”Pitäisi olla arvostettavaa tehdä muitakin töitä”
Tuoreen tutkimuksen mukaan 30 prosenttia Kirjailijaliiton jäsenistä tekee päivätyökseen jotain muuta kuin kirjoja. Usein syynä on raha: kirjailijan mediaaniansiot olivat vuonna 2024 vain 10 900 euroa. Se pitää sisällään kirjoista saatavat tulot sekä apurahat.
Osalla toinen työ tuo kirjailijan työlle kaivattua vastapainoa. Mutta miten kahden erilaisen uran yhdistäminen onnistuu? Kysyimme asiaa kahdelta kirjailijalta.
Yöunista karsimista
Helsingin Sanomien toimittaja Satu Vasantola alkoi kirjoittaa esikoistaan ollessaan stipendiaattina Oxfordin yliopistossa vuonna 2015.
– Vuosi vei uusien asioiden äärelle ja houkutteli kirjoittamaan. Sain myös säädellä aikataulujani itse, Vasantola sanoo.
Ilman opintovapaata Vasantola ei kenties olisi alkanut kirjoittaa kirjoja vaativan päivätyön ohessa. Aikaa ensimmäisen kirjan kirjoittamiseen löytyi yöunista karsimalla.
Vasantola kirjoitti kolmena iltana viikossa kymmenestä kahteentoista tai yhteen asti. Lisäksi hän kirjoitti lauantaina tai sunnuntaina.
Myöhemmin hän on saanut apurahoja, joiden turvin hän on pitänyt pitkiä kirjoitusvapaita. Viimeisin kesti 13 kuukautta, sitä edellinen vuosi ja neljä kuukautta. Tähän eivät kaikki työnantajat suostuisi. Vapaata hän on saanut aina, kun on pyytänyt.
Haluan, että kirjoittaminen ja muukin työ on useimmiten ilo.
Kirjaprojektin ensimmäistä vuotta hän kutsuu seikkailuajaksi. Silloin hän tekee päivätyön ohessa taustatutkimusta sekä tutustuu teoksen teemoihin ja hahmoihin.
– Kun pääsen kirjoitusvapaalle, alkaa raaka työ.
Vasantola viimeistelee kirjaa kustannustoimittajan kanssa pätkissä toimittajan työn lomassa. Se ei vaadi samanlaista maailmaan uppoutumista kuin kirjan ensimmäisen version kirjoittaminen.
– Olen kuitenkin käynyt tällaisessa vaiheessa uupumuksen rajoilla. Kykenisinkö enää kirjoittamaan kokonaisen kirjan alusta loppuun asti päivätyön ohessa? En tiedä.
Ainutlaatuinen työyhteisö
Vasantola ei halua miettiä, mitä hän tekisi, jos työnantaja ei enää myöntäisi kirjoitusvapaita.
– Keksisin varmaan jonkin ratkaisun, mutta en halua viedä itseäni jaksamisen rajoille. Haluan, että kirjoittaminen ja muukin työ on useimmiten ilo.
Vasantolan mielestä toimittajan työ tukee kirjailijuutta, sillä Helsingin Sanomissa hän on jatkuvasti koko maailmaa koskevan tiedon ääressä ja pääsee paikkoihin, joihin ei muuten pääsisi. Se antaa kirjailijalle paljon.
Toisaalta pitkien juttujen kirjoittaminen vie aikaa ja samaa aivokaistaa kuin kirjojen tekeminen.
Oma ongelmansa on fyysinen rasitus. Sen riskejä ehkäistäkseen Vasantola tanssii nelisen kertaa viikossa ja lenkkeilee koiransa kanssa.
Iltaihmisen rytmi
Vasantola epäilee suututtaneensa toimittajia sanoessaan eräässä keskustelussa, että fiktiolla pystyy kertomaan maailmasta enemmän kuin journalismilla.
– Journalismissa en voisi rinnastaa luokkahyppyä ja maahanmuuttoa toisiinsa. Tottakai näistä teemoista voi tehdä loistavaa journalismia, mutta silloin en voi käyttää mielikuvitusta enkä valita, mitkä faktat jätän pois. Pyrin kirjoissani valehtelemaan niin, että jokin säie totuudesta tulee näkyviin.
