Päähenkilö, Teema: Vire

Suomalaisen mytologian varjoissa

Sini Helminen on nuortenkirjailija, kirjastonhoitaja ja lukuvinkkari, joka hyödyntää teoksissaan suomalaista mytologiaa.

Kun juttelee hetken Sini Helmisen kanssa, on selvää, että hän suhtautuu lasten- ja nuortenkirjallisuuteen intohimolla. Helminen työskentelee kirjastossa erikoiskirjastonhoitajana ja lukuvinkkarina.

Miten lukuvinkkaus oikein toimii käytännössä?

– Tavallisessa lukuvinkkauksessa opettaja varaa ajan ja tuo luokan kirjastolle. Oppilaille suositellaan lukemista sen mukaan, mitä koulussa ollaan käsittelemässä. Lukuvinkit voivat liittyä tiettyyn aiheeseen, ne voivat edustaa tiettyä genreä, tai kriteerinä voi olla vaikka kotimaisuus silloin, kun äidinkielessä käsitellään suomalaista kirjallisuutta.

Helminen on järjestänyt myös draamavinkkausta yhdessä draamapedagogi Minna Rimpilän kanssa. Vinkkaajat tekevät 30–45 minuuttia pitkän näytelmän, joka kannustaa kirjojen pariin. Lukuvinkkaus taipuu moneen: Esimerkiksi sokkovinkkauksessa osallistujien silmät sidotaan ja heillä voidaan vaikkapa haistattaa kirjan maailmaan liittyviä tuoksuja.

Vinkkaustuokiossa saatetaan hyödyntää myös kirjatrailereita – mitä vain, mikä saa osallistujat innostumaan kirjoista!

“Vähän yllätyin, kun kuulin, että jotkut pitävät Lujaveriset-sarjaa kauhuna. Olen hyvin arka ihminen ja kauhu on minusta pelottavaa.”

Kaikki Helmisen arjessa liittyy lukemiseen ja sen edistämiseen. Vapaa-ajallaan hän tekee Youtube-videoita kirjoista, vinkkaa nuortenkirjoja X:ssä (entinen Twitter) ja käy puhumassa nuortenkirjoista kirjastoissa ja kouluissa. YouTube-kanavallaan hän vinkkaa muiden kirjoja ja kertoo omista teoksistaan.

– Kaikki asiat, joita teen, menevät solmuun keskenään. Välillä joudun kysymään, tilataanko minut paikalle kirjavinkkaajan vai kirjailijan roolissa, Helminen naurahtaa.

Missä välissä oikein ehdit kirjoittaa omia kirjoja?

– Alun perin kirjoitin päivätyön ohessa, mutta nykyään minulla on niin paljon töitä, ettei se onnistu. Työn ohessa kirjoittaminen oli muutenkin todella hidasta. Apurahan avulla voin ottaa kesällä virkavapaata. Kirjoitan uutta tekstiä kesäisin, editointi onnistuu päivätyön ohessa. Tietysti tulee myös messu- ja muita esiintymisiä, jotka pitää tasapainottaa kirjastotyön kanssa.

Fantasiaa suomalaisesta mytologiasta

Helminen on valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede. Gradun hän teki kuoleman ja kuolemattomuuden teemoista J.M. Barrien tuotannossa.

– Olin sellainen yleisen kirjallisuustieteen opiskelija, joka ajattelee, että hyvää fantasiaa ei voi kirjoittaa suomeksi. Kun sitten menin töihin kirjastoon tajusin, miten paljon hyvää fantasiaa suomeksi ilmestyy. Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2013) ja Elina Rouhiaisen Kesytön (Tammi 2012) tekivät erityisesti vaikutuksen.

Samoihin aikoihin Helminen alkoi miettiä, miksei fantasiassa käytetä enemmän suomalaista mytologiaa. Syntyi Väkiveriset-sarja, jonka neljä osaa ammentavat fantasiaelementtejä suomalaisesta perinteestä. Ensimmäinen osa Kaarnan kätkössä (Myllylahti, 2017) liittyy tarinoihin metsänneidoista, toinen osa Kiven sisässä (2017) vuoren väkeen. Kolmososassa Veden vallassa (2018) sukelletaan Ahdin valtakuntaan, ja sarjan neljännessä romaanissa Maan povessa (2019) kohdataan maahisia.

