Päähenkilö, Teema: Usko

Tampereen dharmapummi

Tero Tähtisen mutkittelevat polut ovat vieneet kirjailijaa Katmandun luostarien ja Pariisiin kautta takaisin Tampereelle.

Tero Tähtinen pakkasi rinkkansa parikymppisenä ja lähti Aasiaan. Satojatuhansia kilometrejä, kymmeniä teoksia ja parisenkymmentä vuotta myöhemmin dharmapummi Tähtinen on asettunut Tampereelle.

Puhelinvälitteinen ensivaikutelma Tero Tähtisestä vahvistuu, kun paarustamme autosuhauksen kurjistamin koivin rappuset ylös isäntämme kotiin ja kättelemme: eloisa, hauska, puhelias ihminen.

Olemme Suomen Tampereella, niin Tähtinen jo puhelimessa kotikaupunkinsa määritteli: Viinikassa, viisikymmentäluvun hissittömässä, harmoniaa ja tyyneyttä hengittävässä kerrostalossa, asujansa oloisessa.

Tähtinen kehottaa istumaan ruokapöytään. Kodissa tuoksuvat isännän juuri viimeistelemän thaimaalaisen curryn houkuttelevat aromit – miten on tulisuuden laita, saako olla kunnolla potkua? Tähtinen huikkaa utelunsa jostakin höyryävien patojen ja vikkelien kokkikäsien muodostaman puhurin keskeltä – ja samassa puheemme pyörteilevät kirjallisuuden, filosofian ja zenbuddhalaisuuden asioissa ja maisemissa. Ja jääkiekossa, tietenkin. Tähtinen tunnustaa Ilveksen keltavihreää, T-paitakin on joukkueen.

Reilusti alle viisikymppisen Tähtisen haarautuvien polkujen vaelluksilla on jo ehtinyt sattua ja tapahtua hengästyttävä määrä asioita. Hänen tuotantonsa käsittää runoutta, esseekokoelmia, matkakirjoja ja lukuisia käännöksiä.

Suuri luopuminen

Tuskaisa menetys ja samalla iso luopuminen, niin asian ymmärrän, on Tero Tähtisen elämässä ollut oman äidin kuolema. Hän kertoo siitä samastuttavasti esseessään Viimeinen kirje äidille kokoelmassa Yö Kitkitdizzessa: esseitä kirjallisuudesta (Enostone, 2019). Tähtisen kertoman voi jokainen ymmärtää ja tunnistaa, olipa uskovainen tai ateisti, kristitty tai buddhalainen.

”Minä kaipaan sinua edelleen, äiti, mutta eri tavalla kuin ennen. Sinun kuolemastasi tulee tänä kesänä kuluneeksi kolme vuotta. Kolme kummallista, tyhjää ja pitkää vuotta. Ja silti niin lyhyttä. Muistan hyvin hautajaisesi. Oli kaunis ja aurinkoinen päivä ikään kuin kaikki olisi niin kuin ennenkin. Kirkonkellot moikuivat mollissa, kun saatoimme pellavakoristeista arkkuasi helteisen kirkkomaan poikki. Pappi puhui kauniisti, arkkusi laskettiin maan sisään ja sitten se oli ohitse. Lopussa. Viimeisessä levossa. Se on jotakin niin suurta, karmaisevaa ja lopullista, ettei sitä ihminen kykene kunnolla tajuamaan.”

Katmandusta itään, kokkauksesta zeniin

Tero Tähtinen on matkustanut ja asunut Aasiassa paljon: muun muassa Intiassa, Nepalissa, Thaimaassa, Taiwanissa ja etenkin Kiinassa. Reppureissuille vetivät nuoren miehen etsivän mielen lisäksi ainakin Jack Kerouacin Dharmapummit (1957, uusintapainos Sammakko 2001, suom. Markus Jääskeläinen), jonka zenbuddhalaisuuteen, luontoon ja vuoristovaelluksiin liittyvät teemat ja kuvaukset puhuttelivat filosofisesti suuntautunutta nuorta opiskelijaa. Nepalin pääkaupungissa Katmandussa Tähtinen törmäsi buddhalaisuuteen vuoden 2002 kieppeillä.

Kaverin kaverin houkuttelemana Tähtinen lähti syksyllä 2004 Thaimaahan luostariin, jossa hän tutustui sikäläiseen ”metsäbuddhalaiseen” muotoon.

