Kuka mahtuu kirjallisuusalalle?
Digitaalisten äänikirjapalveluiden yleistymisen myötä kirjailijoiden toimeentulo on heikentynyt merkittävästi. Kirjailija saa äänikirjan kuuntelusta vain murto-osan siitä, mitä fyysisen kirjan myynti tuottaisi. Vuonna 2024 kirjailijoiden mediaanitulot kaunokirjallisesta työstä ilman apurahoja olivat 3000 euroa, ja apurahojen kanssa 10 900 euroa. Ongelmia tulonmuodostuksessa aiheuttaa myös se, että Suomessa kirjojen arvonlisävero on Euroopan korkeimpia ja vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki lakkautettiin vuonna 2024. Ostotuen avulla kuntien oli mahdollista hankkia kirjastoihin kulttuurisesti arvokasta vähälevikkistä kirjallisuutta.
Lisäksi kirjailijat ovat kokeneet työmarkkina-asemansa haastavaksi ja sosiaaliturvan sekä verotuksen säännösten vastaavan huonosti ammattikuvaa. Kustantajien fuusioituminen suuriksi yksiköiksi vähentää julkaisevien tahojen määrää. Kirjakauppa-ala on monopolisoitunut, ja useiden kirjailijoiden kirjoja ei kaupoista saa muutoin kuin tilaamalla. Se johtaa tilanteeseen, jossa kirjailija on jo lähtökohtaisesti marginaalissa, kun kirjan näkyvyys pienenee.
Koska kirjailijan toimeentulo ja näkyvyys ovat heikentynyneet, kirjailijat joutuvat miettimään uransa jatkoa toimeentulon kannalta. Kysyimme kustannusalan ammattilaiselta, kirjallisuuden tutkijalta ja apurahoja myöntävältä taholta näkemyksiä kirja-alan tulevaisuudesta.
Kustantaja Petra Maisonen nimitettiin Tammen kotimaisen kaunon kustantajaksi vuonna 2023, mutta ura talossa alkoi jo parikymmentä vuotta sitten.
– En osaa sanoa, miltä ala näytti tuohon aikaan aloittelevan kirjailijan silmin, mutta aloittelevan kustannustoimittajan näkökulmasta ala tuntui kiehtovalta ja vetovoimaiselta, Maisonen sanoo.
– Ihmiset olivat kiinnostuneita kirjallisuudesta. Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalle kokoontui sankoin joukoin kuulijoita, vaikka esiintymässä ei olisi ollutkaan maailmantähtiä.
Maisonen kertoo, että kirjailijoille järjestettiin kiertueita, jotka veivät heidät esiintymään ympäri Suomea. Median kiinnostus kirjallisuutta kohtaan oli korkealla ja säännöllisin väliajoin järjestettiin libristi-iltoja, joissa kirjakauppojen väki kerääntyi kuuntelemaan suuriin saleihin seuraavan syksyn tai kevään kirjailijoita.
– Enää tällaisia tapahtumia ei järjestetä, sillä niihin on mahdotonta saada yleisöä, Maisonen toteaa.
Monista Maisosen muistamista tapahtumista on jäljellä vain Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikka.
– Kaksikymmentä vuotta sitten kirjojen lanseeraaminen oli paljon helpompaa. Median edustajat saapuivat julkistustilaisuuksiin, tekivät haastatteluja ja kirjoittivat arvioita. Lehtiä ja juttuja kirjallisuudesta oli huomattavasti enemmän kuin nykyisin. Aikaisemmin arvioita yhdestä kirjasta tuli kymmeniä, mutta tänä päivänä täytyy olla tyytyväinen, jos kirjasta ilmestyy edes yksi arvio, Maisonen sanoo.
”Aikaisemmin arvioita yhdestä kirjasta tuli kymmeniä, mutta tänä päivänä täytyy olla tyytyväinen, jos kirjasta ilmestyy edes yksi arvio.”
Kirjojen saattaminen lukijan tietoisuuteen oli Maisosen mukaan kaksikymmentä vuotta sitten helpompaa, sillä ihmiset lukivat painettuja lehtiä ja kirjallisuusjuttuja, joten uusista kirjoista voitiin levittää tietoa myös lehtimainoksilla.
