Kulttuuripoliittinen selonteko – kädenojennus vai väistöliike?

Onko halu visioida kulttuurialan tulevaisuutta vilpitön, vai halutaanko vain kääntää huomio toisaalle nykyhetken vahingollisista päätöksistä?
Näin muistan ajatelleeni ensimmäisen kerran loppuvuodesta 2021, kun silloisen keskustalaisen kulttuuriministerin nimeämä kulttuurialan tulevaisuustyöryhmä aloitti työnsä pandemiarajoitusten keskellä. Tunnelmat olivat ymmärrettävästi kireät. Saimme kuitenkin seuraavan kevään aikana aikaan kohtuullisen onnistuneen raportin.
Uusi hallitus, uusi työryhmä. Optimistisesti ajatellen kulttuuripoliittinen selonteko on raporttia järeämpi työkalu ja samalla isompi mahdollisuus.
Pitkän tähtäimen ajattelua tarvitaan, mutta elämme tässä hetkessä. Hallitusohjelman mukaan tulevina vuosina yhä vain pahenevat kulttuuribudjetin leikkaukset sotivat selonteon pyrkimyksiä vastaan. Ristiriita on ilmeinen.
Kulttuuripoliittisen selonteon laajahko ohjausryhmä teki työnsä talvella ja keväällä 2024. Virkamiehet tai kansallisten kulttuuri-instituutioiden johtajat lähestyivät tehtävää väistämättä hiukan eri kulmasta kuin tekijät, joiden asemaa itse erityisesti pidin esillä. Taidetta ja kulttuuria ei yksinkertaisesti ole ilman tekijöitä.
Taidetta ja kulttuuria ei yksinkertaisesti ole ilman tekijöitä.
Toisaalta ohjausryhmä teki työtään nimenomaan yhdessä. Keskustelu oli eloisaa, mutta kokoukset säilyivät hyvähenkisinä. Vaikka selonteon kaltaisessa strategiatyössä maalataan väistämättä laajoin vedoin, tavoitteena ei ollut erityinen retorinen lennokkuus vaan konkreettiset toimenpide-ehdotukset.
Yksi näistä koskee kirjailijoita ja kirja-alaa. Selonteon kohdassa Kulttuurin tekijät avainasemassa kirjataan, että ”kirja-alasta tehdään laajempi selvitys ja sen pohjalta kansallinen toimenpideohjelma kirjallisuuden tukemiseksi”.
Kun tiedämme, miten digitaalinen murros on Suomessa kirja-alalla tapahtunut, tämä tuntuukin oikeastaan välttämättömältä – ei pelkästään kirjailijoiden vaan koko yhteiskunnan kannalta. Kieli ja lukutaito ovat kivijalkoja, joille sivistys rakentuu.
Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Valtioneuvosto vei selonteon eduskuntaan marraskuun lopussa. Edessä on parlamentaarinen käsittely, joka toivon mukaan lisää kansanedustajien ymmärrystä kulttuurin merkityksestä ja johtaa tulevaisuudessa entistä viisaampiin päätöksiin. Selonteon jälkeen laaditaan myös toimintasuunnitelma.
Kirjailijana tietenkin uskon sanoihin ja sanoilla vaikuttamisen mahdollisuuteen. Myönnän silti uskon olevan välillä koetuksella. Arkistoihin unohtuvilla raporteilla ei ole merkitystä, jos politiikka ei muutu.
Huolestuttavaa kyllä, yhteiskunnallisessa ilmapiirissämme on aistittavissa uudenlaista kulttuurivihamielisyyttä. Jos suhtautumisesta kulttuuriin tulee osa kulttuurisotaa, millään rationaalisilla argumenteilla ei enää ole merkitystä. Sitä paitsi tietenkin taiteen ja kulttuurin puolustaminen talous-, hyvinvointi- tai turvallisuusnäkökulmilla on ristiriitaista, sillä kulttuurilla ja sivistyksellä on itseisarvonsa.
Arkistoihin unohtuvilla raporteilla ei ole merkitystä, jos politiikka ei muutu.
Haluan silti ajatella valoisasti. Osallistuin keväällä Taiken järjestämiin aluetilaisuuksiin, joissa kulttuuripoliittiseen selontekoon kerättiin näkökulmia ympäri Suomea. Inarissa ja Kuhmossa tajusin, että ihmiset todella haluavat osallistua. Tapahtui eduskuntakäsittelyssä sitten mitä tahansa, selonteko on jo nyt palvellut kulttuurikenttää pakottamalla meidät miettimään tulevaisuuttamme yhdessä.
Mutta tietenkin toivomme kaikki rakentavaa eikä kurjistavaa kulttuuripolitiikkaa. Tulevaisuus on tehtävä, ja tällä hetkellä sitä ei tehdä. Siitä kärsii koko Suomi, sillä kulttuuri ei ole luksusta – se on ilmaa, jota hengitämme. ■

Juha Itkonen
Juha Itkonen on vuonna 2003 uransa aloittanut kirjailija, joka kasvoi Hämeenlinnassa mutta asettui Helsinkiin. Itkonen on toiminut taideneuvoston puheenjohtajana 2019 alkaen. Kuva: Laura Malmivaara.