Taloudellisen satuolennon tunnustukset
Onko tämä kannattavaa liiketoimintaa? Et kai sä mitään kirjoja osta? Käykö kauppa, ei varmaan? Onko teillä jotain loppuunmyyntiä tulossa? Ei kai kukaan mitään kirjoja enää osta?
Aloitan jutun epäluuloisilla kysymyksillä, joita kuulee antikvariaatin tiskillä. Näiden kysymysten perimmäinen tarkoitus on aina sama: kysyjä haluaa myydä jotain, tai sitten saada meiltä jotain ilmaiseksi.
Kysyjiä yhdistää pääsääntöisesti yksi asia: he ovat keski-ikäisiä miehiä. Juuri heitä, jotka päättävät maamme asioista, koska kaikki valta on ikuisesti heille annettu. Mitään bisnestä ei Suomessa voi olla olemassa, ellei keskimääräinen keski-ikäinen kantaväestöön kuuluva mies usko siihen.
Antikvaarinen kirjakauppa voi kuitenkin olla hyvää bisnestä, jos se on toteutettu oikealla tavalla.
Aika pian ensimmäisen liikkeemme avaamisen jälkeen vuonna 2007 huomasin, että Helsingissä on paljon nuoria ihmisiä, jotka haluavat ostaa hyviä kirjoja. Heitä tuntui sen lisäksi yhdistävän yksi tekijä: jokainen heistä arvosti hyvää valikoimaa enemmän kuin halpaa hintaa. Syitä tähän on useita.
Kun aloitimme, uuden kirjan puolella tapahtui valtavia mullistuksia, jotka jatkuvat edelleen. On kuitenkin syytä huomauttaa, että kirjoituksessani kuuluu pääkaupunkiseudun ääni. Valtaosa kuvaamistani asioista on vain ja ainoastaan paikallisia.
Ei ole mikään salaisuus, että kirja ei ole enää vuosikymmeniin kilpaillut viihteen kuninkaan valtaistuimesta. Tämä on ajanut kustantajat kaikkialla maailmassa tilanteeseen, jossa markkinoidaan kapeaa kärkeä, joka on suunnattu mahdollisimman monille lukijoille. Kun uuden kirjan puolella kustantajat ja kirjakaupat haluavat myydä harvoja nimikkeitä paljon ja nopeasti, tajusin nopeasti, että antikvariaattien tehtävä on juuri toinen: myydä laajaa valikoimaa verkkaiseen tahtiin.
Ei ole mikään salaisuus, että kirja ei ole enää vuosikymmeniin kilpaillut viihteen kuninkaan valtaistuimesta.
Aloittaessamme toimintaamme 2000-luvun alkupuolella todistimme ilmiötä, jossa markkinoille alkoi tulvia todella hyvää antikvaarista kirjaa. Suuret kokoelmat alkoivat purkautua sukupolvenvaihdoksen vuoksi markkinoille, ja samaan aikaan alkoi uuden tietokirjallisuuden nousu.
Siinä missä aiemmat sukupolvet Helsingissä olivat halunneet marsalkka Mannerheimin ja vapaussodan, uudet sukupolvet keräsivätkin mannermaista filosofiaa. Vanhoista kokoelmista löytyi valtavasti kiinnostavaa tavaraa: filosofiaa, antiikin klassikoita ja juuri sitä marginaalia, joita menneiden vuosien runsas kustannustoiminta oli tuottanut.
Kauppa kävi hyvin ja kaikki taloudelliset mittarit osoittivat ylöspäin. Vaikka olemme kasvavassa määrin kiinnostuneita uudesta kirjasta ja teemme suoraa kauppaa kustantajien kanssa, vanha käytetty kirja on se osa-alue, joka on meille taloudellisesti paras. Tämä takaa meille myös riippumattomuuden kirjamaailman tuulista, tosin vain tiettyyn pisteeseen saakka.
