Hyvä horo
Kaikki menee uusiksi, rakenteet murenevat ja palkkiot sulavat – voisiko samaan linkoon paiskata myös taiteilijamyytin ja kaikki ne tarinat, jotka vahvistavat voimattomuden tunnetta? Silloin tarinan voima olisi kirjoittajallekin omanarvontuntoa voimaannuttava eliksiiri, jonka varassa voisi liekittää tekemistään uusiin sfääreihin.
Lapsena suosikkielokuviani olivat lännenfilmit. Suurimman osan niistä olen jo unohtanut, mutta jostain syystä muistan erityisen hyvin kylvetyskohtauksen. Ryvettynyt lännenmies otti kapakan emännän tarjoaman kylvetyksen vastaan haikean musiikin soidessa taustalla. Jotenkin sitä jo lapsena tajusi, että emäntä sai paljukeikasta palkkioksi ainoastaan hyvää mieltä.
Puurrettava on: ei laskuja makseta, eikä perhettä ruokita pelkällä hyvällä mielellä.
Nykyään en katso tämän tyyppisiä elokuvia ihan vain siitä syystä, että aikani kuuluu erilaisia kirjoituskursseja ohjatessa. Puurrettava on: ei laskuja makseta, eikä perhettä ruokita pelkällä hyvällä mielellä.
Olen aina ollut ja olen edelleen täysillä tai ei ollenkaan -ihminen. Jos uskon siihen mitä teen, jaksan painaa vuosikausia ilman palkintoa, voin tehdä pro bono -keikkoja ja olla hyvä horo opiskelijoilleni, joiden meileihin vastaan kurssikausien ulkopuolellakin. Usein annan intuition ja tunteiden ohjata. Mutta kun aikansa rautaa kuumentaa, se taittuu ja saa uuden muodon.
Silppuhommia hallinnoidessani olen jyvittänyt viikon tunneiksi ja joskus jopa minuuteiksi. Aika on rahaa. Aika on ainut resurssi mitä minulla on. Kun pohdin tekemisen painotuksia tai työni tuottavuutta, olen joutunut pohtimaan miten paljon tai vähän voin käyttää aikaa sellaiseen työhön, jota rakastan, mutta joka ei varsinaisesti vie minnekään. Se on ollut vaikeaa, mutta tarpeellista.
Olen sinnitellyt luovan alan freelancerina yhteensä 41 vuotta – kyllä, aloitin nuorena. Aika ajoin tasapaino silppusouvin keskellä heilahtaa, silloin itkettää ja on vaikeaa. Sitten taas nousen. Hengissä on pysyttävä ja leipä maksaa. Niin ja nyt kuulostan blueslaululta, sellaista se vaan on, häshtäg kirjailijaelämä.
Me olemme kaikki erilaisia. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Minä olen tyyppiä Reaktori. Jos hommat eivät syki eteenpäin, otan ohjat käsiin, muuten kärsin ja menetän voimani, ja siihen minulla ei ole varaa. Teen paljon ja usein aivan liikaa, toisista töistä saan enemmän rahaa ja osa hommista on ”tästä voi tulla jotain” -padassa hautumassa.
Jos hommat eivät syki eteenpäin, otan ohjat käsiin, muuten kärsin ja menetän voimani, ja siihen minulla ei ole varaa.
Tähän asti olen vielä jaksanut sinkoilla kirjoittamisen, luovan kirjoittamisen ryhmien ohjaamisen, taideterapiaryhmien sekä tanssituotantoni välillä, sillä minulla on vapaus tehdä asioita niin kuin tahdon, itsestäni käsin.
Valinnanvapaus ja itsemääräämisoikeus ovat minulle tärkeitää arvoja. Tiedän, että jossain vaiheessa en jaksa enää säätää, luoda ja loihtia, uskoa tai toivoa, ehkä minulle koittaa lopultakin se aika elämässäni, jolloin saisin kirjoittaa kaikki ne kirjat, jotka vielä odottavat minussa. Nyt ei ole se hetki.
Olipa henkilökohtaisen hinnoittelupalaverisi lopputulema mikä tahansa, on hyvä muistaa luovuuden olevan alati uusiutuva voimavara, jonka keskus on ihminen itse.
Kyky päästää irti kaikesta sellaisesta mikä ei toimi, lisää vapauden tunnetta, ja antaa luovalle mielelle luvan luoda jotain uutta.
Kuka tietää, ehkä onnistuu luomaan silppusouvin tilalle jotain sellaista, mikä toisi tullessaan rahaa, ja ehkä rahan suoma työskentelyaika antaisi tilaa uusille tarinoille. Kutkuttava ajatus. Ei tiedä, ellei kokeile. ■
Laura Paloheimo
Laura Paloheimo on tulisieluinen kirjailija, liukaslanteinen tanssija, loistava kokki ja kuuma rakastajatar, joka on tehnyt intohimoistaan ammatin ja elämäntavan. Kuva: Ninnu Isomäki.