Sielunystävä, Teema: Kuva

Kolme mietettä päätymisistä ja asia, jonka haluan muistaa

Runoilija Susinukke Kosolan tatuoinnit kertovat tarinaa.

Otin ensimmäisen tatuointini ollessani yhdeksäntoista. Se on parin sentin mittainen lyijyn atomi. 

Vuonna 1921 Thomas Midgley Jr. keksi lisätä lyijyä bensiiniin, mikä teki autoista monin verroin käytännöllisempiä ja tehokkaita. Se oli iso sysäys kohti nykyistä autoteollisuutta, autojen normalisoitumista ja kaupunkisuunnittelun muuttumista autoystävällisempään suuntaan.

Bensiiniin lisättävän tetraetyylilyijyn valmistajan Ethyl Gasoline Corporationin intresseissä oli hankaloittaa lyijyn haittojen tutkimista. Tietoa lyijyn kerääntymisestä ympäristöön yritettiin kaikin tavoin kyseenalaistaa.

Koska lyijy vaikuttaa kognitiivisiin kykyihin ja etenkin niiden kehittymiseen nuorilla, on esitetty spekulaatioita, että 1960- ja 1970-luvulla koko ihmiskunnan kollektiivinen ÄO olisi laskenut huomattavasti. 

Kun lyijyn vaaroihin havahduttiin kunnolla, se oli jo ehtinyt levitä kaikkialle – halvoista maaleista tölkkien pinnoitteisiin.

Kun katson Turun alle rakennettua parkkihallia ja Puutarhakadun ja Läntisen pitkäkadun risteyksissä desibelihurjastelevia nuoria, Elokapinaa istumassa Mannerheimintiellä ja luen yksityisautoilua ihmisoikeutena käsitteleviä kolumneja Hesarissa, en voi olla miettimättä:

Kun lyijyn vaaroihin havahduttiin kunnolla, se oli jo ehtinyt levitä kaikkialle – halvoista maaleista tölkkien pinnoitteisiin.

Tämä on se maailma, jota harva on rakentanut, mutta johon kaikki ovat päätyneet. Kaikessa on päätymisen kitkerä sivumaku – jopa vaatteissa, joista löydämme itsemme, jopa mielipiteistä, jotka löytävät meidät.

Suurimmalle osalle maailma tapahtuu. Vain harva ihminen voi tapahtua maailmalle niin kuin Midgley.

Ehkei maailma näyttäisi tältä, jos tiede olisi voittanut rahan ympärille kasaantuneen vallan.

…ja asia, joksi olen tuleva

Tulin vierailulle pelaamaan Mario Kartia, mutta löysinkin kaikki kommuunin asukkaat kaksin kerroin taittuneina isolla sohvalla. Sohvapöydällä makasi Varjokirjamessuilta ostettu zine, jossa oli selkeät kuvaohjeet tatuoinnin tekemiseen hakaneulalla ja pätkällä lankaa.

Yksi asunnon asukkaista viittoi kohti huonettaan ja käski minun hakea sieltä istuintyynyn. ”Pöydällä on sitten kaikki tatskavehkeet”, hän lisäsi.

Ajatus itsensä tatuoimisesta tuntui kutkuttavalta – kuin merkkaisi omaksi kehon, johon oli lähinnä päätynyt, joka oli koko olemassaolonsa ajan päätynyt muiden nimeämäksi ja luokittelemaksi, joka oli päätynyt tähän aikaan ja maailmankolkkaan. Ajatus tuntui katarttiselta. Se tuntui mahdollisuudelta saada pieni alue itseään takaisin maailmalta, ankkuroida se epidermiksensä alle.

Tämä tatuointi olisi pieni autonominen vyöhyke kaikkien päätymisten keskellä.

Tatuoinnin aiheeksi valikoitui sukupuoli. Se oli aina ollut 20-vuotiaalle aivoilleni hämmennystä aiheuttava asia. En ollut koskaan ymmärtänyt, miten miehuus voi olla synnynnäinen ominaisuus, jos kerran ollakseni ”oikea mies” minulta jatkuvasti vaadittiin asioita, jotka tuntuivat vierailta ja mielivaltaisilta. Hämmentävintä oli, ettei tämä tuntunut muista hämmentävältä.

Piirsin Venuksen peilin ja Marsin keihään kilpineen ja sitten yhdistin ne ja väänsin ne nurin, annoin nuolien ja viivojen kuleksia kehän sisään ja ristiin. Keskelle kehää lisäsin kaikkiin ilmansuuntiin osoittavat nuolet, ja merkki alkoi tuntua omalta. Sukupuolisotkulta. 

Myöhemmin vakiotatskaajani oli ehdottanut moneen otteeseen, että voisi korjata tuon ”kamalan suttuisen viivan”, eikä koskaan tuntunut ymmärtävän, miksi kieltäydyin.

…ja asia, jonka haluan kertoa.

Rinnassani lukee isolla: ”KUNNES KAIKKI OVAT.”

Joskus asiat ovat yksinkertaisia. Ainoa tapa lakata päätymästä on lakata olemasta irrallinen. Harva pystyy veistämään tulevaisuutta yksin, ja Midgley osoittaa, ettei ehkä kannatakaan. 

Tatuointini on pätkä tunnettua slogania – ainoaa sellaista, joka on tuntunut jotenkin todelta varhaisesta nuoruudesta nykyvanhuuteen: kukaan ei ole vapaa kunnes kaikki ovat vapaita.

Ajatus ei kuitenkaan päde pelkkään vapauteen, siksi siitä on napsittu ylimääräinen pois. Kukaan ei ole kunnes kaikki ovat.

Jokaisen syntymän on oltava asia, joka tapahtuu maailmalle eikä yksilölle. Se onnistuu vain, jos lakkaa elämästä pelkän minä-pronominin kautta. ■

Kirjoittaja

Susinukke Kosola

Daniil Kozlov, taiteilijanimeltään Susinukke Kosola on tatuoitu turkulainen runoilija. Häneltä on julkaistu 4 runoteosta ja häneen on julkaistu 21 tatuointia. Hänen seuraava teoksensa RYSSÄ julkaistaan loppuvuodesta 2024. Kuva: Aleks Talve.