Päähenkilö

Kirjallisuus lohduttaa kuin tuore pulla

Vaikeina aikoina kaivataan hyvän mielen kirjoja. Maija Kajannon kirjat ovat hurmanneet niin lukijat kuin äänikirjojen kuuntelijat.

Maija Kajanto on rehdisti viihdekirjailija. Viihderomaanit eivät ole Kajannolle välitöitä, vaan hän haluaa keskittyä hyvän mielen romaanien kirjoittamiseen.

Mitä hyvän mielen kirjallisuus on?

– Kuulin Storytelin Sanni Koskelalta erinomaisen määritelmän: se on kirjallisuutta, jossa yleensä naispuolinen päähenkilö etsii omaa tapaansa olla onnellinen. Romanssi voi olla osa romaania, mutta tarina ei ole pelkkää romantiikkaa. Bridget Jonesin päiväkirjojen tyyppisten, vain romanssin ympärille kiertyvien kirjojen aika alkaa olla ohi.

Kajannon Kahvila Koivu -romaanisarja on ollut huippumenestys. Ensimmäinen osa Korvapuustikesä ilmestyi kaksi vuotta sitten, pian sen jälkeen Taatelitalvi ja vielä Sahramisyksy. Keväällä 2024 tuli neljäs osa Sitruunakevät ja marraskuussa 2024 ilmestyy sarjan viimeinen osa Kardemummajoulu.

Kahvila Koivu -sarjan alussa päähenkilö Krisse on työssä yrityksessä, joka seuraa ruokatrendejä ja kehittelee reseptejä. Työ turhauttaa, sillä markkinointi tuntuu sanelevan kaiken. Lopulta Krisse jättäytyy oravanpyörästä ja irtisanoutuu, kun työssä vaaditaan mahdottomia.

”Niin kauan kuin teen hyvän mielen kirjoja, en liitä tarinoihini perheväkivaltaa tai väkivaltaa ylipäätään, en myöskään kovin raskasta henkistä väkivaltaa.”

Monissa hyvän mielen kirjoissa kulkee kantavana teemana palaaminen omille juurille, yksinkertaisempaan elämään. Krisselle ruoka on aina edustanut turvallisuutta ja rakkautta, sitä, mitä hän avioerolapsena sai maalla asuvalta mummoltaan. Kohdattuaan kriisin Krisse päättää muuttaa mummolaansa ja huomaa ennen pitkää työskentelevänsä mummon apuna kylän ainoassa kahvilassa. Käsien upottaminen pullataikinaan rauhoittaa.

Kajannon mukaan viihdekirjallisuudessa voidaan käsitellä vaikeitakin teemoja, mutta ratkaisevaa on eteenpäin meneminen. 

– Omien kirjojeni suhteen tiedän, mitä en halua. Niin kauan kuin teen hyvän mielen kirjoja, en liitä tarinoihini perheväkivaltaa tai väkivaltaa ylipäätään, en myöskään kovin raskasta henkistä väkivaltaa. Suomessa on paljon kovia kokeneita ihmisiä, ja jos he haluavat vielä lukea raskasta kirjallisuutta, niin sitä piisaa. Mutta ihmisellä, joka on kokenut jotain traumaattista pitäisi olla mahdollisuus tarttua romaaniin, jossa on ihana kesäkansi ja lukea sitten rauhallisin mielin tarina – ilman pelkoa siitä, että sieltä nousee esiin jotain hirveää.

Kajanto näkeekin menestyksensä yhtenä syynä sodan ja pandemian. Kun maailma palaa ympärillä halutaan löytää paikka, minne paeta – ja missä leijailee pullan tuoksu.

– Jokainen kirjailija tekee omat linjanvetonsa, mutta minun mielestäni turvakirjallisuuttakin tarvitaan. Ei voi olla niin että avatessaan kirjaa täytyy kovettaa itsensä kestämään kaikenlaisia kauheuksia.

Vapaan kirjailijan elämää

Ennen Kahvila Koivu -sarjaa Kajanto julkaisi kolme työelämäpainotteista viihderomaania Myllylahdelta, mutta vasta nyt hän pystyy elättämään itsensä kirjailijan työllä. Aiemmin hän työskenteli oman kirjoittamisen ohessa freelance-toimittajana ja teki markkinointiviestinnän töitä.

– Saan kirjojen myynnistä tällä hetkellä valkokaulustyöläisen vuosipalkan verran tuloja. Kirjojani on myyty yli satatuhatta kappaletta. Tuloistani 90 prosenttia tulee ääni- ja sähkökirjoista. Itse luen ennemmin perinteisiä kirjoja, äänikirjojen kuluttajaksi vasta opettelen.

Korvapuustikesästä alkanut sarja otti ensiaskeleensa korona-aikana. WSOY:n kustannustoimittaja Mikko Rouhiainen etsi viihdekirjailijaa, joka ryhtyisi kirjoittamaan hyvän mielen kirjasarjaa. Sähköpostissa heitetty ehdotus yllätti Kajannon totaalisesti. 

– Mikko kysyi minulta, miten nopeasti saisin hänelle sata liuskaa tekstiä. Vastasin, että kahdessa kuukaudessa. Kun näytetekstin pohjalta alettiin sorvata kustannussopimusta, lähetin pyynnöstä kustantamoon jatko-osien synopsikset ja oma-aloitteisesti myös kasan markkinointi-ideoita. Kilometrin mittaisena sähköpostina! Lopuksi kuvailin vielä olevani mahdottoman mukava ihminen. Tämä oli tämmöinen pokeripöydän all-in, yritin jakaa kaikki mahdolliset faktat heille ja kuinka ollakaan, sainkin pian viestin: Tervetuloa kirjailijaksi WSOY:lle.

