Häräntappoaseesta kaljuun mestariin – kalu kirjailijoiden käsittelyssä
Elias Lönnrotin keruumatkoillaan talteen poimimista runoista liian roiseina pidetyt jätettiin painamatta. Näitä Kalevalan ulkopuolelle jääneitä ”seksirunoja” voi toki nykyään käydä lukemassa Suomen kansan vanhat runot -arkiston verkkopalvelusta. Esimerkistä käy vaikkapa Lönnrotin vuonna 1828 Kiteeltä keräämä lemmennostoloitsu:
Hei kyrpä, heräjä kyrpä
tämän piian pillun päälle,
tämän lapsen lantioille,
tämän peipposen perälle!
Nouse nokko, seiso seipo,
mamman makkara ylene.
Mamman makkara herättää kieltämättä kiinnostavia mielikuvia. Mutta miten myöhempien aikojen kynäniekat ovat pärjänneet muinaisille runonlaulajille?
Mulkku kourassa ei sovi haparoida
Suomen kielen tavallisimpien siittimen synonyymien listan voi löytää esimerkiksi Jari Tervon novellikokoelmasta Siat ja naudat (WSOY, 1994). Novellissa Vanhemmille aikaa toisilleen oikea sanavalinta nousee keskeiseksi, kun kotikutoisen pornoelokuvan tuotanto törmää yllättävään kielimuuriin. Venäläistaustainen naispääosan esittäjä saa tunnelman lerpahtamaan lausuessaan himokkaaksi tarkoitetun repliikin vastanäyttelijänsä kalu kädessään muodossa ”anna tuhma poika tätille muklua”.
Tästä ohjaaja suivaantuu: ”tämä on mulkku, kyrpä, kalu, kulli, etuveitikka, meisseli, jortikka, tahtipuikko, sladdi, puolukkanuija ja vaikka mitä mutta missään tapauksessa se ei ole muklu, ryssä.”
”Anna tuhma poika tätille muklua.”
Tervon tavoin pohjoisesta kotoisin olevan Katja Ketun lappilaista puheenpartta viljelevästä romaanista Erään kissan tutkimuksia (Otava, 2023) löytyy hieman harvinaisempi murresana suoro. Tämä siittimen synonyymi saattaa olla suurelle yleisölle tutumpi Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvan kaksin verroin mulkkuna miehenä tunnetun kiinteistönvälittäjä Jorma Suoron nimestä.
Kovaa kyntämistä miesten kesken
Kirjailijan sanavalintaan vaikuttaa se, onko miehinen kalu tekstin kuvaamassa tilanteessa houkutteleva, julkea, salaperäinen, uhkaava vai kenties säälittävä. Tavanomaisten nimitysten käyttäminen voi olla tietoinen keino korostaa peniksen arkisuutta.
Esimerkiksi Niko Hallikaisen homoeroottista kuvastoa pursuavassa romaanissa Kanjoni (Otava, 2021) siitin jököttää esillä miltei jatkuvasti. Estottoman paneskelun ja pitkittyneen masturboinnin vyöry tekee sukuelinkuvauksesta kyrpineen ja kulleineen arkista ja banaalia. Myös eri puolella maailmaa webcam-sivustolla runkkailevien anonyymien miesten kyrvät jäävät rakkautta janoavalle minäkertojalle pelkäksi luetteloksi. Toisteisesta ja työteliäästä aktien suorittamisesta karkeloiva lemmen ilo on kaukana.
Artemis Kelosaaren romaanin Kolme hurjaa miestä (Nysalor-kustannus, 2025)
historiallisessa kerronnassa vaihtelua kalun kuvaukseen tuovat miehekkään metalliset miekka ja aura.
”Torsten voihkaisee kirouksen, kun Åke alkaa painaa miekkaansa hänen sisälleen.
”Koskeeko?” Åke kuiskaa.
”Satuta minua, rutto vieköön”, Torsten mumisee. ”Auraa minua, kunnes valun verta…”
Hitaasti koko paksu aura uppoaa juurtaan myöten ahtaaseen läpeen.”
Veltto lerssi ja kiltti marsipaaninpunainen
Seksuaalisuutta ja seksiä sykkii myös Anja Kaurasen (nyk. Snellman) esikoisromaani Sonja O. kävi täällä (WSOY, 1981). Kauranen listaa jo kirjan ensimmäisessä luvussa kiitokset ja terveiset muiden muassa ”[…] talkkarin Jorman pienelle kiltille marsipaaninpunaiselle jota kaksi vuosikymmentä sitten hanakan autuaana sörkin eskimotikulla […]”.
