Huolipuheesta hyviin tekoihin
Jos on vähänkään seurannut mediaa viime vuosina, ei ole voinut välttyä lukutaidon heikkenemiseen liittyvältä huolipuheelta. Varsinkin Helsingin Sanomat on kunnostautunut julkaisemalla jopa parin viikon välein juttuja, joiden huolestuttavat lukutaitofaktat ovat kaikissa lähes samat. Viesti on karu: nuoret eivät enää lue, osa nuorista ei käytännössä osaa lukea kunnolla, lukemista harrastaa vain ani harva ja lukutaito heikkenee heikkenemistään. Tämä on nyt käynyt selväksi. Seuraavaksi tulisi kysyä: Miten tästä eteenpäin? Mitä pitäisi tehdä?
Minua nuortenkirjailijana huolipuheuutisointi turhauttaa. Ymmärrän, että kauhistelu-uutiset saavat klikkejä, mutta tahtoisin heittää medialle haasteen: Jokaisen huoliuutisen vastapainoksi pitäisi julkaista samalla tai mielellään kaksinkertaisella palstatilalla arvioita nuortenkirjoista. Ja kyllä, juuri niistä erityisesti nuorille suunnatuista ja heille kirjoitetuista kirjoista, ei aikuisten kirjoista, jotka ”saattaisivat sopia myös nuorille lukijoille syistä XYZ”.
Me lasten- ja nuortenkirjailijat saamme liian usein vastata kysymykseen ”miten nuoret saisi lukemaan?” Olen näiden parinkymmenen vuoden aikana kiltisti vastannut siihen kerta toisensa jälkeen, keksinyt esimerkkejä ja vinkkejä, pohtinut monenlaisia tulokulmia. Todellisuudessa tahtoisin sanoa: ”Minä olen kirjoittanut nämä kirjat. Minä vierailen kouluissa ja kirjastoissa ja tapahtumissa puhumassa nuorista tai ammattilaisista (esimerkiksi opettajista) koostuville yleisöille. Tämä on minun työtäni. Minä teen jo osuuteni. Mitä sinä teet?”
Minä teen jo osuuteni. Mitä sinä teet?
Keneltä sitten kannattaisi kysyä? Lukevilta lapsilta ja nuorilta, kirjavinkkareilta, sanataideohjaajilta, niiltä opettajilta, jotka ovat saaneet luokkansa lukemaan, perheen arkeen lukuhetkiä ujuttaneilta vanhemmilta tai isovanhemmilta, tutkijoilta, Lukukeskuksesta. Meillä on Suomessa valtavasti kirjoihin ja lukemiseen liittyvää osaamista, kun sille vain annettaisiin tilaa ja näkyvyyttä.
Millaisia juttuja haluaisin itse nähdä huolipuheen sijaan? No tietenkin niitä kirja-arvioita ja kirjavinkkejä, sillä puhe kirjoista lisää kiinnostusta lukemista kohtaan. Mutta myös juttuja:
– lukemisen ja kirjoittamisen riemusta,
– kirjojen herättämistä ajatuksista ja tunteista,
– kirjojen ja niiden hahmojen fanittamisesta,
– lohtukirjoista,
– kirjaan rakastumisesta,
– lukumaratoneista,
– henkilöistä joille lukemisen maailma on avautunut alkuvaikeuksien jälkeen,
– kirjojen yhdistämistä ihmisistä,
– maailman kauneimmista kirjakaupoista,
– nuortenkirjojen teemoista ja kielestä ja rakenteesta.
Jos lukemisen mielekkyyttä yritetään perustella vain negatiivisen kautta (”Kyllä nyt olisi tärkeä lukea, koska muuten sanavarastosi kuihtuu, et pääse osaksi yhteiskuntaa ja mörökölli vie sinut”), se näyttäytyy yhtä kiinnostavana kuin parsakaalin syöminen vain siksi, että se on terveellistä. Mutta kun parsakaalia paahdetaan grillissä ja valellaan jollain jumalaisella misokastikkeella, niin äkkiä se onkin herkku, johon tulee himo. Me kirjojen rakastajat tiedämme, että kirjoihinkin voi parhaimmillaan tulla himo. ■
Salla Simukka
Salla Simukka on tamperelainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille suunnatuista kirjoistaan. Hänen Lumikki-trilogiansa on käännetty kymmenille kielille. Kuva: Marjaana Malkamäki/Tammi.