Toiset silmät
Moni on vuosien varrella pyytänyt kirjailija Jussi Valtosta esilukemaan käsikirjoituksensa. Usein hänellä on ollut vastaus valmiina: Okei, jos sä luet mun.
Toisen tekstin lukeminen ja paneutuneen palautteen antaminen ei ole ihan pieni palvelus. Sellaista ei Valtosen mielestä voi pyytää keneltä vain. Ja jos pyytää, on oltava valmis vastavuoroisuuteen.
– Jos sinä kirjoitat kirjoja ja minä kirjoitan kirjoja ja me molemmat tarvitsemme lukijaa, silloin auttaminen on molempien etu.
Nykyisin Valtonen lukee toisten tekstejä myös työkseen Taideyliopiston kirjoittamisen professorina. Hyvän pohjan palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen hän sai kuitenkin jo opiskeluaikoina Helsingin yliopistossa toimineessa kirjoittajapiirissä sekä elokuvakäsikirjoittamisen opinnoissa Salfordin yliopistossa.
– Siellä kehittyi yhteinen ymmärrys, että koska kaikki opettelevat tekemään paremmin, on hyödyllistä ruotia myös toisten tekstejä eikä vain omiaan. Siitäkin oppii, kun kuuntelee muiden saamaa palautetta.
Verkostot rakentuvat vähitellen
Kirjailija Katri Alatalo kertoo odottavansa aina innolla hetkeä, jolloin käsikirjoitus on valmis esilukuun.
– On ihanaa, että on verkostoja ja ihmisiä, joilta voi kysyä palautetta. Minua ihmetyttää, jos joku ei halua sellaista mahdollisuutta käyttää, mutta kaikkien prosessi on erilainen.
Alatalo on kasvanut kirjailijaksi spefiyhteisössä, jossa tekstien jakaminen on luontevaa. Esilukijoiden joukkoa ei ilmaannukaan tyhjästä tai kerralla, hän sanoo. Kannattaa hakeutua muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden seuraan, kursseille ja tapahtumiin, joissa voi tutustua ihmisiin ja saada suosituksia.
Esilukijaksi pyytäminen vaatii myös Alatalon mielestä tilannetajua. Ei pidä pahastua, jos toinen ei lopulta ehdi tai jos palaute ei ole niin syvällistä kuin toivoisi. Etenkin kirjailijaksi vasta pyrkivän voi joskus olla järkevämpää hakea maksullinen palaute arvostelupalveluista tai koulutuksista.
Kun on lukenut tai toimittanut toisten tekstejä, tietää myös, miten valtava vaiva se on, ja muistaa arvostaa esilukijaa.
Hyvä vaihtoehto on tarjoutua itse ensin lukemaan toisten tekstejä.
Alatalo on opettanut yliopistossa tieteellistä kirjoittamista opiskelijoille. Hän on huomannut, että moni janoaa palautetta, mutta sen antaminen muille tuntuu ylimääräiseltä urakalta.
– Niin ei minusta kannata suhtautua, koska se antaa paljon. Siinä oppii objektiivisemman lähestymisen tekstiin. Kun on lukenut tai toimittanut toisten tekstejä, tietää myös, miten valtava vaiva se on, ja muistaa arvostaa esilukijaa.
Tarkat havainnot auttavat
Mistä sitten tietää, kuka voisi olla omalle tekstille sopiva lukija? Vihiä voi saada siitä, millaisista kirjoista toinen pitää tai millaista palautetta hän on antanut muille.
– Hyvä lukija on ihminen, joka osaisi arvostaa sellaista tekstiä, jota yrität kirjoittaa tai jollainen siitä ideaalitilanteessa tulisi, ja joka osaa kielellistää omia reaktioitaan tekstiin, Valtonen sanoo.
Myös Alatalon mielestä hyvä esilukija yrittää aidosti ymmärtää, mitä teksti haluaa olla. Pitää kunnioittaa kirjoittajan pyrkimyksiä, eikä innostua viemään tekstiä liikaa mieleiseensä suuntaan. Siitä on paljon apua, jos lukija tiivistää heti alkuun, mistä teksti hänestä kertoo ja mitä teemoja siinä käsitellään.
Taitava esilukija osaa kertoa tarkasti, miten on lukijana reagoinut yksittäisiin kappaleisiin, virkkeisiin ja sanavalintoihin. Yleiset vaikutelmat ovat helposti vain lannistavia.
Valtonen on usein kokenut hyödyllisimmäksi sen, kun lukija vain kuvaa lukukokemustaan ilman että vetää johtopäätöksiä tai tarjoaa ratkaisuja. Kirjoittaja voi sitten itse miettiä, onko kokemus se, mitä teksti tavoittelee.
Taitava esilukija osaa kertoa tarkasti, miten on lukijana reagoinut yksittäisiin kappaleisiin, virkkeisiin ja sanavalintoihin. Yleiset vaikutelmat ovat helposti vain lannistavia.
– Siitä, että tämä oli tosi hyvä tai ei ollut hyvä, on harvoin apua.
Toisaalta eri lukijat ovat hyviä eri asioissa. Joku voi havainnoida tarkasti henkilöiden suhteita, toisella on hyvä kielen taju.
Luottolukija vai vieraan katse?
On kirjailijoita, jotka eivät näytä keskeneräistä tekstiä kenellekään. Suhde kustannustoimittajaan on ehkä niin toimiva, että se riittää. Joskus kirjojen jälkisanoissa taas kiitellään kokonaista laumaa läheisiä ja kollegoita hyvistä huomioista.