Suomalaisen mytologian käyttäminen vaatii paljon taustatutkimusta, mutta jättää myös tilaa mielikuvitukselle.

– Usein tiedot suomalaisista uskomuksista ovat puutteellisia, tai eri osissa maata on uskottu erilaisiin asioihin niin, että uskomukset saattavat alueesta riippuen olla jopa vastakkaisia. Kaikista aiheista ei edes löydy tietoa, esimerkiksi kalmahisista oli vaikea löytää mitään. Olen yhdistellyt asioita ja sepittänyt sekaan omaa, täyttänyt aukkoja.

Kun Väkiveriset-sarja oli valmis, Helminen päätti, ettei seuraavissa teoksissa käyttäisi suomalaista mytologiaa, mutta toisin kävi. Kansanperinne puski mukaan myös Lujaverinen-romaanisarjaan. Sarjan avausosa Hurme (Myllylahti, 2021) kertoo Seelasta, joka muuttaa maaseutupaikkakunnalta Helsinkiin opiskelemaan. Seela saa asua hautaustoimistoa pitävän enonsa Sepon luona. Yliopistolla Seela tutustuu kiehtovaan Hallaan, jonka kautta hänelle aukeaa aivan uudenlainen maailma. Toisessa osassa Sysi (2022) Seela ja Halla selvittävät murhaa, kolmannessa romaanissa Kalma (2023) matkataan Tuonelaan.

Lujaveriset-sarja on dark academia -genreä, joka on suosittua varsinkin angloamerikkalaisten YA-lukijoiden parissa. Sarjassa on mukana niin aaveita ja synkkiä syysiltoja kuin mustanpuhuvaa huumoria. Lujaverinen-kirjat on määritelty myös kauhuksi, tosin ei kirjailijan itsensä toimesta.

– Vähän yllätyin, kun kuulin, että jotkut pitävät sarjaa kauhuna. Olen hyvin arka ihminen ja kauhu on minusta pelottavaa. Olen nähnyt elokuvan Kuudes aisti vaikka kuinka monta kertaa, ja aina näen painajaisia sen jälkeen. Sanotaan, että kirjoita pelkoa päin, ja olen varmaan tehnyt kauhun suhteen niin. Kovan luokan kauhufanit tuskin lukisivat Lujaveristä kauhugenreen kuuluvaksi, se sopii sellaisille lukijoille, jotka eivät yleensä kuluta kauhua!

Myös kuolemasta kirjoittaminen on kirjoittamista pelkoa kohden.

– En ole halunnut ajatella kuolemaa, vaikka olen kasvanut lähellä sitä. Äitini on nimittäin puutarhuri ja aina työskennellyt hautausmailla. Olin usein äidin mukana ja leikin hautausmaalla. Neuvolassa huolestuttiin, kun piirustustehtävässä piirtelin ristejä ja hautakiviä! Suomessa kuolema on piilotettu laitoksiin, meillä ei ole kosketusta kuolemaan. Halusin raottaa sitä verhoa, mutta lämmöllä ja huumorilla. Lujaveristen kuolemasuhdetta ja kauhua kuvastaa pääkallo, joka on peitetty pinkkiin glitteriin.

Välillä Helminen on kuullut aikuisten sanovan, ettei nuorille saisi kirjoittaa liian vakavista aiheista. Osa lukijoista kuitenkin kaipaa tummasävyistä luettavaa. Nuoruudessa mietitään myös omaa kuolevaisuutta ja kuoleman teemaa.

Huoli nuorten lukemisesta

Helminen kuuluu kirjoittajapiiriin, jossa luetaan toisten tekstejä ja annetaan palautetta. Piiri on toiminut jo vuosikymmenen, sen juuret ovat ainejärjestö Putkinotkon kirjoittajapiirissä.

– Kun valmistuimme, jatkoimme tapaamista. Luemme toistemme tekstejä luku kerrallaan, ja tapaamme kerran kuussa.

