailijapäiviä Pentinkulmalla, Naantalin kirjajuhlia, Ruoveden Vinhan kirjakaupan puuhakkuutta, Vanhan kirjan päiviä Vammalassa, Vaasa LittFestejä. Miten nämä näkyvät sinun kustantamosi toiminnassa ja somessa? Olen iloinen siitä onnistumisesta, että yllytyksestäni Otava palkkasi kokeeksi tähän tarkoitukseen kaksi cheerleaderia, lukulähettiläät Henriika Tulivirran ja Kirsi Raninin. Hiano homma! Siihen, että Otava katosi Turun kirjamessuilta en ole pystynyt vaikuttamaan (toistaseks!). Isoilla kustantamoilla on varaa jättää yksi Suomen suurimmista kirjatapahtumista väliin. Miksi näin?
Itselleni suurimpana rahallisena – ja henkisenäkin – murheena ovat digiajan minimaaliset tai olemattomat palkkiot. Vaikka sosiaalisen median ja muun verkkotoiminnan myötä periaatteessa näkyvyys ja saavutettavuus kasvaa, sillä ei ole juuri ammatillista merkitystä, jos mitään ansaintalogiikkaa ei saada viritetyksi.
Annan esimerkin. 2013 julkaistu lasten aakkosrunokirja Aapine (kuvittanut Elina Warsta, Otava, 2013) laitettiin 2022 itse lukemanani äänikirjana myös kuunteluaikapalveluihin (CD-levynähän se oli aikanaan ilmestynyt). Perusteena ja haaveena tässä on se, että back list, aikaisemmat teokset, saisivat uusia lukijoita ja myyntiä myös. Millainen oli Aapisen äänikirjan tuotto ensimmäisenä kuunteluaikapalveluvuotenaan? 10,32 euroa. Miinus verot. Kun laitoin yhden Aapisen tarinan omille Facebook- ja Instagram-sivuilleni, siitä iloittiin kovasti, statistiikan mukaan yhteenlaskettu reaktioiden määrä oli lähes 40 000. Minusta tässä on jokin klappi… Tämänhetkistä äänikirjamenekkiä en tiedä, sillä kirjailijoille annettavat kuulijamäärätiedot laahaavat lähes puolitoista vuotta jäljessä, mikä vie mahdollisuuden ajantasaiseen puuttumiseen tilanteisiin. Luvut varmaan saisi erikseen kysymällä – mutta kenelle kuuluisi menekinseuranta?
Toinen esimerkki äänikirja-asiaan, ihan vain osoitukseksi millaisissa mittaluokissa liikutaan. Sain Luonnos-äänikirjaani lukijakumppanikseni ihanan mr. Avara Luonto Jarmo Heikkisen keväällä 2023. Lanseerasin innokkaana, kuhisin lukijoideni kanssa somessa. Hiljattain pyysin luvut nähtäväkseni: kuulijamäärä oli vuodessa noin tuhat, ja saamani tekijänpalkkio-osuus tulee olemaan 400 euroa. Miinus verot. Vuodessa. Kysymyksiä: Miksi äänikirjaani on kuunneltu niin vähän, kun sisältö näyttää kiinnostavan? Miten nämä kuuntelut oikein lasketaan? Käänsikö algoritmi minulle selkänsä vai kuka? Miksi jatkaisin äänikirjojen teon parissa? Täl taval täst ei tul mittä.
Kustantajat, kirjakauppiaat, kirjailijat, äänikirjatalot, lukijat, kuulijat: Kirja-alalla – koko kulttuurialalla – on niin paljon suuria, ratkaistavia seikkoja, että meistä kenelläkään ei ole varaa olla tekemättä yhteistyötä toisten toimijoiden kanssa.
Toisina päivinä tekisi mieli olla kiitollinen piika, iloinen siitä, että saan palvella kustantamoani ja kansaani, saan kirjoittaa, saan nousta ilmaiseksi kirjamessulavoille, saan antaa omalla ajalla haastatteluja, saan nimeni kanteen ja syyskauden avajaisissa lasillisen skumppaa.
Sanon itselleni ja tahtoisin sanoa kollegoillenikin: Ei ole totta, että kustantamon oven takana jonottaa määrättömiä määriä lahjakkaita korvaajia meille. Juuri me olemme heidän hyväksi katsomiaan kumppaneita. Tuottelias, taitava, taitoihinsa uskova, mielenterve kirjailija on Suomen kansan kulttuuri-identiteetin pohja, kirja-alan perusta, ja siten päivänselvästi kustantajankin etu. Kirjailija on alkutuottaja, viljelijä, tarhuri – vieläpä luoja! Kuoppainen on sen kirja-alalla toimivan tyypin tie, joka tätä väheksyy. ■
Heli Laaksonen
Heli Laaksonen on pitkällä ja lyhyellä suomella ajatteleva kirjailija, runoilija, lavaesiintyjä sekä pandemia-aikana luonto- ja ympäristöneuvojaksi opiskellut venkula. Kotonaan Rauman Lapissa tarkkailee tuulihaukkojen pesintää, tien päällä pysähtyy joka museon pihalle. Rakastaa sammalia, Turun ikiaikaisuutta, viron kielen kekseliäisyyttä, latvian intonaatiota, värikyniä ja perunalastuja. Kuva: Suvi Elo.