Tästä tuulisuudesta äänikirja on hyvä esimerkki. Jostain syystä kustantajat päättivät kokeilla Suomessa suuressa mittakaavassa uutta teknologiaa ja lisätä äänikirjojen markkinaosuutta todella radikaalisti. Tämä ei tietenkään yksinään ole poikkeuksellista, vaan se, että samaan aikaan päätettiin myös vähentää kirjailijoiden palkkioita. Suomi onkin ajautumassa kummalliseksi takapajulaksi, jossa alustatalouden vaaroja ei vain yksinkertaisesti suostuta ymmärtämään.
Kun paperisten kirjojen painosmäärät alkoivat laskea, ne laskivat eniten sen osan suhteen, joka varmimmin oli saamassa uuden antikvaarisen elämän – sen osan, jota automarketti ei varmasti ostaisi sisään. Mehän divaripuolella aina leikillisesti sanomme, että teemme kustannuspäätöksen uudelleen.
Näiden kirjojen hinnat nousivat käytettynä niin korkealle, että 3–5 vuotta vanhojen kirjojen myynti oli antikvariaattialalla yhtäkkiä oikein hoidettuna ihan järkevää kaupankäyntiä. Sama kehitys koski myös sitä kaunokirjallisuuden osaa, joka jossain pyhissä kustannustemppeleissä ja supermarkettien sisäänostohuoneissa miellettiin ”vaikeaksi.” Näiden tuotteiden tarve perinteisenä paperikirjana on suurempi kuin kustantajat myöntävät, mutta koska niiden myynti on pitkäjänteisempää, alustatalouteen nojaavalla kirjakaupalla ei ole notkeutta tarttua siihen.
Arvonlisäveron nosto tulee olemaan kuolinisku pienimmille toimijoille alalla.
Tämä kehitys jatkuu edelleen, tosin näemme jo nyt muutosten saapuvan. Kauppa käy edelleen, mutta kilpailu alallamme on kasvamassa. Alustatalous vaivaa myös meitä: Jokainen alallamme nettikauppaa tekevä kauppias tietää, että riippumattomuuden ja provisiovapaan kaupan aika Suomessa on lopullisesti ohi. Se on myrkkyä myös antikvariaateille. Voitto-osuutemme eivät koskaan ole olleet mitenkään loistavia, ja nyt nettikaupan suurimmat voitot katoavat alustoille ja tappiollisiin postikuluihin. Arvonlisäveron nosto tulee olemaan kuolinisku pienimmille toimijoille alalla.
Kehitys ei ole tietokirjallisuuden osalta kehuttava: kaunokirjallisuus on kiilaamassa tiedon ohi. Syyt ovat ikäviä. Yhteiskunta ei tue kiinnostavaa marginaalista tietokirjaa samalla tavalla kuin ennen, ja nykyisen hallituksen raivostuttava kulttuurivastainen politiikka vaikeuttaa tilannetta entisestään. Nyt onkin kaunokirjallisuuden vuoro pärjätä antikvariaateissa, sen osan, joka rikkoo rajoja ja näkee asioita ennalta.
Uuden kirjan tilanne onkin osoittautunut niin tuuliseksi, että vastareaktiona olemme taas muutamia vuosia suunnanneet katseemme menneisyyteen, vanhaan kirjaan – leipälajiimme.
Näin palaamme alkuun. Helsingin Sanomista saimme huhtikuussa lukea, miten neljä keski-ikäistä poliitikkomiestä meni saunaan ja päätti leikata maastamme kaiken, mikä liittyy hoivaan, ylläpitoon ja kulttuuriin. He päättivät, että vain taloudellinen voitto on tärkeää.
Nämä neljä miestä kävelevät divariin sisään, eivätkä tajua näkemästään mitään. Heille me olemme taloudellisia satuolentoja.
Ei kai kukaan mitään kirjoja enää osta? ■
Elmeri Vehkala
Elmeri Vehkala on 51-vuotias helsinkiläinen kirjakauppias.