Mikä muuttuu, mikä ei
Aloitin työni Kustannusosakeyhtiö Otavan yleisen kirjallisuuden kustannusjohtajana keväällä 2008, ja ensimmäiseksi tehtäväkseni sain perinteisen kustannussopimuspohjan uudistamisen. Olin tullut taloon 18 vuotta aikaisemmin nuorena teoreettisen filosofian ja kirjallisuustieteen opiskelijana. Lyhyen myynti- ja markkinointiosastolla suoritetun pestin jälkeen olin päässyt työskentelemään kustannustoimittajana ja kustannuspäällikkönä, ehtinyt tutustua toimitusten työhön ja kustannustoiminnan käytäntöihin myös sellaisina kuin ne olivat ennen internetin ja digitaalisen teknologian valtakautta.
Digitaalisten formaattien tulo osaksi kustantamista mullisti noita käytäntöjä ja perinteitä. Muistan tunteen ja mielikuvat uuden edessä: painetun kirjan ja lukemisen varaan rakentunut kustantamisen kenttämme liukumassa osaksi globaalia viidakkoa, jossa suuret amerikkalaiset teknojätit ja muut oudot toimijat vaanivat mahdollisuuksia hyödyntää kirjallista perintöämme tekijänoikeuksista ja mistään muustakaan piittaamatta. Vaihtoehtoja pohdittiin, päätöksiä oli tehtävä ja uusia toimintamalleja rakennettava tilanteessa, jossa kukaan ei voinut varmaksi tietää, mihin suuntaan markkina kehittyisi ja mitkä uusista jakelumalleista saavuttaisivat pysyvän jalansijan.
Tuolloin luultiin, että kirja-alan mullistaisi e-kirja, mutta muutos olikin vielä radikaalimpi: 2016 Suomessa toimintansa aloittaneet ruotsalaiset ”lukuaikapalvelut” esittelivät meille kuukausimaksullisen suoratoistopalvelumallin, jossa voittajakonsepti oli digitaalinen äänikirja. Kirjallisuus alkoi siirtyä kansien välistä kännyköihin ja korvanappeihin, silmistä korviin, luetusta kuunnelluksi. Tänä päivänä äänikirjojen kuuntelun suosiota mitattaessa suomalaiset nousevat tilastojen kärkisijoille: Suomi on yksi maailman ”äänikirjatiheimmistä” maista.
Kirjallisuus alkoi siirtyä kansien välistä kännyköihin ja korvanappeihin, silmistä korviin, luetusta kuunnelluksi.
Lukutaidon yleinen heikkeneminen maassamme on hälyttävä tosiasia ja kaikkialle säteilevä yhteiskunnallinen ongelma. Se syö myös pohjaa perinteiseltä kustannustoiminnalta. Tutkimuksen piirissä puhutaan ”tekstinjälkeisestä ajasta”. Mediatutkimuksen professori Tarja Rautiainen-Keskustalo on todennut, että käymme keskustelua lukutaidon tilasta ja tulevaisuudesta ”tilanteessa, jossa mitkään teknologiset, yhteiskunnalliset tai taloudelliset rakenteet eivät tue kirjaa tai painettua tekstiä.” Nykyisen hallituksemme järjenvastainen päätös kirjojen ALV:n korottamisesta tukee tätä synkeää tulkintaa.
Teknologian huima kehitys muovaa ympäristöä, jossa kirjallisuutta kirjoitetaan, kustannetaan ja kulutetaan. Kustannusalan murros on osa laajempaa mediaalista muutosta ja pitää sisällään niin työn, tuotannon ja kuluttamisen kuin liiketoimintamallien ja jakelunkin murroksen.
Taustalla muuttuu myös kirja-alan toimijakenttä ja sen omistusrakenteet. Suuret kustantamot ovat ostaneet keskisuuria ja pienempiä sulauttaen niitä itseensä. Merkittävä osa suomalaisista kustantamoista on siirtynyt ruotsalaiseen omistukseen. Kustantamot omistavat jakelukanavia, perinteisten kirjakauppojen lisäksi suoratoistopalveluita, suoratoistopalvelut omistavat kustantamoita – toimivat myös itse omissa palveluissaan eksklusiivisesti jaeltavien e- ja äänikirjojen kustantajina.