– Nykyisin tuon kaltaista tuhansia silmäpareja tavoittavaa mediaa ei ole enää olemassa, Maisonen toteaa. – Tuohon aikaan oli olemassa myös useita kirjakerhoja. Kuukauden kirjaksi päätyminen oli lottovoitto, sillä se tarkoitti, että teos postitettiin parhaimmillaan suoraan kymmeniintuhansiin kotitalouksiin. Lisäksi kirjakauppoja oli kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna.
Vaikka digitaaliset suoratoistopalvelut ovat suoraan vaikuttaneet kirjailijan tuloon, Maisonen muistuttaa, että painetun kirjan myynti laski jo vuosia ennen striimauspalveluiden lanseerausta.
Tammen julkaistavien nimikkeiden määrä ei ole kasvanut Maisosen uran aikana. Muutosta on sen sijaan tapahtunut siinä, millaisia nimikkeitä julkaistaan.
– Julkaisemme nykyisin enemmän viihteellisiä sarjoja kuin ennen, Maisonen sanoo. – Uutena genrenä mukaan on tullut feel good ja lisäksi sarjallisuuden merkitys on korostunut. Samaan aikaan julkaisemme edelleen myös korkeakirjallisia teoksia. Suuren yleisön maku tuntuu olevan selvästi viihteellisempi kuin reilu 20 vuotta sitten. Tämä saattaa selittää osaltaan sitä, miksi korkeakirjalliset teokset eivät myy niin hyvin striimauspalveluissa.
Vaikka viihteellisyys painottuu entistä enemmän lukijoiden valinnoissa, Maisonen painottaa, että kustannuspäätöstä tehtäessä edelleen tärkein asia on tekstin laatu.
Vaikuttajat kriitikoiden tontilla
Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonrehtori, dosentti Maria Mäkelä työskentelee Tampereen yliopistossa ja johtaa Tampereen, Turun ja Helsingin yliopistojen projektia, jossa tutkitaan sosiaalisen median vaikutusta 2000-luvun kirjallisuuteen ja kirjailijoihin. Mäkelän mukaan kirjailijat elävät nykyisin tarinataloudessa, joka palkitsee dramaattisista kokemustarinoista. Se ohjaa kirjailijoita hakemaan huomiota omalla tarinallaan.
– Tutkimme, kuinka kirjallisuus menettää autonomiaansa digitaalisten alustojen vuoksi. Tällä hetkellä markkinoidaan tekijää, ei teosta, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mukaan nykyisellä kentällä pärjää hyvin sellainen kirjailija, joka osaa luoda näennäisläheisen suhteen lukijaan ja jolla on oma, merkittävä ja henkilökohtainen tarina kerrottavana. Mäkelä nostaa esimerkiksi tässä onnistuneina kirjailijoina esiin Miki Liukkosen ja Satu Rämön.
– Alustoituminen vaikuttaa tekijyyteen ja kirjailijat kokevat usein painetta edustaa samaa identiteettiä alustalta toiselle ja tekstistä toiseen. Helpoimmin se toteutuu siten, että on jokin oma tarina. Kirja nojaa tarinaan, joka voi olla jokin sosiaalisessa mediassa kerrottu tarina, joka liittyy kirjailijaan itseensä, Mäkelä sanoo. – Parasosiaalinen suhde yleisöön tarkoittaa, että kirjailija voi haastaa perinteisen kritiikin. Se tarkoittaa myös sitä, että perinteiset kriitikot menettävät sijaa influenssereille, joilla on laajat yleisöt. Silloin kirjailijan työssä korostuu enemmän samaistuttavuus kuin kirjan muoto.
”Tällä hetkellä markkinoidaan tekijää, ei teosta.”
Kun henkilöbrändi korostuu, kirjailijasta halutaan Mäkelän mukaan löytää jokin tarinatalouteen istuva murtuma; sairaus, ero tai jotakin, josta syntyy hyvä tarina.
– Tarina on se, joka matkustaa alustalta toiselle, muoto ei, Mäkelä sanoo.
Se tarkoittaa sitä, että nykykirjailijan saattaa menestyäkseen täytyä osata tarttua sosiaaliseen mediaan oikein. Mäkelän mukaan tarinatalous rakastaa altavastaajia ja usein kirjailijuus on titteli, joka halutaan pitkän tittelilistan perään: vaikuttaja, puhuja, kirjailija.