– Olen asunut kahdessa luostarissa, joissa aamulla herättiin neljältä ja asuttiin pienessä meditaatiokopissa. Se oli aika ankeaa buddhalaisuutta, Tähtinen muistelee.
Tähtinen toteaa, että varhaisvuosien Aasia-reissuissa oli mukana reilu annos romanttista eksotiikannälkää.

– Mulla oli sellainen vaihe, etten oikein pitänyt Suomesta. Tulen aika keskiluokkaisesta perheestä, ja koin Suomen harmaaksi ja hengettömäksi. Sitten menet Intiaan ja sen kulttuurin kaikki mausteet, tuoksut, kellot, temppelit ja värit räjähtävät suoraan aisteihin.

– Kun ensimmäinen romanttinen vaihe meni ohi, havaitsin Intian käsittämättömät sosiaaliset ongelmat. Silloin aloin ymmärtää, miten hyvin monet asiat Suomessa itse asiassa ovatkaan.

Äly ei poista ahdistusta

Zenbuddhalaisuus on yksi Kiinassa syntyneistä buddhalaisuuden koulukunnista.

– Zenbuddhalaisuus on kirjaimellisesti ”meditaatiobuddhalaisuutta”. Kiinalaiset ovat maailman pragmaattisinta kansaa. He eivät ole kiinnostuneita tuonpuoleisesta, vaan ovat konkreettisen maailman ystäviä.

– Zenbuddhalaisuuden ytimessä on meditaatiotyynyllä tapahtuva päivittäinen mietiskelyharjoitus. Ideana on viime kädessä se, että meditaation antama mielenkirkkaus pursuaa kaikkeen elämään ja arkeen.

Buddhalaisuuden kaikissa koulukunnissa keskeinen käsite on dukkha, jolla tarkoitetaan olemassaolon synnyttämää kärsimystä.

– Kun elämässä ja arjessa tulee vaikeita tilanteita, jotka synnyttävät dukkhaa olipa sitten kyse siitä, että tyttöystävä on jättänyt, rahat loppuvat tai menetät työpaikkasi, niin silloin testataan ihmisen todellinen onnellisuus ja mielenrauha. On helppo olla onnellinen kun kaikki menee hyvin.

– Länsimaisessa ajatellaan, että jos ihminen on riittävän älykäs, hän pystyy älyllään ratkaisemaan onnettomuuden ongelman. Ihmisen perimmäisiin eksistentiaalisiin ongelmiin ei kuitenkaan ole olemassa älyllistä ratkaisua.

Siivoaminen voi olla meditaatioharjoitus

Zenbuddhalainen konkreettisuus näkyy jopa arkisimmissa askareissa. Sama koskee myös Tero Tähtisen tekemisiä.

– Kun siivoat, imuroit tai tiskaat, voi sekin olla meditaatioharjoitus, kunhan sen tekee kunnolla ja keskittyneesti.

Tähtisen mukaan buddhalaisuuden perusopit näkyvät viidessä periaatteessa, joita noudatetaan kaikissa buddhalaisuuden koulukunnissa. Opit ovat muutenkin melko yleispäteviä: älä tapa, älä varasta, älä ole kumppanillesi uskoton, älä valehtele tai puhu muuten väärin, älä käytä päihteitä.

Niiden periaatteiden mukaan Tähtinen pyrkii elämään, vaikka hän samalla toteaa jokaisen meistä joskus puhuvan vaikkapa ilkeitä kanssaihmisestään. Voisiko hän kuvitella tilanteen, jossa hän äärimmäisellä tavalla joutuisi rikkomaan jonkin näistä periaatteista? Kysymys saa ajoin jopa veijarimaiselta vaikuttavan Tähtisen mietteliääksi ja vakavoitumaan.

– Olisinko valmis tappamaan, jos Suomeen kohdistuisi aseellinen hyökkäys? En ainakaan lähtisi pakoon. Tai jos joku kävisi puolisoni kimppuun, niin vaikeahan sitä olisi vain sivusta katsoa.

Tähtinen huokaa syvään.

– Jos ajattelee mitä Ukrainalle nyt tapahtuu, niin samahan tapahtui isovanhemmillemme.

Yö autiomaassa, Snyderin vieraana

Jack Kerouacin beat-sukupolven kivijalkateos Matkalla (1964, suom. Markku Lahtela, uusintapainos Tammi 2012) on saanut tuhannet haaveilemaan tai jopa toteuttamaan valtatie 66 -tyyppisiä amerikanretkiä.

