Hyvä bisnestarina, mutta miten paljon siinä on totuutta?
“Ei pidä pilata hyvää tarinaa totuudella”, kirjoittaa suoratoistopalvelu BookBeatin toimitusjohtaja Niclas Sandin vastineessaan viiden suomalaiskirjailijan laatimaan ja satojen kirjailijoiden allekirjoittamaan avoimeen kirjeeseen kirja-alan ongelmista. “Tai tässä tapauksessa hämärtää kertomusta tosiasioilla, jotka osoittavat eri suuntaan. Tämä tulee mieleen, kun luen Kirjailijaliiton avointa kirjettä.”
Joudun valitettavasti pilaamaan totuudella heti hyvän tarinan alkuunsa. Kirjailijaliitto ei ole julkaissut avointa kirjettä, vaan sen laativat kirjailijat Laura Lindstedt, Katja Kallio, Riikka Pulkkinen, Pajtim Statovci ja Eeva Turunen. Tätä kirjoittaessa heidän kirjeensä on allekirjoittanut yli 900 suomalaiskirjailijaa.
Tunnettujen ja palkittujen kirjailijoiden kirjeessä kiinnitetään huomiota useisiin myös Suomen Kirjailijaliiton esillä pitämiin epäkohtiin, joista yksi tärkeimmistä liittyy BookBeatiin ja sen kilpailijoihin vielä varsin uudella kirjallisuuden suoratoistoalalla. Kirjailijat kirjoittavat kirjeessään:
Suomi on hyvää vauhtia muuttumassa ruotsalaisten äänikirja-alustojen halpatuotantomaaksi. Kirjallisuutemme uhkaa yksipuolistua, mutatoitua tekstistä ääneksi. Teokset hukkuvat digiviidakkoon, sisältöjä jaetaan käytännössä ilmaiseksi. Digitaalinen murros rapauttaa lukemisen kulttuuria, ja tällä on kauaskantoisia vaikutuksia myös lukutaitoon ja oppimiskykyyn.
Tämä on kirjailijoiden laajasti jakama huoli eikä sitä muuta alan liiketoimintalogiikan vallannut kansainvälinen toimija edes sillä, että vihjaa kirjailijoiden huolen olevan turhaa, jopa epäasiallista.
Vaikka Sandin syyttää kirjailijoita totuuden vääristelystä, hänen omaan vastineeseensa sisältyy valtavasti korjattavaa, tarkennettavaa, tutkittavaa ja kyseenalaistettavaa. Kirjailijoiden alkuperäisestä avoimesta kirjeestä sellaista en löydä.
Aloitetaan vaikkapa siitä, että Sandinin mukaan “BookBeatissa kaikki kuuntelu ja lukeminen korvataan kiintein, etukäteen sovituin hinnoin, mikä lisää avoimuutta ja ennustettavuutta.”
Suomen Kirjailijaliiton ja Tietokirjailijoiden yhteisen tulotutkimuksen mukaan vain murto-osa, 4 %, kirjailijoista tietää varmuudella, millä hinnalla kustantaja myy heidän kirjaansa lukuaikapalveluille. Tämä tuskin on avoimuutta, sillä kirjailija on alkutuottaja, jota ilman koko liiketoimialaa ei olisi olemassa. Kustantajat ovat mielellään asiasta hiljaa ja se onkin herättänyt kirjailijakunnassa kysymyksiä siitä, liikkuuko suoratoistopalveluiden ja kustantamoiden välissä rahaa jollain muullakin tavalla kuin suorina kuuntelu- ja lukukorvauksina? Onko esimerkiksi mahdollista, että kirjakatalogeista maksetaan erillistä korvausta kustantajille?
Sandin kirjoittaa, että kahdeksan ja puolen vuoden toimintansa aikana “BookBeat on maksanut yli 1500 kirjailijan osalta kustantajille yli 10 000 euroa kirjailijaa kohden, viidensadan kirjailijan osalta kustantamot ovat saaneet yli 50 000 euroa kirjailijaa kohden ja 250 kirjailijaa on tuonut kustantamoilleen yli 100 000 euron tulon kirjailijaa kohden.”
Jos tätä hieman purkaa, se tarkoittaa sitä että yli 1500 kirjailijan osalta kustantajalle on maksettu keskimäärin yli 1200 euroa per vuosi. Jos kirjailija kustannussopimuksen rojaltikorvaus on niinkin korkea kuin 25 %, kirjailija on tienannut huikeat 300 euroa vuodessa työstään BookBeatin kautta. Jos katsotaan myydyintä tuloluokkaa, korvaus on ollut 3000 euroa. Kyse on siis kirjailijasta, ei teoksesta, joten suurempiin summiin pääsevä kirjailija on otaksuttavasti kirjoittanut jo merkittävän tuotannon.
Mikäli rojaltiprosentti on ollut alhaisempi, korvaus on sitä pienempi. Tulotutkimuksen mukaan äänikirjan rojaltikorvaus on 15-17 %, joten se on merkittävästi esimerkkilukua pienempi.