– Siinä on paljon kyse valmiiden yleisöjen palvelemisesta. Yleisöjä haalitaan jo ennen julkaisua.
“Aspiring author”-ilmiössä sosiaalisen median taitavat nuoret kirjailijanalut dokumentoivat julkisesti koko matkansa kirjailijoiksi. Näkyvyys ja tulevien kirjojen yleisö kerätään jo siinä vaiheessa, kun kirja on vasta työvaiheessa, ja näkyvyys kohdistuu kirjailijaan itseensä. Vaikka kaunokirjallisella teoksella on Mäkelän mukaan yhä mahdollista lyödä läpi kustantamossa, uudet ilmiöt ja vaikuttajakirjallisuus kaventavat mahdollisuuksia.
– Kun kuka tahansa voi alkaa kirjailijaksi tietyllä tavalla kynnys voi olla matalampi. Mutta sehän ei synnytä subjektiivista oikeutta saada mediatilaa tai vaikkapa Kirjailijaliiton jäsenyyttä, Mäkelä pohtii.
Keskustelu siitä, kuka voi olla kirjailija, on Mäkelän mielestä vaikea. Enemmän kuin se Mäkelää kiinnostaa, miten kirjailijuus julkisessa keskustelussa määritellään. Hänen mukaansa kirjailijuus kantaa tittelinä suurta symbolista kulttuurista painoarvoa.
– Se on jännää, kun kirjallisuuskenttä on kuitenkin koko ajan menettänyt autonomiaansa.
”Ei ole poliittisesti ja sosiaalisesti oikein, jos kirjailija joutuu aina edustamaan vähemmistöään.”
Mäkelä toteaa, ettei kirjailija ole enää juhlien kunniavieras ja juhlapuhuja. Toisaalta luokasta on tullut uudelleen tärkeä käsite.
– Esimerkiksi työväenluokasta noussut kirjailija on tällä hetkellä kansainvälisesti jaettu ja kiinnostava tarina. Siinä on eettinen kyseenalaisuus, mikä tulee siitä, että tausta esineellistetään. Ei ole poliittisesti ja sosiaalisesti oikein, jos kirjailija joutuu aina edustamaan vähemmistöään.
Valtava määrä käsikirjoituksia
Suosiiko kirjallisuuskenttä nuoria tekijöitä, joiden tarina kiinnostaa? Kustantaja Petra Maisosen mukaan Tammelta tulee tänä vuonna kahdeksan hyvin eri-ikäisen ihmisen kirjoittamaa esikoisteosta, mutta hän sanoo, että ratkaisu ei ole ollut tietoinen. Moni prosessissa ollut käsikirjoitus tuli samaan aikaan viimeistelyvaiheeseen, joka on johtanut kustantamossa poikkeukselliseen tilanteeseen.
– En missään nimessä sanoisi, että esikoisen läpi saaminen on helppoa. Meille tulee päivittäin noin kolme tai neljä käsikirjoitusta, joten vuositasolla niitä kertyy reilusti yli tuhat.
Maisonen kertoo, että esikoiset saivat pitkään hyvin huomiota mediassa erityisesti Helsingin Sanomien esikoisteos-kilpailun ansiosta. Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut, eikä Helsingin Sanomatkaan huomioi samalla tavalla enää jokaista esikoista. Silloin huomio saattaa jäädä saamatta myös maakuntalehdissä.
– Kustantamossa ajattelemme kuitenkin, että esikoisteos on vasta startti kirjailijanuralle. Todella harva breikkaa esikoisellaan ja se, millainen ura on edessä, riippuu siitä, jatkaako kirjoittamistaan.
Maisonen sanoo uskovansa henkilökohtaisesti, että jos ulkoiset motiivit, kuten tarve saada arvostusta tai taloudellisia pikavoittoja määrittävät liiaksi työtä, sitä ei jaksa kovin kauaa.
– Toisaalta jokainen tarvitsee arvostusta ja ennen kaikkea rahaa. On varmaankin myös paljon kirjailijoita, jotka luopuvat ammatista puhtaasti taloudellisista syistä. Tekijänpalkkiot eivät koskaan ole elättäneet kovin suurta määrää kirjailijoita, tämä asia ei ole muuttunut näinä vuosina. Se mikä on muuttunut, on apurahojen määrä. Jos niiden määrää vielä vähennetään, yhä harvempi voi työskennellä täysipäiväisenä kirjailijana. Toki on todella paljon niitäkin kirjailijoita, jotka käyvät päivätyössä ja kirjoittavat silti säännöllisesti, Maisonen sanoo.