Joillakin kirjailijoilla on hovilukijana ystävä tai puoliso – vaikka usein sanotaan, että läheiset ja ammatilliset suhteet kannattaisi pitää erillään.
Katri Alatalolla on kaveri, joka teini-iästä saakka on lukenut suuren osan hänen käsikirjoituksistaan. Toisaalta hän on etsinyt esilukijoita laajasti paitsi omasta kirjoittajayhteisöstään myös esimerkiksi Facebookin Kirjailijanloput-ryhmästä. Hän uskoo, että vaihtelu on hyväksi.
– Vieraampi lukija, joka ei niin hyvin tunne sinua ja tekemistäsi, osaa ehkä kritisoida tekstiä paremmin ja kysyä, että mitä tässä oikeastaan tapahtuu.
Erilaisilla palautteilla on arvonsa. Raatorehellisyys vie eteenpäin, mutta joskus voi kaivata lähinnä tsemppausta.
Jussi Valtonen kertoo taannoin rajanneensa tehtävää uusien opiskelijoiden kanssa niin, että pikaisesti roiskaistuista harjoituksista annettiin vain rehellistä palautetta, mutta vain siitä, mikä toimii. Sellaistakin voi esilukijalta ehkä pyytää vaiheessa, jossa tekstin puutteita ei vielä kestä kuulla.
Tiedä itse, mihin pyrit
Vaikka palautetta kaipaisi kipeästi, sitä voi olla vaikea ottaa vastaan.
– Siinä on aika herkkänä, kun kirjoittaminen on itselle niin tärkeää. Vaikka tietäisi miten paljon kirjoitusprosessista, silti kuvittelee, että jos nyt tuurilla tulisikin kerralla täydellinen, Alatalo sanoo.
Hän itse suunnittelee ja kirjoittaa huolella. Editointi sen sijaan ei tunnu helpolta. Hän onkin useasti hakenut palautetta jo synopsiksesta. Silloin ei ole vielä lyönyt liikaa lukkoon ja on valmiimpi tekemään muutoksia.
On aina riski, että palaute vaikeuttaa kirjoittamista. Ristiriitaiset kommentit voivat hämmentää.
– Sanon usein, että toiseksi tärkein asia, jos haluaa päästä kirjailijana eteenpäin, on opetella käsittelemään palautetta. Kaikkein tärkein on oma visio, Alatalo sanoo.
Toiseksi tärkein asia, jos haluaa päästä kirjailijana eteenpäin, on opetella käsittelemään palautetta.
Ilman sitä palautteesta on vaikea poimia hyödyllisiä asioita. Alatalo usein sulattelee kommentteja rauhassa eikä tee mitään hätiköityä. Auttaa, kun antaa itselleen aikaa kohdata tunteet, joita edessä olevaan urakkaan liittyy.
– Epävarmuudessa eläminen on osa tätä työtä.
Et olekaan yksin
Myös Valtosen mielestä kirjailijalla on hyvä olla jokin käsitys siitä, mitä on yrittänyt ja missä ehkä onnistunut tai epäonnistunut. Jos esilukijan huomiot sitten osuvat yksiin omien aavistusten kanssa, niitä kannattaa ehkä kuunnella. Ja jos jokin asia tuntuu toistuvan eri ihmisten palautteissa, se todennäköisesti kannattaa ottaa vakavasti.
Palautetta on helpompi ottaa vastaan, jos tekee itselleen selväksi, että todella haluaa tekstistään paremman ja on siksi valmis kohtaamaan vaikeita tunteita. Se on tilaisuus harjoitella paksunahkaisuutta, jota tarvitaan, kun kirja on vapaata riistaa.
– Yritän aina ajatella, että julkaisun jälkeen kuka vain voi lukea kirjan ja sitten sille ei voi tehdä enää mitään. Parempi siis nyt vaan kuulla, miltä se muista näyttää, kun tekstiä voi vielä halutessaan muokata.
Palautetta on helpompi ottaa vastaan, jos tekee itselleen selväksi, että todella haluaa tekstistään paremman ja on siksi valmis kohtaamaan vaikeita tunteita.
Valtonen uskoo kaikkien kirjailijoiden tietävän, miten vaikealta keskeneräisen tekstin näyttäminen voi tuntua. Hän törmäsi taannoin kollegaan, jonka kanssa ei ennen ollut luetuttanut tekstejä ristiin. Molemmilla oli romaani tekeillä, aihepiireissäkin oli samaa. He sopivat vaihtavansa käsikirjoituksia. Hirvittihän se, kun oma työ tuntui olevan levällään.
Keskusteluista tuli antoisia, ja vaihtokauppa oli parasta, mitä käsikirjoitukselle tapahtui. Jos ottaa riskin, palkinto voi olla suuri.
– Yhtäkkiä ei olekaan työnsä kanssa yksin. Kun joku muu on nähnyt tekstin, se on eri tavalla olemassa. Ja ihan vain se kollegiaalinen yhteys on tosi arvokas, riippumatta siitä, mitä tekstille lopulta tekee.
Anna Tommola
Anna Tommola on helsinkiläinen kirjailija ja vapaa toimittaja, joka on kirjoittanut sekä tieto- että kaunokirjallisuutta. Häntä kiinnostavat hyvin suuret ja hyvin pienet asiat, mieli, kieli, tiede ja elämän monimuotoisuus. Kuva: Susanna Kekkonen.