Kulttuuri kaipaa lukujen rinnalle lukemista
“Näin paljon lukuaikapalvelut tahkoavat rahaa.”
“Kirjasta on keskikokoisen kaupungin kirjastossa 1400 varausta.”
“Kustantamo sai jättipotin nobelistista.”
Nämä ovat stilisoituja otsikkoja viime aikojen kirjallisuusuutisista. Stilisoituja sen takia, että huomio ei kiinnittyisi erisnimiin, vaan itse ilmiöön, kirjallisuuden kvantifiointiin, lukumäärällistämiseen.
Suuri osa kirjallisuutta koskevasta uutisoinnista käsittelee kirjallisuutta jonkin numeroihin perustuvan arvion mukaan. Joko käsitellään kirjallisuuden myyntiä, kuuntelulukuja, kirjailijan seuraajamäärää sosiaalisessa mediassa, tuotannon laajuutta tai kirjailijan poikkeuksellista ikää joko nuoruuden tai vanhuuden kautta.
Filosofi C. Thi Nguyen on kirjoittanut siitä, miten lukumääräistäminen kadottaa viitekehyksen. Koska ihminen välttää arvioiden ja toisaalta arvojen kvalitatiivista arviointia liian vaikeutensa tähden, hän tyytyy numeraalisiin arviointeihin.
Tämä kadottaa yhteyden varsinaiseen maailman käsittämiseen. Numerot eivät vastaa totuuksia, sillä kaikki olemassa oleva rakentuu subjektiivisen käsityksen mukaan.
Jos oppilas saisi suorituksistaan numeroarvioinnin sijaan lyhyen esseen oppimispotentiaalistaan, tavoistaan, taidostaan tai intellektuaalisesta luonteestaan, tämä palvelisi hänen kehitystään paremmin, mutta tuottaisi enemmän päänvaivaa opettajalle.
Kirjassaan Pelien filosofia – Toimijuus taiteena (2023) Nguyen kirjoittaa pelillistämisen yhteydessä tapahtuvasta arvojen haltuunotosta. Hänen mukaansa ketju rakentuu seuraavanlaisesti:
1. Arvot ovat ensin rikkaita ja hienovaraisia (kirjallisia määreitä).
2. Kohdataan yksinkertaistettuja ja kvantifioituja versioita arvoista (numeraalisia määreitä).
3. Yksinkertaistetut versiot ottavat rikkaampien arvojen paikan.
4. Elämä huononee.
Esimerkkinä ketjusta hän käyttää aktiivisuusranneketta, jonka ihminen ottaa käyttöön terveytensä tähden, mutta alkaa seurata laskennallisia tuloksia. Lopulta tulokset kiinnostavat enemmän kuin terveys.
Opiskelijat puolestaan saattavat valita opintoihinsa helpompia kursseja, jolloin se palvelee heidän arvosanojaan, mutta ei heidän oppimistaan.
Sosiaalisessa mediassa taas sisällön kiinnostavuus ja arvo rakentuvat tykkäysten ja uudelleenjakojen perusteella ja ohjaavat siten sisältöä. Sisältö kevenee ja helposti omaksuttavat päivitykset lisääntyvät.
Yhtä lailla lukuaikapalvelujen aikana kirjan arvostettavuus syntyy kuuntelukertojen mukaan, vaikka kyse ei olisi kulttuuria mullistavasta sisällöstä. On suorastaan tavoiteltavaa tehdä pitkää, sarjamaista, kevyttä ja helposti tartuttavaa kirjallisuutta. Siinäkään ei varsinaisesti ole vikaa, mutta median luodessa kuvaa menestyskirjailijoista sisältö unohtuu.
Näin on varmasti ollut ansaintamielessä aina, mutta kuuntelemisen aikakaudella se on korostunut. Kun media seuraa kvantitatiivista arviointia, kirjallisuuden sankariksi nousee kirjailija, jonka viesti on markkinoinnillinen, ei sisällöllinen.
Onkin hyvä kysymys, miksi kirjoitamme tai luemme edelleen kirjallisuutta, jos perustelemme sitä itsellemme numeroilla? Eikö kirjallisuutta kirjoiteta ja lueta juuri sen takia, että pystymme ymmärtämään asioita numeroita syvemmin?
Filosofi Nguyenin mukaan kyse on päämääriemme välineellistämisestä. Pyrimme täyttämään elämämme pelinkaltaisilla nautinnoilla, jotta voimme käsitellä elämäämme yksinkertaisempana kuin se on. Kaksi Ferraria ei todellisuudessa ole enempää kuin yksi Ferrari, vaikka kvantitatiivisesti niin voisi väittää.
“Koripallossa on hyvä arvostaa korien tekemistä kamppailun nautintojen vuoksi, koska korien tekemisellä ei ole mitään itsenäistä arvoa koripallon ulkopuolella”, Nguyen kirjoittaa. “Mutta pelin ulkopuolella meidän tulisi arvostaa muita ihmisiä, koska he ovat aidosti arvokkaita.”
Juuri arvojen arviointiin tarvitaan kirjallisuutta, etenkin kaunokirjallisuutta. Kaunokirjallisuus ei ole to do -listoja, se ei ole paremmuusjärjestyksiä eikä seuraajamääriä. Kirjallisuus ei ole lukumääräisesti suuri tuotanto, suuri sivumäärä, X-tilin suosio tai myyntilistasijoitus.
Kirjallisuuden rakenteet, eritoten kirjailijan ansaintaan liittyvät, ovat kuitenkin osin kvantitatiivisia, koska ne perustuvat rahaan. Jotta kirjallisuutta voidaan jatkossakin kirjoittaa ammattimaisesti, markkinaorientoituneen ansainnan rinnalla on korostettava muita rahoituselementtejä.
Liiviläinen runoilija Valt Ernštreit mainitsi, että kieli ei ole kuollut, jos sillä kirjoitetaan runoutta. Oman identiteettimme kannalta on tärkeää, että suomeksikin kirjoitetaan runoutta jatkossa, vaikka lukuaikapalveluissa sitä ei juuri jaetakaan.
Se edellyttää hieman numeroitakin; vaativan ja vähälevikkisen kirjallisuuden rahoittamista niin julkiselta kuin yksityiseltäkin sektorilta.
Paras keino siihen on kirjailijain henkilökohtaisen rahoituksen kasvattaminen, niin kutsuttu apuraha. Toiseksi mainittakoon kirjastojen ostotuki, jolla voidaan pitää demokraattinen mahdollisuus niin vaativaan kuin helpomman kynnyksen lukemiseen, lopulta sekin, että meillä on ylipäätään kirjallisuutta. ■
Ville Hytönen
Ville Hytönen (s.1982) on virolaisessa majakkalaaksossa pienen poikansa kanssa asuva Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Kirjailija-lehden päätoimittaja. Hän on julkaissut miltei 60 teosta kaikkia kirjallisuuden lajeja.