Painetta apurahoituksessa
Kysyimme seuraavaksi kirjailijoiden apurahoihin liittyvää ajankohtaista tietoa Taide-ja kulttuurivirasto KUVIlta. Kyseessä on uusi virasto, joka jatkaa audiovisuaalisen instituutin ja Taiteen edistämiskeskuksen Taiken tehtäviä.
– Taiken historian aikana apurahahakemusten määrä kasvoi vuoteen 2023 asti, vastaa kirjallisuuden esittelijä Sari Ilmola. – Tämän jälkeen hakemuksia on tullut vähemmän. Asiaan on yleisellä tasolla osaltaan vaikuttanut hakemusmäärien rajoittaminen yhteen taiteenalojen kohdeapurahoissa ja alueiden apurahoissa. Myös hakijoiden määrä on kasvanut vuoteen 2023 asti.
Kokonaisuudessaan myös kirjallisuuden apurahojen ja avustusten hakijoiden määrä on kasvanut aina vuoteen 2023 asti. Erityisasiantuntija Laura Kokon kirjastoapurahoihin liittyvien tietojen perusteella kirjastoapurahojen hakemusten määrä ei ole lisääntynyt viime vuosina, vaan hieman laskenut: kaunokirjailijoiden kirjastoapurahan hakijoita oli vuonna 2023 767 kappaletta, vuonna 2024 751 kappaletta ja vuonna 2025 737 kappaletta. Kokko vastaa myös, etteivät kirjastoapurahojen jakoperusteet ole viime vuosina muuttuneet. Vuonna 205 apurahan sai 26 prosenttia hakijoista. Luku ei ole muuttunut merkittävästi aiempien vuosien 25:stä (2023) ja 23:sta (2024) prosentista.
Jos apurahojen määrä ei ole merkittävästi muuttunut viime vuosien aikana, onko kilpailusta sitten tullut kovempaa, kun perinteisen kaunokirjallisuuteen nojaavan kirjailijatyypin rinnalle on noussut tarinateollisuuden vaikuttajakirjailijoita? Ja voiko näitä edes asetella vastakkain, kun todellisuudessa kirjailijat ovat kaikki yksilöitä? Onko kirjailijan persoonalla merkitystä, jos käsikirjoitus on tarpeeksi hyvä?
Onko kirjailijan persoonalla merkitystä, jos käsikirjoitus on tarpeeksi hyvä?
– Hyvä käsikirjoitus on hyvin kirjoitettu ja hyvin ajateltu, Maisonen sanoo. – Sen kirjoittajalla on jotain sanottavaa. Pelkkä kiinnostava aihe ei riitä, jos sitä ei osaa käsitellä. Hyvät käsikirjoitukset eivät ole kaikki samanlaisia, oikeastaan päinvastoin. Vaikka esimerkiksi genrekirjallisuudessa hyvän käsikirjoituksen merkki on usein se, että se on tietoinen lajinsa konventioista, monesti hyvän käsikirjoituksen tunnistaa siitä, että tulee tunne, että en ole koskaan aiemmin lukenut mitään tällaista ja että haluan jatkaa lukemista.
– Yleensä haluan tavata kirjoittajan, ennen kuin teen hänen kanssaan ensimmäisen kustannussopimuksen, sillä on hyvin tärkeää selvittää, onko yhteistyölle hyvät edellytykset. Toisin sanoen siinä mielessä se, millainen tyyppi kirjoittaja on, vaikuttaa päätöksiin. Niin suureen ja monivaiheiseen prosessiin kuin kaunokirjallisen käsikirjoituksen julkaiseminen ei kannata lähteä yhdessä, jos tuntuu, että näkemykset ja tavoitteet eivät kohtaa, Petra Maisonen vastaa.
Satu Lepistö
Satu Lepistö (s. 1976) on Akaassa asuva kirjailija, graafikko ja sanataideopettaja, joka rakastaa sanoja ja kuvia. Lepistö on julkaissut kaksi romaania ja kolme runoteosta.