Ovatko näytelmät vain kertakäyttötuotteita?
Oletko koskaan miettinyt, mitä tapahtuu näytelmätekstille kantaesityksen jälkeen? Useimmiten ei mitään. Teksti päätyy ehkä näytelmävälittäjien verkkokirjastoon odottamaan lukijaansa – joskus jopa vuosikymmeniksi.
Osallistuin marraskuussa Rovaniemellä järjestettyyn Toinen tulkinta -keskustelutilaisuuteen, jossa pohdimme, miten useammat kotimaiset nykynäytelmät saisivat uusia tulkintoja kantaesitysten jälkeen. Aihe on tärkeä, sillä teokset ovat kirjoitettu elämään kantaesitystuotantoaan pidemmän ajan. Näytelmäkirjailijoiden toive on, että teksti elää ja saa uuden elämän toisessa teatterissa.
Kuinka moni näytelmä lopulta saa mahdollisuuden elää toista elämäänsä uusien tulkintojen kautta?
Kantaesitysten elinkaarta ei ole tilastoitu suoraan. Teatterin tiedotuskeskus kerää ja tuottaa vuosittain hyvin tarkkoja tilastoja mm. ohjelmistoista, katsojamääristä sekä taloudesta ja palkoista. Näytelmän elinkaarta on vaikea tilastoida, sillä toinen tulkinta voi tapahtua vuoden tai viidenkymmenen vuoden päästä kantaesityksestä.
Halusin ottaa selvää, kuinka moni 2010-luvun kotimaisista kantaesityksistä on saanut toisen tulkintansa. Sain käyttööni Teatterin tiedotuskeskukselta kantaesitysluettelot syksystä 2012 lähtien. Lähdin teatteritieteilijän unelmakohteeseen tutkimusmatkalle, jonka aikana tutustuin yli seitsemänsadan puhenäytelmän kohtaloon kotimaisissa ammattiteattereissa keväälle 2025 asti.
Lopputulos vastasi ennakko-odotuksia: yli seitsemästäsadasta kotimaisesta kantaesityksestä vain 14 % on saanut toisen tulkinnan.
Kirjallisuudessa on täysin hyväksyttyä, että sama kirja saa lukuisia uusia lukijoita sukupolvesta toiseen. Miksi olemme hyväksyneet sen kohtalon, että teatterissa näytelmä unohdetaan pian kantaesityksensä jälkeen?
Suoria johtopäätöksiä analyysista ei voi vielä vetää, sillä kahdentoista vuoden ohjelmistot ovat kotimaisessa teatterihistoriassa lyhyt ajanjakso. Tarkempi analyysi muodostuisi, mikäli tutkimuskohteena olisivat esimerkiksi kaikki 2000-luvun aikana kantaesitetyt kotimaiset puhe-, musiikki- sekä lasten- ja nuortennäytelmät.
Huomionarvoista on, että osa teksteistä on kirjoitettu vain yhtä tuotantoa varten. On myös mainittava, että ammattiteatteriverkoston ohella Suomessa on erittäin laaja harrastajateatterikenttä. Kentän laajuutta kuvaa pelkästään jo se, että Suomen Harrastajateatteriliittoon kuuluu lähes 500 harrastajateatteria. Harrastajateatterit ovat tärkeä osa näytelmien uusien tulkintojen kenttää, mutta niiden ohjelmistot jäävät usein tilastoinnin ulkopuolelle.
Teattereiden tilaamat uudet kotimaiset puhenäytelmät sekä musikaalit ovat elintärkeitä näytelmäkirjailijoiden toimeentulon ja taiteen kehityksen kannalta. Yhtä tärkeää on kuitenkin tarjota teoksille toinen elämä uusien tulkintojen kautta. Tämä ei koske vain vanhojen klassikoiden esiin nostamista, vaan myös uusien teosten uudet tulkinnat vahvistavat näytelmäkirjailijoiden asemaa ja juurruttavat näytelmäkirjallisuuden pysyväksi osaksi kulttuuriperintöämme.
Kirjallisuudessa on täysin hyväksyttyä, että sama kirja saa lukuisia uusia lukijoita sukupolvesta toiseen. Miksi olemme hyväksyneet sen kohtalon, että teatterissa näytelmä unohdetaan pian kantaesityksensä jälkeen?
On aika murtaa kirjoittamaton sääntö siitä, että näytelmä elää vain yhden tuotannon ajan. Uudet tulkinnat eivät vain tue näytelmäkirjallisuutta – ne pitävät koko teatterikentän elinvoimaisena. ■
Mika Vainio
Mika Vainio on Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n näytelmä- ja sopimuskoordinaattori. Kuva: Tarja Virolainen.