Kustantamot joutuvat nykyisessä markkinatilanteessa sopeuttamaan toimintansa reunaehtoihin, jotka ovat hyvin erilaiset kuin aiemmin. Uusilla reunaehdoilla kustantamot pyrkivät samaan kuin ennenkin: mahdollisimman suuren yleisön saamiseen kirjoille parhaaseen mahdolliseen hintaan.
Kirja-alalla uskotaan, että digitaalinen äänikirja tukee kirjallisuuden kentän uudistumista, sen kykyä kilpailla kiihtyvässä kisassa ihmisten ajan- ja rahankäytöstä. Ruotsalaisten tutkijoiden ja kustantajien käsityksen mukaan kirjallisuuden markkina on jakautunut kahtia: yhtäältä perinteiseen painetun kirjan ja lukemisen markkinaan ja toisaalta digitaaliseen äänikirjojen, audiodraamojen ja muiden kirjallisten äänisisältöjen markkinaan. Onko tulevaisuuden kustantamo tässä kehityskulussa kirjallisuuden kustantamo vai audiovisuaalisten digitaalisten sisältöjen tuotantotalo – vai molempia? Syntyykö kirjallisuuden rinnalle ”äänikirjallisuuden” kategoria, kun osa kirjailijoista ryhtyy kirjoittamaan ensisijaisesti kuunneltavaksi tarkoitettua kirjallisuutta?
Merkittävä osa suomalaisista kustantamoista on siirtynyt ruotsalaiseen omistukseen.
Oman keskustelunsa on synnyttänyt tekoälyn hyödyntämisen yleistyminen. Kaikki kunnia teknologialle, joka helpottaa ja nopeuttaa tehtäviä, jotka voidaan automaatiolle ulkoistaa. Mutta jos tekoälyn keinoin tuotettua sisältöä pumpataan suodattamattomana internetin alustoille ja jakelukanaviin, edessä on ilmiö, josta puhutaan ”paskoittumisena”, ts. siitä, että netti ja alustat täyttyvät sutusta ja hölinästä, joka ei ole minkään arvoista, joka sumentaa ajattelun ja muuttaa ympäristön luotaantyöntäväksi. Kirjallisuuden elinympäristölle ei saa käydä niin.
Kun nyt, vastaperustetun lastenkirjakustantamon ensimmäisten kirjojen ilmestyessä pohdin suomalaisen kustannusalan kaarta 1990-luvun alusta tähän päivään, näen että kovin moni asia on muuttunut ja muuttuu edelleen – myös kirjallisuuskäsityksemme, joka muuttuu ajan ja kulttuurisen ympäristömme mukana. Kirjallisuus elää ja uudistuu jatkuvasti, sillä ei ole pysyvää ja ympäristöstä riippumatonta määritelmää.
Muuttumatonta on kuitenkin se, että kirjallisuus kuuluu sinne missä ihmiset ovat, merkitykselliseksi, tärkeäksi ja tavalla tai toisella välttämättömäksi osaksi heidän elämäänsä. Edelleenkin kirjailijoiden luovaan työhön perustuu koko kirja-ala. Ja edelleen on niin, että hioakseen kirjallisen visionsa valmiiksi teokseksi, kirjailija tarvitsee ammattitaitoisia ihmisiä, jotka tunnistavat hänen työnsä laadun ja potentiaalin, innostuvat siitä, ovat valmiita panostamaan syntyvään teokseen ja sen viemiseen kirjoja lukevien ja kuuntelevien yleisöjen ulottuville. Tässä roolissa näen kustantajan tulevaisuudessakin, vaikka varmaa on, että toimintaympäristön muutokset tulevat haastamaan niin kustantajia kuin kirjailijoitakin myös jatkossa.
Minna Castrén
FM Minna Castrén on Kustannusosakeyhtiö Siltalan yhteyteen perustetun Orava-kirjat -lastenkirjakustantamon kustantaja, pitkän linjan kustannusalan ammattilainen, joka toimii luottamustehtävissä mm. Suomen PEN:in, Kirjallisuuden vientikeskus FILI:n, Suomen Tukholman-instituutin ja Vanhan kirjallisuuden päivien hallituksissa. Hän on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa – Taideyliopiston Avoimessa yliopistossa hän on toiminut Kirjallisuuden tulevaisuuden tekijät -vastuuopettajana. Kirjallisuus on hänelle ammatti, ilo ja intohimo.