Päähenkilö

Fusangista kuvitteellisille valtamerille

Elina Pitkäkangas opetteli hidastamaan työtahtia saatuaan valmiiksi Sang-duologian. Innostuttuaan merenkulusta hän pestautui puolisonsa kanssa purjelaivan miehistöön. Muistojen lisäksi unohtumattomista kokemuksista syntyy yksityiskohtia tekeillä olevaan romaaniin.

Kun Elina Pitkäkangas tuntee, että on aika tuulettaa ajatuksia, hän lähtee lenkille. Yleensä kaverina on vehnäterrieri Hans, jonka Pitkäkangas nimesi säveltäjä Hans Zimmerin mukaan. Musiikki toimii inspiraationa kirjoittamiselle. Sopiva kappale auttaa virittäytymään tunnelmaan ja muotoilemaan kohtauksen sanoiksi. Tärkeimmät sävellykset Pitkäkangas kokoaa soittolistoiksi, jotta lukijatkin voivat halutessaan tutustua tarinaan vaikuttaneeseen musiikkiin. 

– Näen kohtaukset mielessäni ikään kuin elokuvana. Kun käytän koiraa lenkillä, visualisoin kohtauksia ja kehitän niitä eteenpäin. 

Kun viides romaani Sang ilmestyi vuonna 2022, suosio räjähti. Dystopiaa ja fantasiaa yhdistävä tarina pääsi lukijoiden ihon alle, ja sitä ylistettiin laajalti kirjasomessa. Medianäkyvyyttä tuli hyvin. Silti tuskin edes kustantamon väki osasi odottaa, että Helsingin kirjamessuilla Pitkäkangas signeeraisi teostaan yli puolitoista tuntia yhtä soittoa.

– Toki tiesin, että kirja oli saanut jonkin verran nostetta. Kun paikan päällä näki konkreettisesti, että esiintymislavan edusta oli täynnä ja näin signeerausjonon, se oli erittäin hölmistyttävä kokemus. 

Sangin kohdalla voidaan hyvällä syyllä puhua läpimurrosta. Teos toi Pitkäkankaalle myös ensimmäiset kirjallisuuspalkinnot. Sen tapahtumat sijoittuvat Fusangiin, kuvitteelliseen itäaasialaiseen valtioon lähitulevaisuudessa. Tarinan keskiössä ovat valta ja veljesrakkaus.

– Kirjoissani toistuva elementti on sisarussuhteet ja sisaruuden kuvaaminen. Lukijoille on ollut tärkeää, että muunkinlaista voimakasta rakkautta kuin romanttista rakkautta on kuvattu.

Kirjoissani toistuva elementti on sisarussuhteet ja sisaruuden kuvaaminen.

Sangin jälkeen lukijat odottivat jatkoa. Oli kirjoitettava vielä duologian päätösosa Naraka.

Teosparin valmistuttua Pitkäkangas koki, että oli opeteltava pysähtymään hetkeen. Nykyisin hän rauhoittaa työpäiviään pitkien kävelyiden lisäksi meditoiden ja joogaamalla. Pitkäkangas porrastaa työskentelyään siten, että kun edellinen kirja on editointivaiheessa, hän alkaa miettiä seuraavaa. Yleensä aihe rakentuu monien erillisten ideoiden yhdistelmästä. Vaikka Narakan julkaisun jälkeen tarkoituksena oli pitää vähintään parin kuukauden mittainen kirjoitustauko, ajatuksissa alkoi pian kehkeytyä uusi tarina. Sen taustalla kohisee arktinen meri.

Intuitio ohjaa kirjoittamista

Hollolasta lähtöisin oleva Pitkäkangas alkoi haaveilla kirjailijuudesta 17-vuotiaana lukiolaisena. Star Warsista innostunut ystäväporukka alkoi tuolloin kirjoittaa George Lucasin luomaan maailmaan sijoittuvaa yhteistä jatkotarinaa, johon he kehittivät omat hahmot.