Vasantola on rytmiltään iltaihminen. Aamuviiden herätyksiä ja ennen töitä kirjoittamista ei hänelle kannata ehdottaa. Jos hänen täytyy kirjoittaa työn ohessa, hän haluaa ensin syödä ja viettää aikaa perheensä kanssa.
Vaikka ajattelen, että minussa on seikkailijaa, takaraivossa vaanii aina katuojan riski.
Vasantola on nykytilanteeseen tyytyväinen. Hän rakastaa olla kirjoitusvapaalla, mutta pitää myös päivätyöstään.
– Olen onnesta sykkyrällä, kun joku taho maksaa minulle siitä, että vedän villasukat jalkaan ja alan kuvitella asioita. Mutta kirjan tekeminen on yksinäistä työtä. Silloin minulla on työyhteisöä ikävä. On äärettömän suuri onni, että saan pitää molemmat.
Jos ei tarvitsisi ajatella rahaa, painopiste voisi olla toinen.
Vastantola on kasvanut taloudellisesti epävarmoissa oloissa, mikä on tehnyt hänestä turvallisuushakuisen.
– Vaikka ajattelen, että minussa on seikkailijaa, takaraivossa vaanii aina katuojan riski. Näinä aikoina en uskaltaisi jättäytyä pois päivätyöstä.
Sujuvaa yhdistelyä
Myös viestintäyrittäjä Antti Leikas kirjoitti ensimmäisen kirjansa päivätyön ohessa. Sitten hän jäi vapaaksi yrittäjäksi, jotta voisi kirjoittaa enemmän.
– En koskaan ajatellut, että kirjoittaisin kirjoja päätoimisesti, sillä tiesin realiteetit. Päätoimisena kirjailijana oli jo toistakymmentä vuotta sitten hankala elää.
Alussa kahden työn yhdistäminen oli vaikeaa. Leikas kuvailee elämänvaihetta kaoottiseksi: oli iso uusperhe ja vähän yli yksivuotias lapsi, joka valvotti öisin. Hän kirjoitti silti joka päivä vähintään viisitoista minuuttia.
– Kokosin tajunnanvirtamaisia aivopieruja yhteen dokumenttiin. Kai se oli terapiaa. Kun sitä jatkui muutama kuukausi, tajusin, että tästä on syntymässä jotakin.
Kun kustantaja osoitti kiinnostusta, Leikas alkoi muokata tekstiä työpäivien lomassa. Hän oli esihenkilöasemassa ja pystyi jaksottamaan tekemistään vaivattomasti.
Nykyisin Leikas luo jokaiselle kirjalle oman rutiinin: välillä hän kirjoittaa iltapäivällä, välillä työpäivän päätteeksi. Yhtä kirjaa hän heräsi kirjoittamaan joka aamu viideltä.
– Kaikkeen on liittynyt säännöllisyys. Olen rakentanut henkisen tilan kirjoittamiselle.
Leikkaalla on aina ollut työhuone, mutta yhden kirjan kohdalla ”tila meni huonoksi”. Hän siirtyi kirjoittamaan kahviloihin.
Kirjoittamispaikat ovat vaihdelleet. Leikkaalla on aina ollut työhuone, mutta yhden kirjan kohdalla ”tila meni huonoksi”. Hän siirtyi kirjoittamaan kahviloihin.
Välillä Leikas on kirjoittanut residensseissä. Toisaalta perheorientoitunut kirjailija on halunnut seurata lasten kasvua läheltä.
– En ole halunnut jättää heitä hetkeksikään. Pois vetäytyminen olisi ahdistanut enemmän kuin se, että kirjoittaminen ei suju.
Ei pitkiä kirjoitusvapaita
Yleensä Leikaksen romaanien ensimmäinen versio syntyy noin vuodessa. Kirjan viimeistelyvaiheessa hän varaa kirjoittamiselle enemmän aikaa. Lopussa saattaa iskeä ahneus, ja ulos voi tulla huonoa tekstiä. Silloin kustannustoimittaja huomauttaa, että hän on kiirehtinyt.