Kerouacin myöhäisemmän tuotannon Dharmapummit-romaanin Japhy Ryder eli väkevimmillään erämaavaelluksilla ja vuoristokiipeilyillä. Dharmapummien osaltaan käynnistämän rinkkavallankumouksen matkasuunnat ovat olleet silti pikemmin itään ja itseen kuin savuamaan suuren lännen jazztupakankatkuisille rytmiklubeille ja lukemaan motellien aikakirjoja.

Yksi Japhy Ryderin innoittamista tuhansista matkaajista oli Tero Tähtinen, joskaan hän ei ollut mikään tusinarinkkalainen.

– Mulla on aina ollut joku syy lähteä matkoilleni. En ole koskaan mennyt vaan hengaamaan.

Tiibetin ja kiinan kielten opiskelua, zenbuddalaisuuden harjoittamista, munkkien viisauden ammentamista, tärkeitä kirjallisia tapaamisia; niitä kaikkia Tähtinen on monissa esseissään kuvannut. Matkoilta on tarttunut mukaan ideoita, ajatuksia ja kuvauksia lukuisiin kirjallisiin töihin.

Tähtinen on asunut Thaimaan lisäksi Kiinassa, jossa vierähti neljä vuotta. Myös Pariisissa hän asui lähes kolme vuotta. Tähtinen on laskeskellut, että 2010-luvulla hän asui ja matkusti enemmän ulkomailla kuin Suomessa.

Beat-aikana esiin nousseiden tekijöiden tuotannosta Tähtistä ovat innoittaneet erityisesti Gary Snyderin ajatukset ja teokset. Tähtinen on suomentanut Snyderin kulttuurin ja luonnon suhdetta käsittelevän esseeteoksen The Practice of the Wildin (1990), suomeksi Erämaan opetus (Savukeidas, 2010). Verkkolehti Kiiltomato kuvasi käännöstyötä kulttuuriteoksi.

Vuonna 2014 Tähtisen matkat suuntautuivat myös länteen. Tähtinen lensi ystävänsä kanssa San Franciscoon, josta ajettiin vuokratulla Chevrolet Impalalla Sierra Nevadan länsilaidalle tapaamaan Gary Snyderia, Kerouacin Dharmapummien Japhy Ryderin esikuvaa.
Snyderin kohtaamisen tämän itse rakentamassa kodissa Kitkitdizzessa Tähtinen on kuvannut omassa Yö Kitkitdizzessa -esseekokoelmassaan.

Ennakoimattomuutta Pariisin aikaan

Juttutuokiomme mittaan Tero Tähtinen painottaa, ettei luovaa kirjoittamista voi suunnitella saati juurikaan ohjata. Kirjoittaminen on hänen mielestään ennakoimatonta ja omalakista. Tähtinen sai kirjoittamisen ohjailemattomuudesta henkilökohtaisen, havainnollisen esimerkin taannoin Ranskassa.

Keväällä 2021 Tähtinen asui Kiinasta kotoisin olevan puolisonsa kanssa pienessä yksiössä Pariisissa, kun koronapandemia hiljensi pääkaupungin puolentoista kuukauden ulkonaliikkumiskiellolla.

– Koronapandemia oli tavallaan eräänlainen “täydellinen myrsky”, jota harvat osasivat ennustaa, mutta joka pisti koko maailman hetkeksi mullin mallin. Juuri tuollaisena kaiketi näen koko ihmiselämän.

Kulkutautijakson synnyttämä yksiöhöperyys idätti vaivihkaa kirjallista satoa.

– Minulla oli välillä aika tylsää, joten aloin viihdyttää itseäni kirjoittamalla tarinoita. Yhtäkkiä ja täysin yllättäen niitä alkoi syntyä kuin liukuhihnalta. Novelleista tuli sitten myöhemmin pääsisältö Täydellinen myrsky -novellikokoelmaani (Enostone, 2023).

– Osa tuttavistani otti koronan ja ulkonaliikkumiskiellot ihan rauhallisesti, jotkut se ajoi hulluuden partaalle. Ihminen yrittää ymmärtää ja hallita elämää, vaikka se on viime kädessä mahdotonta. Tuollaisista fiiliksistä novellikokoelma alkoi versoa. ■

JULKAISTU KIRJAILIJA-LEHDESSÄ 3-4/2023.