– Huomasin, että kirjoittaminen oli ihan hirvittävän kivaa, ja sen kuinka suuri maailma sen myötä avautui. Näen fanifiktion erinomaisena alustana opetella kirjoittamaan, koska minun ei tarvinnut luoda ja hallita kaikkea itse, vaan sain keskittyä juonenkäänteisiin, ihmissuhteiden kuvaamiseen ja kieleen. 

Pitkäkangas hakeutui opiskelemaan luovaa kirjoittamista Oriveden opiston Topelius-akatemiaan. Kun ystävät pikku hiljaa jättivät tarinankerronnan, hän alkoi Stephenie Meyerin Twilight-kirjasarjan innoittamana kirjoittaa ihmissusista. Vaikka käsikirjoitusta ei julkaistu, Pitkäkangas hyödynsi ihmissusimyyttiä myöhemmin Kuura-sarjassaan. Seuraavaksi hän kokeili kirjoittaa dystopiaa, jonka kohtalona oli myös päätyä pöytälaatikkoon.

– Yksi merkittävä esikuva on Stephen King. Hänen vaikutuksensa näkyy ehkä eniten kielellisessä ilmaisussani. Hänen kirjoitusoppaansa olen lukenut monta kertaa. Se valoi minuun uskoa siitä, että tämä on se mitä haluan tehdä.

Esikoisromaani Kuuran julkaisi Myllylahti vuonna 2016. Kuura-trilogia ja sarjan esiosa Hukan perimät käsittelee käsittämättömän pelkoa. Nuorille aikuisille suunnatut teokset edustavat urbaania fantasiaa ja tapahtuvat vaihtoehtohistoriallisessa Suomessa. Kuvitteelliseen Kuurankeroon sijoittuvien romaanien jälkeen Pitkäkangas alkoi kirjoittaa Sangia. Kustantamo vaihtui WSOY:ksi. Julkaisun kynnyksellä hän alkoi markkinoida tulevaa teostaan myös TikTokissa, jossa romaani tavoitti uutta yleisöä jo ennen julkaisua. Kirjasomessa Pitkäkangas on toiminut aktiivisesti yli vuosikymmenen.

– Yhteisö kirjasomessa on aina ollut tärkeä minulle. Kun aloitin 2014 blogini, kirjoitin sinne käsikirjoituskuulumisia ja ajatuksiani kirjoittamisesta. Blogin kautta sain ensimmäiset koelukijani. Jokainen heistä on nykyisin ystäväni ja julkaissut kirjailija. Olemme voineet tukea toisiamme kirjallisen matkamme aikana.

Pitkäkangasta on kehuttu yksityiskohdista, aistirikkaasta kerrontatyylistä ja vivahteikkaasta ihmissuhteiden kuvauksesta. Hän pitää arvokkaana lukijoiden kokemusten vastaanottamista. Sangin lukijoiden liikuttuneiden reaktioiden näkeminen kasvatti vastuuta tehdä mahdollisimman hyvä kirja jatko-osa Narakasta. Kirjoittamisen aloittaminen ei ollut helppoa. 

– En ole parhaimmillani paineen alla. Luotan paljon intuitioon kirjoittaessani. Teen lukusuunnitelman etukäteen, mutta muutan sitä, mikäli kohtaus ei synnytä oikeanlaista tunnelmaa kirjoittaessa. Jos mietin kirjoittamista liian teknisesti, on vaikea arvioida kuinka se onnistuu.

Luotan paljon intuitioon kirjoittaessani.

Kun Naraka julkaistiin, Pitkäkangasta odotti kirjamessuilla jälleen pitkä signeerausjono. Nykyisin hän arvelee olevansa paremmin valmistautunut lukijoiden kohtaamiseen, jota pitää työnsä parhaana puolena. Hän on myös havainnut, että on parempi kun identiteetti ei rakennu pelkästään taiteen ympärille. Muutoin kaikki ammattiin liittyvät hyvät ja huonot hetket voimistuvat tunnetasolla.

– Jos ei ole mitään keinoa sammuttaa kirjoittamiseen liittyviä ajatuksia ja tehdä jotakin muuta välissä, on kuin ajaisi moottoritiellä pienellä vaihteella. Moottori käy kovaa, mutta eteenpäin ei juuri pääse. Vaikka kirjoittaminen on intohimoni, olen oppinut pitämään siihen myös pientä etäisyyttä.

