Ulkopuolisena kollegoiden keskellä
Kun Kirjailija-lehti kysyi kokemuksia ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä, lukuisat kirjailijat ottivat yhteyttä. Vastauksissa korostui ulkopuolelle sulkeminen ja ulkopuolelle jääminen. Syitä vastaajat löysivät useita: kiristynyt kilpailu tuntuu johtavan siihen, että moni valikoi kollegoista ne, joista voi olla itselle hyötyä. Osa vastaajista koki, että tiettyjä lajeja pidetään liian vähäarvoisina: esimerkiksi lastenkirjailijat tunsivat, että aikuisille kirjoittavat kollegat eivät pidä heitä vakavasti otettavina.
”Kun keskustelussa kollegan kanssa käy ilmi, että olen julkaissut ’vain’ lastenromaaneja, juttu tyssää usein siihen paikkaan”, kertoo lastenkirjailija. ”Käy hyvin selväksi, etten ole kiinnostava enkä ’hyödyllinen’ tuttavuus, vaikka keskustelu olisi siihen asti sujunut lupsakasti. Kerran eräissä pikkujouluissa henkilö, joka sai kirjani lahjaksi, jätti sen pöydälle juhlien päätteeksi.”
Sosiaalinen media tutkitusti pahentaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia, niin myös kirja-alalla. ”Seuraan somessa monia kirjailijoita”, yksi vastaajista kertoo. ”He näyttävät tapaavan kollegoita ja muita taiteilijoita, on tapahtumia, tilaisuuksia, julkkareita, kekkereihin osallistumisia, yhteisiä kahvihetkiä, illallisia tai keskusteluja. En ole koskaan tiennyt, miten niihin piireihin pääsee mukaan – kutsumatta ei edes voisi mennä kuokkimaan, kun ei tietenkään tietäisi mistään tapahtumista.”
Moni vastaajista koki, että varsinkin naiskirjailijat ovat nihkeitä tutustumaan. ”Pääsin mukaan paikalliseen kirjailijaseuraan, jonka toiminta on ollut aktiivista ja osallistavaa”, kertoo Pohjois-Suomessa asuva kirjailija. ”Näitä vuosia on kuitenkin varjostanut niin sanottu ’mean girls clique’ – ryhmittymä menestyneempiä prosaisteja, joille en ole seuraksi oikein kelvannut. Ehkä koska en ole akateemisesti kouluttautunut, he eivät näe minua tasavertaisena keskustelijana? Ehkä koska en ole vielä julkaissut romaania, olen vain joku runotyttö oikeiden kirjailijoiden keskuudessa?”
”Olen huomannut, että kirjailijoiden joukossa on yllättävän paljon klikkejä, ja vaikka klikissä olisi omia tuttavia, on hankala päästä juttelemaan heidän kanssaan. Pöytiin ei tehdä tilaa, keskustelujen kommentit voivat olla avoimen vähätteleviä ja yleinen ilmapiiri sulkeutunut. Välillä tunnelma muistuttaa hämmästyttävän paljon teinielokuvien suosituimmuuskilpailuja.”
Verkostojen puute vaikuttaa uraan
Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset eivät vaikuta vain mielenterveyteen, vaan ulkopuolisuus saattaa jopa haitata ammatissa toimimista. Useampikin vastaaja mainitsi, että kun kootaan antologioita tai haalitaan esiintyjiä kirjallisuustapahtumiin, osallistujat otetaan kaikesta päätellen tuttavapiiristä. Kirjailijan on mahdotonta tarjota itseään mukaan, sillä antologioista ja tapahtumista ei liiku etukäteen tietoa.
Ulkopuoliselle ei myöskään välity alan hiljainen tieto.
”Ulkopuolisuus on käytännössä leimannut 12-vuotista uraani”, historiallisten romaanien kirjoittaja kertoo. ”Kollegoiden puuttuminen on vaikuttanut monin tavoin: en ole tiennyt miten kustannus- ja kirjamaailma toimii, en uskaltanut pitkään aikaan hakea jäseneksi liittoon, tapahtumiin meneminen on suuren kynnyksen takana koska yksin istuminen tuntuu nololta, ja merkittävimpänä: en ole voinut jutella kenenkään samaa kokeneen kanssa vastoinkäymisistä tai onnistumisista ja saada niille mittakaavaa.”