Kuten viisi kirjailijaa julkilausumassaan kirjoittavat:
Jos 200-sivuisen romaanin kuuntelu kestää kahdeksan tuntia, kustantamolle tilitetään osapuilleen 2–3 euroa, josta kirjailija saa oman osuutensa, joitakin kymmeniä senttejä. Tällainen hinnoittelupolitiikka on ongelmallinen, sillä se suosii runsassanaisia teoksia ja rankaisee tiiviin muodon tekijöitä. Painetusta kovakantisesta kirjasta kustantaja saa tyypillisesti 15 euroa, josta kirjailijalle tilitetään noin 3–4 euroa.
Tätä perusongelmaa suoratoistopalvelut tai kustantajat eivät ole kiistämässä. Sen sijaan arvostetun tutkimusyrityksen Innolink Research Oy:n toteuttamaan laajaan tulotutkimukseen suhtaudutaan skeptisesti ja vähätellen.
Vuoden 2023 kesällä toteutetun tulotutkimuksen mukaan kirjailija tienaa tekijänoikeuskorvauksina noin 1700 euroa vuodessa. Tämä on tutkittu fakta eikä tilannetta muuta ympäripyöreä puhe siitä, että suoratoisto lisää tulovirtoja alalle, jos tulovirrat eivät osu kirjailijaan. Jokainen ymmärtää, ettei alle 150 euron kuukausituloilla voi elää.
Hämmentävällä tavalla toimitusjohtaja Sandin ampuu yritystään jalkaan erotellessaan paremmin kirjailijoiden etua ajavien maamarkkinoiden ongelmia: “Muista markkinoista näemme myös, että hyvillä tarkoitusperillä saattaa olla odottamattomia seurauksia, kuten esimerkiksi Norjassa, jossa kirjoille asetettu vähimmäishinta on johtanut siihen, että lyhyitä kirjoja ja lastenkirjoja ei tarjota äänikirjapalveluissa, mikä on johtanut kirjailijoiden pienimpiin kokonaistuloihin ja siihen, että kirjoilla on vähemmän kuuntelijoita ja lukijoita.”
Norjan uudessa kirjalaissa tosiaan on määritelty uusille teoksille oma vähimmäishinta. Tämä vertautuu kirjakauppamyyntiin: uutuuskirja myydään täydellä hinnalla, vanha teos päätyy alennusmyyntiin. Suoratoistopalveluiden myymä palvelu vertautuu Suomessa suoraan alelaariin tai kierrätyskeskukseen: saat lähes ilmaiseksi valtavan laatikollisen uutuuskirjoja.
Lastenkirjailijana voisin jopa huvittua. Sandin siis väittää lastenkirjojen kärsivän siitä, etteivät ne pääse Norjan BookBeatiin uutuuksina. Kuvakirjojen sekunneissa mitattavat myyntitilitykset ovat niin mitättömiä, ettei kirjailija menetä yhtään mitään siinä, ettei sitä ole saatavilla äänikirjana. Ei puhuta edes raamatullisista kymmenyksistä, vaan senteistä.
Sandin mainitsee, että kahdeksan ja puolen vuoden aikana BookBeat on tilittänyt kustantajille 130 miljoonaa euroa. Laittakaamme painotus kustantaja-sanalle, joka BookBeatillekin on tuttua yrityksen kuuluessa Suomessa samaan Bonnier-konserniin kuin kustantamot WSOY, Tammi, Johnny Kniga, Readme.fi, Kosmos, Bazar, Docendo, Minerva ja Crime Time. Jostain syystä raha ei kuitenkaan valu alkutuottajalle, minkä Sandin ovelasti jättää mainitsematta niputtaessaan yhteen kustantajan ja kirjailijan.
“Jollakin tarinalla ei ole alkua eikä loppua: ihminen valitsee mielivaltaisesti kokemuksistaan kohdan, josta voi katsella taaksepäin tai josta voi katsella eteenpäin”, kirjoittaa Graham Greene Jutun loppu -teoksensa (1951) alussa. Tämä pätee ihmisten lisäksi myös kirja-alan kansainvälisiin yrityksiin. Kustantajan ja suoratoistotoimijan kannattaa laajentaa näkökulmaansa myös alkutuotantoon. Jos kirjailija ei kirjoita, lukija ei silloin lue eikä toimialakaan ei ole pitkään pystyssä.
Minusta hyvä bisnestarina kannattaa korjata totuudella ja kehotan myös BookBeatia tarkastelemaan tätä näkökulmaa. ■
Ville Hytönen
Ville Hytönen (s.1982) on virolaisessa majakkalaaksossa pienen poikansa kanssa asuva Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Kirjailija-lehden päätoimittaja. Hän on julkaissut miltei 60 teosta kaikkia kirjallisuuden lajeja.
Juttua muokattu 4.10. Tarkennettu lausetta Bonnierin omistussuhteista.