Työnimenä laivaromaani 

Pitkäkangas pitää taustatyöstä. Kiireisinä kuukausina Narakaa kirjoittaessaan hän huomasi lukevansa toistuvasti arktisista retkikunnista ja erämaahan lähteneistä ihmisistä. Aihepiiri kiehtoi. Aluksi hän tiesi haluavansa kirjoittaa selviytymistarinan. Kun Pitkäkangas luki napaseudulle purjehtineesta John Franklinin retkikunnasta, suunnitelmaan ilmestyivät laivat. Innostus tarttui avopuolisoon. Laivoista tuli pariskunnan yhteinen harrastus. 

Keväällä 2024 puolison työ vei Pitkäkankaan Portugaliin. Tilapäinen koti löytyi Coimbran kaupungista läheltä Atlantin rannikkoa.

– Silloin tapahtui myös konkreettisesti siirtymä kahden täysin eri käsikirjoituksen välillä. Maisemat, kieli ja kulttuuri vaihtuivat. Tavallaan en raahannut Narakaa enää perässäni. Uskon, että se auttoi uuden suunnittelemisessa. 

Pari vieraili löytöretkeilijöistään tunnetun maan merimuseoissa ja päätti lopulta hakeutua purjehdusoppiin suurille purjelaivoille. Tähän mennessä legejä eli purjehdusetappeja on takana kolme. Atlantille Pitkäkangas puolisoineen pääsi Bark Europan kyydissä lokakuussa 2025, kun alus purjehti yksitoista päivää avomerellä Biskajanlahdella. Tulevissa romaaneissaan Pitkäkangas tutkii valtamerten kautta yksilön roolia suurempien tapahtumien keskellä. 

– Onko minun tekemisilläni merkitystä isommassa mittakaavassa? Samanlaisia pienuuteen liittyviä tunteita kiteytyy valtamereen. Se on niin suuri ja tuntematon, että miten paljon tahansa olen sen äärellä tai luen siitä, minusta tuntuu, että en voi mitenkään käsittää sitä kaikessa komeudessaan.

Pääsy Bark Europalle oli pitkään Pitkäkankaan unelma. Kun hän ja puoliso hakivat miehistöön, he saivat etukäteen täytettäväksi pitkän listan kysymyksiä esimerkiksi terveydentilasta. Laivalla järjestettiin myös kuntotesti, joka tuli läpäistä ennen kuin sai luvan kiivetä mastoon. Koska Pitkäkankaan puolisolla ei ollut purjehdustaustaa, he päättivät hakeutua ensin harjoittelumielessä pienemmälle alukselle. Pari matkusti kuunari Helenan miehistössä kymmenen päivää Tanskasta Norjaan. Päivät rytmittyivät miehistön neljän tunnin vahtivuorojen mukaan. Matka kuunarilla valmisti suurempaan purjehdukseen.

– Europalle menimme lokakuussa. Tiedostimme, että Biskajanlahti voi olla todella myräkkäinen siihen aikaan vuodesta, mutta saimmekin lempeät tuulet! Kaikki ihmettelivät sitä koko matkan ajan.

Tyyni sää ei tarkoita, etteikö aluksella olisi keinuttanut. Pitkäkangas ja puoliso välttyivät onnekseen merisairaudelta, ja he pääsivät kiipeämään Bark Europan kolmekymmentämetriseen mastoon. Vaikka raakapurjeiden sitominen korkeuksissa voi olla hurja kokemus, Pitkäkankaasta pelottavinta oli silti matkalle lähteminen.

Ajattelen, että vaikka kirjoittaminen on itsenäistä puuhaa, siinä on lopulta kyse yhteydestä toisiin ihmisiin.

– Tällaiselle tupajumille se oli kaikista jännittävin hetki. Sitten kun olet siellä, elät hetkeä ja tutustut ihmisiin. Kuulimme paljon erilaisten ihmisten elämäntarinoita. Samalla tavalla käsikirjoitukseni retkikunnassa on monenlaisia tyyppejä ja yhteentörmäyksiä ja kohtaloita. Ajattelen, että vaikka kirjoittaminen on itsenäistä puuhaa, siinä on lopulta kyse yhteydestä toisiin ihmisiin. 

