Kirjailija – olenko se minä?
Odotan kustantamon kesäjuhlakyytiä jännittyneenä. Suuressa, minulle vielä uudessa kustantamossa on paljon merkittäviä kirjailijoita, joita ihailen sekä ammatillisesti että lukijana. Miten pärjään tuossa joukossa? Löydänkö juttuseuraa? Turvaudunko viinitarjoiluun vai roikunko koko illan kustannustoimittajani hihassa?
Kirjailijaliiton jäseneksi voi hakea julkaistuaan kaksi kirjaa. Kahdella teoksella hakija ilmeisesti osoittaa olevansa tosissaan tässä hommassa. Itse kokeilin kolmannen jälkeen lähes varmana hylsystä. Kun sitten pääsinkin mukaan, koin pakahduttavaa onnen tunnetta. Minut oli nähty kirjailijana. Mutta miksi kirjailijaidentiteetin sisäistäminen on itselleni edelleen niin vaikeaa? Saatan kiusaantua tai tuntea tarvetta selittelyyn, kun joku kutsuu minua kirjailijaksi, vaikka kirjojani on julkaistu jo useampi.
Lapsuudessani meillä kotona vieraili usein kirjailijoita ja kääntäjiä. He valvoivat pikkutunneille, kertoivat hauskoja juttuja ja tuoksuivat punaviiniltä. Ulkomaalaiset sanataiturit saunotettiin ja heille tarjottiin rapuja. Silloin tiesin, millaisia oikeat kirjailijat ovat.
Ensimmäisen kirjansa julkaisseet ovat jonkin kirjoittamattoman säännön mukaan esikoiskirjailijoita ja vasta toisen jälkeen kirjailijoita.
Perhetaustastani huolimatta päädyin opiskelemaan markkinointia. Hiljalleen työurani vei minutkin yhä tiiviimmin suuren rakkauteni pariin. Kirjoitin pitkään mainoslauseita, artikkeleita ja muita tekstisisältöjä niistä maksaville. Mutta se ei riittänyt minulle. Halusin kertoa ja kirjoittaa tarinoita kansien välistä löydettäviksi. Sopivasti kypsyneenä, vasta nelikymppisenä, rohkenin ensimmäiselle kirjoituskurssille ja ostin Taija Tuomisen tietokirjan Minusta tulee kirjailija (Kansanvalistusseura, 2013). Siltä kurssilta alkoi oma tieni kohti kirjailijuutta.
Mutta kuka saa kutsua itseään kirjailijaksi? Ensimmäisen kirjansa julkaisseet ovat jonkin kirjoittamattoman säännön mukaan esikoiskirjailijoita ja vasta toisen jälkeen kirjailijoita. Ikään kuin yhden kirjan voisi kirjoittaa kuka tahansa. Omakustanteita julkaisseita puolestaan kutsutaan usein kirjoittajiksi. Sekin on kummallista lokerointia. Eikö kirjailija voisi yksinkertaisesti olla henkilö, joka on kirjoittanut kirjan?
Kirjailijan ammattiin ei ole varsinaista tutkintoa. Ehkä omaan kipuiluuni kuitenkin vaikuttaa se, etten ole opiskellut kirjallisuutta tai suomen kieltä, vaikka nautin kummastakin lajista. Erityisen hankalilta koulutus ja ammatti tuntuvat apurahahakemuksia täyttäessä. Tradenomi ja yrittäjä eivät näytä lomakkeessa kovin apurahaseksikkäiltä. Nehän kuulostavat siltä, ettei tuo mitään rahaa tarvitse kirjoittaakseen!
Onko kirjailijan ammatin kriteerinä sitten kirjoittamiseen käytetty aika, kirjallisuuden laji tai henkilön muu työ? Eihän se niin voi olla. Yksi puurtaa teoksensa ääressä kymmenen vuotta, toinen julkaisee useamman vuodessa. Genret antavat tilaa kaikkien tyylien kukoistukselle, ja harva kirjailija elää pelkillä kirjoillaan, joten muukin työ on kirjailijalle sallittua.
Tradenomi ja yrittäjä eivät näytä lomakkeessa kovin apurahaseksikkäiltä.
Ehkä ammatti-identiteettiä kirjailijana pitää rakentaa sisäisellä puheella ja karistaa harteilta trendikäs huijarisyndrooma. Aloitan tänään pääni sisäisessä anonyymien kirjailijoiden kokouksessa sanomalla: ”Hei, nimeni on Hanna. Olen kirjailija.” Ja jospa seuraavaan apurahahakemukseen merkitsen reippaasti ammatikseni kirjailija enkä suostu enää häpeämään oppiarvoani. Olenhan kuitenkin kirjoittanut monta kirjaa ja aion kirjoittaa jatkossakin.
Vielä kesäjuhlatunnelmiin… Menomatkalla bussissa viereeni istahtaa arvostettu ja palkittu kirjailija. Emme tunne entuudestaan, mutta yhteinen tuttu meillä on. Se onkin hyvä lähtökohta keskustelulle, joka matkan edetessä polveilee leppoisasti huomioistamme ympäröivästä Helsingistä aina residenssikokemuksiimme ulkomailla. Juttelemme myös kirjoittamisesta. Siitä kirjailijat osaavat puhua keskenään. Oikeat kirjailijat ja vielä kirjailijoiksi opettelevat.
Hanna Velling
Hanna Velling on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja copywriter, joka kirjoittaa elääkseen ja elää kirjoittaakseen. Kuva: Sari Mikkola