Leikas ei ole muuttanut työmääräänsä alkuajoista. Tiettynä hetkenä päivästä hän vain naksauttaa aivonsa uuteen asentoon ja siirtyy työstä toiseen.
Yrittäjän sopimukset edellyttävät asiakkaille vastaamista arkipäivisin, mutta työpäivien koostumuksesta hän päättää itse.
Asiakkailleen Leikas kirjoittaa lyhyitä tekstejä, jotka hän saa saman päivän aikana valmiiksi. Tuntuu palkitsevalta, että työllä on alku ja loppu sekä tietty formaatti. Samalla taustalla kulkee toinen työ, jossa ei ole selkeää loppua. Kaksi erilaista kirjoitustyötä tukee toisiaan.
Ennen kirjoittamista hän käy pitkäkseen sohvalle ja vaipuu horrokseen 5–10 minuutiksi.
Kirjoittaminen ei tunnu raskaalta, mutta suunnittelu ja keskeneräisyys on joskus haastavaa.
Yksi tärkeä rituaali hänellä on. Ennen kirjoittamista hän laittaa sähköpostin kiinni ja kännykän äänettömälle. Sitten hän käy läpi käsikirjoituksen edellisiä lauseita tai haastattelun muistiinpanoja. Lopulta hän asettuu työhuoneensa sohvalle.
– Minulla on supervoima: käyn hetkeksi makaamaan, suljen silmäni ja vaivun pieneen horrokseen 5–10 minuutiksi. Mietin valmiiksi ensimmäisen lauseen. Sen jälkeen nousen ylös ja alan kirjoittaa. Se toimii kuin junan vessa.
Jotain jännää on tulossa
Viestintätyöllä Leikas pystyy maksamaan laskut, jotta voi keskittyä kirjoittamiseen. Välillä hän on saanut apurahoja, jolloin hän on kirjoittanut enemmän.
– Suomessa on sellainen eetos, että ainut oikea kirjailija on se, joka tekee kirjoja päätyönään. Silti suurin osa tekee muitakin töitä. Joku pitää sitä ongelmana, mutta itse nautin siitä.
Leikas kokee olevansa yrittäjä, joka tekee myös kirjailijan työtä. Toisaalta kirjan kirjoittaminenkin on hänestä yrittäjyyttä. Siinäkin on tarkoitus saada aikaan niin hyvä tuote, että sillä elää. Toisaalta työtä joutuu tekemään ennen kuin siitä saa rahaa.
Leikas on kuusilapsisen perheen isä. Sen myötä hänestä on tullut on hyvä aikatauluttaja. Hänellä on lukujärjestys, johon on merkattu tunnin tarkkuudella, mitä hän viikon aikana tekee.
Matemaatikon koulutus näkyy hänen ajattelussaan loogisuutena ja luovuutena. Hän on erikoistunut äärellisiin ryhmiin.
On eri tapoja olla kirjailija, ja kaikki ovat yhtä arvokkaita.
– Niissä perinteiset laskusäännöt eivät päde. Esimerkiksi kellotaulussa 12 plus yksi on taas yksi. Kirjakin on äärellinen ryhmä, jonka täytyy olla sisäisesti uskottava, vaikka se sijoittuisi toiseen todellisuuteen. Muuten lukija kyllästyy.
Matemaatikko osaa etsiä vastauksia odottamattomasta suunnasta. Se auttaa keksimään luovia lähestymistapoja myös kirjoittamiseen.
Parasta päivätyön ja kirjailijuuden yhdistämisessä on vapaus. Hän saa valikoida asiakkaansa ja siirtyä kirjan pariin, kun kirjoittamisen pakko nousee sisältä. Se on ihana tunne.
– Olen koko ajan siinä keikahduspisteessä, että jotain jännää on tulossa.
Leikas toivoisi, että monimuotoisuus nähtäisiin kirjailijan työssä rikkautena.
– On eri tapoja olla kirjailija, ja kaikki ovat yhtä arvokkaita.
Tiina Tuppurainen
Tiina Tuppurainen (s. 1982) on helsinkiläinen kirjailija, joka rakastaa koiria. Hän on julkaissut useita romaaneja ja kaksi tietokirjaa. Tuppurainen on käsitellyt teoksissaan etenkin sateenkaariyhteisöä.