Kolumni, Teema: Raha
Miksi kirjailijan ammatti on ajautunut tilaan, jossa sitä ei pidetä oikeana työnä?

On kieroutunutta, että iso osa kirjailijoista joutuu varsinaisen työnsä eli kirjoittamisen lisäksi miettimään, miten järjestäisi perustoimeentulonsa. Että tässä sitä tehdään loppuunpalamisen partaalla koko kansalle kulttuuria ja kulttuurihistoriaa, mutta jokainen ihmisratas tuotantoketjussa saa kirjasta enemmän kuin tekijä. Tulevan alv-korotuksen myötä myös verottaja, vaikka kirjailija maksaa verot jo myyntituloista. 

Yleensä saamapuolelta mainitaan vain kustantajat ja kirjakauppiaat, mutta joku siivoaa kustantamojen tilat, huoltaa kiinteistöt, hoitaa kirjapainotyöläisten työterveyden, valmistaa kirjakaupan myyjän lounaat, tekee eri instanssien kirjanpidot, koodaa sovellukset, joilla kuunnellaan äänikirjoja jne. Kymmenet tai sadat ihmiset elävät kirjan eri vaiheista syntyvillä tuloilla, vaan ei itse kirjailija, joka harmittelee pahimmillaan, että on liian vanha tai kaino näyttämään takapuoltaan OnlyFansissa vuokrarahan toivossa. Ilman kirjailijaa ei kuitenkaan ole ensimmäistäkään kirjaa. 

Lapsenmielinen osa minusta pitää koko rahataloutta täysin absurdina. Että on systeemi, jossa keksityt numerot digitaalisissa muistipankeissa takaavat toisille paremman elämän, terveydenhuollon, asunnon, koulutuksen ja ylipäänsä valinnanvaraa. Riippumatta siitä, kuinka paljon töitä tekee ja kuinka moni ihminen siitä työstä saa sekä kokemuksia että konkreettisesti vakituisia työpaikkoja. Mutta eipä sille mitään voi, joten ei auta kuin pelata tätä versiota Monopolista, jossa alkulähteen palkkiona on illallispöydältä putoavat muruset.  

Ikä muuttaa suhdetta rahaan. Nuorena ja fyysisesti terveenä voi nälkätaiteilla. Majailin joskus pimeästi kerrostalon kellaritiloissa ja kävin pesulla salaa taloyhtiön saunassa. Nyt keski-ikäisenä kipusairaana järjellinen asumus, säännöllinen ruokailu ja lääkkeet ovat välttämättömyyksiä. 

En silti haluaisi puhua raha-asioistani mitään. Kenties vain vähävaraiset ja vanhan rahan rikkaat vierastavat rahapuheita. Keskiluokkaiset palkansaajat tuntuvat usein vertailevan luontevasti tulojaan. 

Enkä voi kirjoittaa monikossa kirjailijoiden raha-asioista. Olen toki nähnyt samat tilastot ja tulokaaviot kuin muutkin, mutta eivät ne kerro kirjailijoiden yleisestä taloudellisesta tilanteesta, vain siitä, mitä yksilö tähän ammattiin liittyen saa. Monilla on toinen ammatti johon palata, kun tilanne käy tiukaksi. Tai omistuksia, varakkaita läheisiä, sijoitussalkkuja.

Valmistuin aikoinaan kuvataiteilijaksi. Se lienee ainoita ammatteja, jossa on lähtökohtaisesti vielä köyhempi meno kuin kirjailijana.

Pieni valopilkku: minulla on hyviä kokemuksia kirjailijanalkujen mentoroinnista. Voisin kokeilla sivutyönä jonkinlaista ohjaamista tai opettamista säännöllisemminkin erilaisten juttujen kirjoittamisen ja esiintymisten lisäksi. Mieluummin se kuin aiemmin mainittu Onlyfans. Keski-ikäinen rouvashenkilö näppäilemässä tietokonetta syntymäasussaan olisi tuskin taloudellinen menestys.

Mitä tulee realistisiin elämisen mahdollisuuksiin kirjailijana sivutöineenkin, mikä tahansa työskentelyapuraha on näkökulmastani suuri summa kuukaudessa. Jos ei ole toista ammattia, pitää tunkea tilapäisesti kynät penaaliin ja hiippailla työkkäriin hattu kourassa, toiveissa muutama satanen kuukaudessa. Siinä on ohessa mukana sellainen nöyryytys, että apurahatyöskentely ja sivutoimiset hommat eivät täytä työssäoloehtoa. Eli vaikka olisi painanut oman alan hommia perä tulessa vuosikymmenen tai pari, nimike on virallisesti ”pitkäaikaistyötön”. 

Siinä olisi jollekin epäkohta hoidettavaksi. Apurahalla työskentely on oikeaa työtä. ■

Kirjoittaja

Hanna-Riikka Kuisma

Hanna-Riikka Kuisma on porilainen kirjailija, jolta on ilmestynyt seitsemän romaania ja yksi novellikokoelma. Hän on myös kirjoittanut monipuolisesti lehtiin ja antologioihin. Kuisman romaani Kerrostalo oli 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana. Hänen uusin teoksensa on tänä vuonna ilmestynyt romaani Korvaushoito. Kuva: Like.