Kyseinen kirjailija sanoo, että hänellä on kyllä ystäviä muilta aloilta, mutta kirjailijakollegoihin on vaikea tutustua. ”Kotoa ei kukaan tule hakemaan. Siksi pakotan itseni tapahtumiin. Suhtaudun niihin haasteena, esim. näin: riittää että syön ja puhun kahden ihmisen kanssa, ja sitten saan lähteä. Yleensä tavoitteet onnistuvat. Tulee juteltua niitä näitä. Pari tuttavuutta on kyllä syntynyt, ja olen niistä iloinen. Yksin istuskelu tuntuu silti epäonnistumiselta, ja tuppautuminenkin on vaikeaa.”
Moni vastaajista kokee samanlaista ulkopuolisuutta niin Kirjailijaliiton kuin alueellisten yhdistysten tilaisuuksissa. ”Tilaisuuksissa on usein jo valmiit ryhmänsä, kuten E80-eskarit, Kriittisen käyneet tai Hesarin esikoispalkintoehdokkaat”, eräs vastaajista kuvailee. ”Nämä ryhmät kokoontuvat samoihin pöytiin ja ottavat ryhmäkuvia. Se heille suotakoon. Niinhän laumat toimivat.”
Ongelmana alueellinen epätasa-arvo
Moni kirjailija, joka kertoi Kirjailija-lehdelle yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksistaan, löysi syyn siitä, ettei asu pääkaupunkiseudulla. ”Siinä kun pääkaupungin kirjailijat saavat vertaistukea ja pääsevät verkostoitumaan sekä löytävät uusia kiinnostavia yhteistyöhankkeita, minä istun kotona”, kertoo turkulainen kirjailija. ”Aika ajoin kustantamot julkaisevat novelliantologioita ja esseekokoelmia, joiden tekstejä luen kateellisena. Itse olen päässyt mukaan pari kertaa vain siksi, että antologian kokoaja on kaverini.”
Kirja-alan tapahtumat keskittyvät pääkaupunkiseudulle ja suhteet solmitaan siellä. Kustantajat eivät liiku muualla Suomessa ja Kirjailijaliittokin järjestää turkulaiskirjailijan mukaan tapahtumia lähinnä Helsingissä. ”Ei minulla ole ketään, kenen kanssa jakaa ajatuksia taiteellisen työn tekemisestä. Aiemmin kustannustoimittajani tapasi käydä Turussa kerran vuodessa, mutta koronan myötä sekin loppui. Kirjailijaliitolla oli joskus pieniä tapaamisia ympäri maata, mutta ne päättyivät.”
Kirjailijan taloudellisen aseman alati kurjistuessa Helsingin tapahtumiin osallistuminen on monelle myös rahakysymys. ”Olen huono verkostoitumaan, tunnen aniharvoja muita kirjailijoita, ja nyt kun asun pk-seudun ulkopuolella, en olemattomilla tuloillani edes pysty matkustamaan niihin harvoihin tapahtumiin, joihin kutsutaan”, kertoo eräs vastaaja. ”Tämä on ainoa ammatti joka minulla on, mutta minulla ei ole mitään yhteisöä ammatissani. Vertaistukea ei saa juuri keneltäkään.”
Muun Suomen syrjiminen näkyy myös laajemmin. ”Kustantamoni järjestää Helsingissä asuville usein julkkarit, kutsutaan kippistelemään lämpimäisiä ja sometetaan siitä”, pohjoisessa asuva kirjailija kertoo. ”Muualla asuvia ei huomioida, ei edes pohjoisen kirjapalkintoja, Botniaa ja Lapin kirjallisuuspalkintoa, joista ensiksi mainittu on rahamäärältään Suomen suurimpia. Kaiken kaikkiaan pohjoisen näkökulmasta kulttuuri on enenevästi pääkaupunkikeskeinen. Olen valtavan kyllästynyt tähän.”