Paluu mökkielämään

Nousemme kahvipöydän äärestä katselemaan olohuoneen seiniä peittäviä kirjahyllyjä. Pinoittain, vierekkäin, päällekkäin. Selvää on, että tässä kodissa paitsi luetaan myös kerätään kirjoja. 

Kajanto syntyi Hämeenlinnassa ja kasvoi perheessä, joka suuntasi aina kesäkuun alussa seitsemän kilometrin päähän ”korpeen”, kesämökille. Syksyllä kuljettiin vielä pari viikkoa mökiltä kouluun ja takaisin kunnes viimein maltettiin palata kaupunkiin. Äidinkielen opettajakseen Kajanto sai legendaarisen Maija Kaukiaisen, jonka tallista on lähtenyt maailmalle useita kirjailijoita, esimerkiksi Juha Itkonen ja Sari Rainio. Kaukiainen osasi luoda ilmapiirin, jossa oppilaat uskalsivat kokeilla kaikenlaista. Hän myös näki oppilaissaan jotain mitä muut eivät.  

– Minut hän yllätti pyytämällä pitämään ylioppilaan puheen. Olin aluksi monttu auki, mutta kun hän pyysi, minä pidin, muistelee Kajanto.

Opinnot jatkuivat Turun yliopistossa, pääaineena kotimainen kirjallisuus. Gradun Kajanto teki Tuija Lehtisestä, mikä näkyy edelleen kodin kirjahyllyssä – Lehtisen kirjoja on pitkä rivi. Anni Swanin kirjoista Kajanto taas olisi valmis jo luopumaan, koska ne tuntuvat surullisilta. 

– Minulla on vilkas yhdeksänvuotias poika, enkä kykenee enää koskemaan kirjoihin, joissa lapsia pahoinpidellään.

Eniten Kajanto lukee angloamerikkalaista hyvän mielen kirjailijoita  kuten Sophie Kinsellaa tai Jenny Colgania, usein englanniksi. Suomalaisista nuortenkirjailijoista Elina Pitkäkangas ja Sini Helminen tuntuvat jäätävän hyviltä. Enni Mustosen romaanit taas sopivat kesämökille, teekupin viereen.

”Yritän pitää päivittäisen tekstimäärän riittävän pienenä, jotta voin elää myös arkea.”

Mökkeilyn suhteen Kajanto on palannut juurilleen. Hän on hankkinut miehensä kanssa kesämökin läheltä Hämeenlinnaa, Tuuloksesta. 

– Viime kesänä palautin Sahramisyksyn käsikirjoituksen kustantajalle 12. kesäkuuta, samana päivänä kun pakkasimme tavarat ja komensin lapsen mukaan mökille, hän kertoo.

Tavoitteellista kirjoittamista

Kajanto on ottanut tavoitteekseen tuottaa joka päivä kaksi liuskaa valmista tekstiä, viitenä päivänä viikossa. Tällä järjestelmällä tekstiä syntyy viikossa kymmenen liuskaa ja neljässä kuukaudessa käsikirjoituksen ensimmäinen versio on kasassa. Eteneminen tapahtuu kronologisesti, mutta toisinaan käsikirjoitusversion väliin sukeutuu Mikko Rouhiaiselle osoitettu lause: Tähän tulee luku missä tapahtuu sitä sun tätä.

Kirjoittaminen tapahtuu pääsääntöisesti kotona aamupäivisin. Seinän takana tekee mies omia töitään, usein puhelimessa. 

– Vuokraan myös pöytäpaikkaa avokonttorista Luotsikadulla. Olenhan kuitenkin tehnyt 15 vuotta töitä avokonttorissa. Parhaimmillaan meitä oli 30 samassa tilassa. Se, ettei ole yksin auttaa keskittymistä. Yritän pitää päivittäisen tekstimäärän riittävän pienenä, jotta voin elää myös arkea. Käydä kävelyllä Uunisaaressa, antaa aivoille happea, sillä jos kuormitun liikaa, kestää pitkän aikaa ryömiä takaisin.

Tekisikö Kajannon mieli lähteä työskentelemään kirjailijaresidensseihin?

Vastaus on selvä: nyt perheenäitinä ei ole aika irtiottoihin kohti Edinburgia tai Roomaa. Yhden, kahden yön residenssit Porvoossa, Pariisin Ville -hotellissa riittävät silloin, kun täytyy saada äkkiseltään 10–15 sivua tekstiä aikaiseksi. Porvoosta löytyy ihania kahviloita, joissa Kajanto jaksaa naputtaa vaikka koko pitkän päivän. Silloin hän saa pudota kuplaan, jossa ei tarvitse huolehtia kenenkään märistä kurahousuista tai kaveritapaamisista. ■

Kirjoittaja

Heli Hulmi

Heli Hulmi on helsinkiläinen kirjailija, jonka tuotantoon sisältyy sekä romaaneja että novellikokoelmia. Kirjailijantyönsä lisäksi hän on toiminut vuosia paitsi luovan kirjoittamisen opettajana myös kirjallisuusterapiaohjaajana ja toimittajana.