Fantasia vanhemmuudesta
Fantasiakirjallisuudessa vanhemmista hankkiudutaan usein eroon, jotta seikkailu voi alkaa. Mutta voisiko tarinaa katsoa vanhemman näkökulmasta, yrittää suojella jälkikasvua ja pelastaa maailma?
Puhuin kaverin kanssa taannoin, että teinin kasvattamisessa pelottavinta on, kun muistaa kaikki itse nuorena tekemänsä typeryydet ja silti pitäisi välttää ylisuojelevuutta. Myöhemmin pohdin, että jos tyttäreni olisi fantasiaromaanin päähenkilö, ylisuojelevasta äidistä ei juuri olisi harmia. Fantasiassa vanhemmilla on ikävä tapa olla seikkailujen tiellä, joten heistä on päästävä eroon. Orpolasta ei kukaan kiellä lähtemästä sotaan julmaa hallitsijaa vastaan ja pelastamasta maailmaa. Orpolapsi voi myös suunnata kostamaan vanhempiensa kuoleman tai vaihtoehtoisesti löytää itsestään kuninkaallista verta ja nousta julman hallitsijan paikalle. Mitään näistä ei tapahtuisi, jos äiti soittaisi perään ja varmistaisi, että teini varmasti palaa kotiin ruoka-aikaan eikä tapa naapurin lohikäärmettä.
Vanhempien poissaolevuus vaikuttaa olevan fantasiakirjallisuudessa suorastaan perustarve. Taustalla on idealisoitu ydinperhe, joka edustaa turvallisuutta, ohjeita, järjestystä. Sen kaiken puuttuminen mahdollistaa tarinan käynnistävän kipinän. Lapsille ja varhaisnuorille suunnatussa fantasiassa vanhempien puuttuminen antaa lukijalle mahdollisuuden kokeilla omia rajoja turvallisesti, ovathan vanhemmat yleensä vähän tyhmiä ja rajoittavia.
Vanhempien poissaolevuus vaikuttaa olevan fantasiakirjallisuudessa suorastaan perustarve.
Vaihtoehtoisesti, jos fantasiakirjan vanhemmalla onkin rooli lastensa elämässä, se on lähinnä taakka: vanhemmilta saadaan verenperintönä valtaa, taikavoimia tai ylisukupolvisia traumoja. Nuortenkirjallisuuden sankari valitseekin usein oman perheensä, josta löytyy uusi isä- tai äitihahmo. Vanhemman ohjausta ja henkistä tukea, mutta ei rajoituksia seikkailulle. Itse valittu perhe on varsin paljon käytetty ratkaisu myös aikuisemmassa fantasiakirjallisuudessa, vaikkei uusia vanhempia kaivattaisikaan. Cozy Fantasyssa kerätään apuvoimia mahdollistamaan yhteisön kukoistaminen: Travis Baldreen Legendoja ja latteja (suom. Jade Haapasalo, Karisto, 2024) tuo päähenkilön ympärille uuden perheen kahvilan perustamisen myötä. Eeppisessä fantasiassa etsitään turvaa ja mahdollisuuksia: usein tyyppiesimerkkinä valitusta perheestä käytetään Leigh Bardugon YA-romaanin Korppien kehä (suom. Meri Kapari, Aula & Co, 2022) Kaz Bekkerin jengiä.
Vanhempien puutteen sijaan olen kirjoittaessani pohtinut säännöllisesti millaista olisi katsella fantasiaseikkailua nimenomaan vanhemman näkökulmasta. Millaisena esimerkiksi äitiys voi näyttäytyä, onko se itse valittua vai onko tilanteeseen päädytty vastahakoisesti? Kuinka pitää jälkikasvu suojassa, kun velhot ja örkit täytyy saada hengiltä? Entä jos lapseni haluaa isona hirmuhallitsijaksi? Fantasiakirjallisuus onkin kirjoittajalle erinomainen keino käsitellä tunteita ja epävarmuutta, joita jokaiselle vanhemmalle tulee vastaan. Jos en olekaan täydellinen vanhempi, niin kirjojeni vanhemmille voin lykätä eteen Tuomiovuoren korkuisia haasteita. Omat ongelmat asettuvat paremmin perspektiiviin.
Kuinka pitää jälkikasvu suojassa, kun velhot ja örkit täytyy saada hengiltä?
Me rakennamme ympärillämme olevaa maailmaa kirjoittamalla myös silloin, kun kirjoitamme täysin kuvitteellisia maailmoja. Perhesuhteet, kaikissa muodoissaan, iloineen ja ongelmineen ovat useille ihmisille elämän pisimpiä ihmissuhteita. Siksi olisi hauska nähdä enemmän vanhemmuutta myös fantasiakirjallisuudessa. Kaikenlaista vanhemmuutta. Hyviä ja huonoja vanhempia, valinnoistaan epävarmoja vanhempia, taaperon kiukutteluun tuskastuvia vanhempia, seikkailuun suuntaavia vanhempia, vanhempia jotka elävät unelmaansa lastensa kautta. Ehkä jopa aivan keskinkertaisia ydinperheitä, kaksi lasta ja kultainen lohikäärmenoutaja. Mutta mistä me sitten kehitämme konfliktin, joka kantaa kokonaisen fantasiatiiliskiven mitan?
Maria Carole
Maria Carole on ulkosavolainen ranskansuomalainen kirjailija. Hän haluaisi kirjoittaa kauhua, mutta päätyy aina tutkimaan sitä, mikä ihmisissä on rakastettavaa. Kuva: Luana Jost.