Olio
Olen työtön. Uusien työsuoritusten manifestoitumista odotellessa olen antanut itselleni luvan kehittää sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä työhön suuntautuneesta julkiminästäni varsin irrallisen kotiminän. Kutsun kotiminääni tällä kertaa olioksi. Myttyä ja köntsää olen testaillut aiemmin, kelpoja nimityksiä nekin. Olio on minulle sikäli varsin tuttu olio, että se päätyy ajoittain, jossain muodossa, näytelmäteksteihini keskeisiin rooleihin. Se on siis jonkinlainen puolifiktiivinen hähmä.
Olio on hiljainen kyhjöttäjä. Väliin olio aktivoituu hiiviskelemään asumuksessamme ravistellen pinnaltaan ihosolukkoa ja muuta kodin pinnoille pölyksi laskeutuvaa ainesta. Olio jättää jälkeensä myös vaatekasoja, astioita, einesrasioita, kivennäisvesipulloja, sipsipusseja, muovipusseja ja erilaisia pussukoita, lippulappusia, WC-paperihylsyjä, hammastahnaa, kahvinpuruja, hiuskarvoja, kynnenpalasia, rantuja, painaumia, läikkiä, hälveneviä hajuja. Olio haalii pesäänsä kirjoja, kierrätyslippiksiä ja retinolivoiteita (se kai aavistaa ikääntyvänsä). Minun tehtäväni on uusia kirjaston lainat ja maksaa laskut.
Muuan huhtikuisena päivänä olio hakee erään hakkuuaukean rytöläjistä korvasieniä. Korvasienet olio vie kotimme parvekkeelle odottamaan solumyrkkyjen poiskeittämistä (oik. vähentämistä) ja sienten ruuaksi valmistamista. Kahden kuukauden kuluttua muovipussissa on sienten sijaan ruskeaa limaa sekä valkoinen toukka. Parvekkeen toisella seinustalla sijaitsee olion toinen hajoamistutkielma, viiden vuoden sateissa pehmennyt puinen hyllykkö, jonka hyllylevyt ovat valahtaneet läjäksi parvekkeen lattialle. Puuaines murenee olion otteissa kuin vanha homeinen leipä.
Olion seurana elävät viirivehkat, palmuvehkat, peikonlehti, silkkimaija, kilpipiilea, värinokkonen, juorut ja kultaköynnös ruukuissaan kaipaisivat tuoretta multaa. Olio on kantanut multasäkin pölyiselle lattialle. Säkin muovi ympäröi multaa ehyenä ihona, mullat odottavat vaihtajaansa.
Olio elehtii vienosti kohti viherkasvien mullanvaihdon kaltaisia rehvakkaita muutostoimia ja päätyy yhtä usein selaamaan puhelinta kymmeneksi tunniksi päivässä, ottamaan kolmet päiväunet sekä välttelemään yksinkertaisimpiakin päätöksentekotilanteita. Pidän oliota silmällä kuin pikkuhiljaa uuteen olomuotoonsa ja kasvaviin vastuisiin totuttelevaa teini-ikäistä, muistutan välillä syömisestä ja peseytymisestä.
Olio valitsee iltasaduikseen Mira Aurelia Eskelisen Aavistuksen (S&S, 2023) sekä Eeva Kilven Kuolinsiivouksen (WSOY, 2012), kenties sattumalta, kenties vakain aikein, enkä tiedä suunnitteleeko se suurta muodonmuutosta vai vähin äänin katoamista. Siivota toki täytyisi. Annan olion levätä ja kehiä hiljaa kokoon niitä aineksia, joista se haluaa jatkossa koostua, sekä luopua sellaisesta, mikä muutenkin on jo irtoamaisillaan. Osviittaa tällaisesta joutavasta roinasta ja toisaalta säilytettävistä rakennusmateriaaleista antaa Eeva Kilpi jo mainitussa Kuolinsiivouksessa:
28.6. Perjantai klo 0.45. Sataa. Satakoon (1985)
Klo 23.43. Älä puhu pahaa lähimmäisestäsi. Elämä kuulee ja kostaa.
Kirjoita runo. Tai edes: puhu niin kuin toivot että sinusta puhuttaisiin. (2001)
Olio on vaitonainen alkulima, tai kuin se metamorfoosin läpikäynyt korvasienimönjä muovipussissa parvekkeella. Odotan lämmöllä, uteliaisuudella ja ajoittaisella kauhulla, mitä tästä kaikesta kehkeytyy.
Ella Kähärä
Ella Kähärä toimii vapaana dramaturgina ja näytelmäkirjailijana. Kähärä palkittiin vuonna 2025 Nuoren näytelmäkirjailijan Origo-palkinnolla. Hänen viimeisin näytelmänsä Ruumilleni nähtiin viime keväänä Kajaanin kaupunginteatterissa. Kähärä on osa mikkeliläistä Kaukasus-kollektiivia ja näytelmäkirjailijayhteisö Tekstin ydinryhmän jäsen.