Helminen on tehnyt paljon työtä lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi, joka saa mediassa aivan liian vähän tilaa. Kohdellaanko lasten- ja nuortenkirjailijoita kirjallisuusmaailmassa eri tavoin kuin aikuisille kirjoittavia tekijöitä?

– Ainakin tuntuu, että lasten- ja nuortenkirjailijoilta vaaditaan paljon enemmän duunia. Aikuisille kirjoittavilta tekijöiltä ei vaadita yhtä tiheää julkaisutahtia. Lanukirjailijat eivät voi työstää yhtä projektia pitkään, vaan monella on samanaikaisesti monta eri työtä kesken. Lanukirjailijoilta omien teosten markkinointia vaaditaan vielä enemmän kuin aikuisille kirjoittavilta. Itse koen omien teosten mainostamisen tosi hankalaksi.

Someaikakaudella on myös vaikea tietää, tavoittaako viesti yleisön.

– Usein kun teen YouTube-videoita tuntuu, että puhun yksikseni internetiin. Suora kontakti puuttuu. Ja some suosii kielteisyyttä, siellä kielteinen sisältö saa enemmän huomiota.

Lasten ja nuorten lukutaidon sekä -innon hiipumisesta puhutaan paljon. Miten asioihin voisi oikeasti vaikuttaa?

– Olisi tärkeää, että kouluille ja kirjastoille varmistetaan voimavarat. Pitää olla osaavaa henkilökuntaa ja yhteyden koulun ja kirjaston välillä tulee olla vahva. Nuorten lukemista estää se, että he eivät saa tietoa kirjoista, joita voisivat lukea. Tässä kirjavinkkaus on tärkeässä osassa.

Helminen muistuttaa, ettei kaikkea voi jättää koulun harteille.

– Nuoret imevät vaikutteita ympäriltään, ja jos aikuiset eivät lue ja arvosta kirjallisuutta, arvostava asenne ei välity nuorille.

Helminen muistuttaa, että maksulliset lukuaikapalvelut eivät suinkaan ole kaikkien saatavilla. Kaikissa perheissä ei ole varaa lukuaikapalveluiden kuukausimaksuihin, toisissa perheissä ei taas ole kiinnostusta. Alaikäinen ei voi omin päin alkaa lukuaikapalvelun käyttäjäksi. Siksi kirjastojen määrärahoja ei saisi leikata. Helminen on itse kuunnellut äänikirjoja lapsesta saakka, mutta muistuttaa, että fyysisen kirjan lukeminen on edelleen tärkeää.

“Nuoret imevät vaikutteita ympäriltään, ja jos aikuiset eivät lue ja arvosta kirjallisuutta, arvostava asenne ei välity nuorille.”

– Ihmisten pitäisi lukea kirjoja ja antaa suomenkieliselle kirjallisuudelle tilaa. Jotenkin ajatellaan, että on coolia lukea englanniksi, mutta suomi on meidän ajattelumme kieli. Suomenkielisen kirjallisuuden arvostusta pitäisi nostaa.

Keskittymiskykyä huonontavat digilaitteet eivät ole katoamassa minnekään, mutta keskittymistä voi harjoittaa lukemalla kirjoja ja käymällä teatterissa. Kun tottuu lukemaan tai istumaan paikoillaan teatteriesityksen ajan, keskittymiskyky kohenee.

– Some voi olla tärkeä kirjavinkkien antamisessa ja siinä, että saa jakaa lukukokemuksen.
Kirjastolle Helminen on niin omistautunut, että juhli häitään Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä.

– Häissä oli Kaunotar ja hirviö -teema. Sulhanen heitti vitsillä, että pitääkö hänen sitten olla hirviö. Ilostuin, sillä Disneyn Kaunotar ja hirviö on lempielokuviani! ■

JULKAISTU KIRJAILIJA-LEHDESSÄ 3-4/2023.

Kirjoittaja

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on espoolainen kirjailija, joka asuu neljäsosan vuodesta Kemiönsaarella. Häntä kiinnostaa erityisesti historia, kauhu ja kuvataide. Honkasalo rakastaa lapsia, koiria ja talvea. Kuva: Milka Alanen.