Kun kirjailija sitten ottaa asiakseen matkustaa muualta pääkaupunkiseudulle, ulkopuolisuuden kokemus tulee konkreettiseksi. ”Olin mukana edunvalvontatyössä ja reissasin tilaisuuteen Helsinkiin. Oli äärettömän vaikea saada kontaktia muihin. Tuli olo kuin olisi ollut yläasteella uusi oppilas koulussa. Työnsin käteni yhdelle kirjailijamiehelle, sanoin nimeni ja hän vastasi: ’Sä varmaan tiedätkin kuka mä oon.’ En tiennyt.”
Kirjailijaliittoon kohdistuvat syytökset Helsinki-keskeisyydestä eivät tietysti ole uusi ilmiö, asia on puhuttanut 1950-luvulta lähtien.
Valikointia ja snobbailua
Vastauksissa tuli ilmi, että osa kirjailijoista arvioi tarkkaan, keneen kannattaa tutustua. ”Kirjailijat itse vetävät hyvin tiukkoja rajoja, ketkä kollegat ovat tuntemisen, joskus jopa tervehtimisen arvoisia”, pohjoisen kirjailija kertoo. ”Muistan ikuisesti kun eräs menestynyt helsinkiläiskirjailija vieraili kotikaupungissani. Hän kehui tuntevansa henkilökohtaisesti jokaisen suomalaisen nykykirjailijan. Meitä oli useampi julkaissut paikallinen pohjoisen kirjailija siinä, joita hän ei ollut koskaan tavannut, me emme selvästi lukeutuneet näihin kirjailijoihin.”
Pohjoisen kirjailija painottaa, että kollegoissa on myös todella mukavia ihmisiä. ”Usein tämä kastitus lävähtää naamalle silloin, kun olen ollut tekemisissä eteläsuomalaisten kirjailijoiden kanssa, joilla on ilmeisen tiiviit verkostot ja seurapiirielämä”, hän tarkentaa.
Toisaalta osa eteläsuomalaisista vastaajista kokee, että jos ei ole sisällä pääkaupunkiseudun verkostoissa ja klikeissä, tutustuminen uusiin ihmisiin on vaikeaa. ”On kirjailijoita, joiden kanssa käymme usein samoissa tapahtumissa, mutta he eivät koskaan tervehdi, vaikka naama on varmasti tuttu”, helsinkiläinen kirjailija sanoo.
Myös ikä vaikuttaa. Eläkeikäinen, edelleen aktiivinen kirjailija sanoo, että niin apurahat kuin julkisuus menevät nuoremmille. “Koen ulkopuolisuutta kaikilla kirjallisuuteen liittyvillä alueilla.” Toinen vanhempi kirjailija kertoo, että omaishoitajuuden takia matkustaminen Helsinkiin on mahdotonta. “En ollut koskaan kotonani liiton tapaamisissa, joihin vielä muutama vuosi sitten osallistuin. Useimmiten istuin yksin pöydässä, en tuntenut ketään, katselin puheensorinaa ympärilläni syvästi häpeillen.”
Ulkopuolisuuden kokemus on kirjailijalle monitahoinen. ”Kirjailijantyössä ulkopuolisuuden tunteen voi kääntää voimavaraksi, asettua tarkkailijan asemaan”, Savossa asuva kirjailija kuvailee. ”Ihmisen arjessa se on raskasta, surullistakin. En silti jaa tätä kokemusta esimerkiksi somessa, vaan kuten varmaan monella muullakin, se on positiivisten asioiden paikka. Murheet ja ulkopuolisuuden paino pidetään itsellä.”
Laura Honkasalo
Laura Honkasalo on espoolainen kirjailija, joka asuu neljäsosan vuodesta Kemiönsaarella. Häntä kiinnostaa erityisesti historia, kauhu ja kuvataide. Honkasalo rakastaa lapsia, koiria ja talvea. Kuva: Milka Alanen.