Kaurasen aikanaan kohua herättäneestä esikoisromaanista löytyy kosolti kielikuvia, joiden tyyli vaihtelee hellästä häkellyttävään:
”Se syötti minulle omaa leipäänsä, mustaa ja makeaa ja täyttävää limppuaan ja samoin sanoin minä voisin kuvata sen kyrpää.”
Peniksen ulkonäköä ja mittasuhteita on kuvattu myös esimerkiksi Juha Seppälän lennokkaassa Suomen historiassa (WSOY, 2017). Pienoisromaanissa armottomaksi jutunkertojaksi ja hurjaksi hässijäksi paljastuva marsalkka Mannerheim toteaa Risto Rytin kanssa kusella käytyään: ”En malttanut olla vilkaisematta, suurehko tuppimulkku presidentillä näytti olevan”.
Tervon jo aiemmin mainitun Siat ja naudat -kokoelman novellissa Sinikkani puolestaan luonteeltaan jokseenkin ikäväksi osoittautuva naishenkilö ehdottaa alle 20-senttisen vehkeen nimeksi syylää.
”Suurehko tuppimulkku presidentillä näytti olevan”
Anna Tommolan romaanissa Haamusärky (WSOY, 2020) henkilö yrittää kertoa kokemastaan ahdistelutilanteesta. Oikeiden sanojen löytäminen on vaikeaa.
”Mutta kertominen oli vieläkin hankalaa, sanat tulivat ryöpsähdyksinä enkä varsinkaan tiennyt, miksi kutsua sitä… sitä asiaa, velttoa lihaa kädessäni. Päädyin sitten jostain käsittämättömästä syystä käyttämään maailmankaikkeuden kenties typerintä sanaa ‘lerssi’, jota en varmasti koskaan aiemmin ollut edes lausunut ääneen, ja olisin taas voinut vaikka syödä itseni elävältä päästäkseni pois nahoistani.”
Huomionkipeä herkkumasto
Antti Tuomaisen kepeä tyyli ja riemukkaat sanavalinnat luovat tunnemaltaan täydellisen vastakohdan Tommolan kuvaamalle ahdistelukokemukselle tai Hallikaisen apealle jyystölle. Tuomaisen romaanissa Hyvällä tai sahalla (Otava, 2025) hämäräbisneksiä harrastava hotelliyrittäjä Ismo Sippo odottelee toiveikkaana naisystäväänsä kuumassa poreammeessa:
”Sippo kellui selällään, nosteli lantiotaan ja ihaili peniksensä pistoja pyörteilevän, trooppisen veden pinnassa. Periskoopille olisi pian töitä.”
Huomattavasti itseään nuoremman rakastajattaren mielenkiinnon ylläpitäminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun kilpailijana on älypuhelin ja Temun tarjonta.
”Niin uskomatonta kuin se olikin, hän ja hänen monessa mukana ollut kiistaton herkkumastonsa olivat häviämässä kiinalaiselle halpakaupalle.”
Sipon seksuaalisen turhautumisen edetessä Tuomainen viittaa huomionkipeään vehkeeseen periskoopin ja herkkumaston lisäksi muun muassa eufemismeillä lihamönkijä, kivipatukka, äänetön yhtiömies ja kalju mestari.
Entä mistä olikaan alkujaan peräisin kirjan nimeksi päätynyt häräntappoase?
Anna-Leena Härkösen esikoinen julkaistiin kirjoittajan ollessa vasta 18-vuotias. Moni Häräntappoaseen (Otava, 1984) lukenut muistaa kohdan, jossa sana mainitaan. Rutasen piilotellessa saunassa ujostellen paljasta alapäätään Tauno huomaa Rutasen kainostelun ja toteaa: ”Sullahan on kova ase Rutanen. Oikee häräntappoase!”
”Sullahan on kova ase Rutanen.”
Katja Kallion kirjoittamassa muistelmateoksessa Taskupainos: Anna-Leena Härkösen elämästä (Otava, 2025) Härkönen kertoo poimineensa sanan alkujaan talteen saunareissulla näyttelijä Martti Suosalon kotona.
”Kirjan nimen keksi Luke, näyttelijä Markku Lukka, johon tutustuin nuorisoteatterissa. Kerran olimme Manun luona saunomassa ja viettämässä iltaa. Luke vilvoitteli pelkkä pyyhe lanteilla. ”Kannattaa pysyä kaukana”, hän sanoi minulle. ”Jos tää pyyhe tippuu, niin sää näät kuule sellaisen häräntappoaseen, että sulta lähtee taju.” Tiesin heti, että tämä on minun kirjani nimi. Häräntappoase.”
Mikko Kalajoki
Mikko Kalajoki (s. 1972) on turkulainen kirjailija, jolta on julkaistu parikymmentä teosta romaaneista lastenkirjoihin ja sarjakuviin. Kirjoittamisen lisäksi hän juoksee.