Purjehduksilla Pitkäkangas kirjoitti lyhyitä muistiinpanoja yleensä oman vahtivuoronsa jälkeen ennen nukkumaanmenoa. Omakohtaisia huomioita hän käyttää rikastuttamaan kerrontaa. Viimeisin legeistä tapahtui Itämerellä olosuhteissa, jotka ovat ilmastollisesti lähimpänä laivaromaanin arktisia maisemia. Marraskuinen matka Itämerellä huippupurjekuunari Svanhildilla kesti neljä päivää. Takilaan nousu ja purjeiden säätäminen tuntui kevyeltä ja helpolta Europalla vietetyn ajan jälkeen.

– Kiinnostavaa oli nähdä, kuinka kylmyys vaikuttaa purjehdukseen. Kun aamulla heräsimme, takila oli kuuran peitossa ja kansi liukas kuin luistinrata. Hanskat oli vaikea pitää kuivina. Tämä yksityiskohta tulee varmasti sisältymään käsikirjoitukseeni. En ollut kirjoittanut siitä kuinka paljon märät ja kankeat sormet haittaavat työskentelyä kannella.

Seestynyt työtahti

Purjehdus laajeni isoksi osaksi Pitkäkankaan ja avopuolison arkea. Kun pariskunta lähtee uudelle meriseikkailulle, kyse on yhteisestä matkasta ja elämästä. Kirjallisuus tulee vasta toisena. 

– Kirjoitan kirjaa useamman vuoden. Haluan, että kirjan matka itsessään on palkitseva ja hauska ja antaa minulle sisältöä, sekä opettaa ja kehittää minua ihmisenä. Kun kirja julkaistaan, katseeni on todennäköisesti jo seuraavassa romaanissa. Siksi on tärkeää, että viihdyn työni ääressä. 

Laivaromaanista tulee henkilöpainotteinen tarina, jonka teemoja ovat riittämättömyys, itsensä hyväksyminen ja anteeksianto. Pitkäkangas haluaa sisällyttää romaaniin myös seikkailuhenkeä.

– Olen miettinyt paljon omaa henkistä jaksamista ja sitä mistä onni kumpuaa. Onko se ulkoa tulevaa kiitosta vai sisäistä rauhaa? Se on minulle hyvin henkilökohtainen kysymys, joka tulee näkymään kirjassa yhtenä kantavana teemana. Jos vertaan Narakan kirjoittamista tekeillä olevaan romaaniin, otteeni on nyt rennompi. Opin etten ole nopea kirjoittaja. Omaa tahtia pitää kuunnella myös tällaisena aikana, jolloin kirjoja julkaistaan paljon.

Omaa tahtia pitää kuunnella myös tällaisena aikana, jolloin kirjoja julkaistaan paljon.

Pitkäkangas toivoo voivansa jatkaa täysipäiväisenä kirjailija myös tulevaisuudessa.

– Olen aika tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni. Yksi iso unelmani on ollut, että voisin kirjoittaa romaaneja täysipäiväisesti, ja tällä hetkellä pystyn siihen. Se on asia, jota haluan juuri nyt syleillä. 

Ennen tulevaa julkaisua on vielä paljon tehtävää, mutta Pitkäkangas ei aio puristaa kynää liian tiukasti. Mikäli kirjoitustyö ei jonakin päivänä suju, hän ei syyllistä itseään. Silloin saattaa olla aika lähteä lenkkipolulle, ja vain keskittyä kuuntelemaan hiekan rohinaa askelten alla.

Kirjoittaja

Erika Vik

Erika Vik on pääkaupunkiseudulla asuva kirjailija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka on työskennellyt myös LANU! kirjallisuusfestivaalin vastaavana tuottajana. Hänen tuotantoonsa kuuluu sekä nuorten että aikuisten kirjallisuutta. Vik etsii inspiraatiota useimmiten taiteesta ja museoista sekä juoksee mielellään merenrannalla.  Kuva: Satu Leisko.