Päähenkilö, Teema: Säännöt

Altavastaajan voima

Jarmo Stoor kirjoittaa väkevää proosaa pohjoisuudesta, miehuudesta ja elämän vaikeuksien ylittämisestä.

Enontekiöläislähtöinen kirjailija Jarmo Stoor on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran kaunokirjallisuuden parissa. Stoorin tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja, näytelmä ja sarjakuvakäsikirjoitus. Kirjailijuutensa ohella hän on toiminut kustantajana ja pitänyt Oulussa kirja- ja kesäkahvilaa. Lisäksi hän on sanoittanut, sovittanut ja esittänyt teksteihinsä perustuvaa musiikkia Latistajat-yhtyeessä.

Stoor on ehtinyt puuhailemaan elämässään monia muitakin asioita, kuten toimimaan motellinpitäjänä, opettamaan erityislapsia pommisuojassa, työskentelemään IT-alalla osastonjohtajana, nyrkkeilemään ilman hanskoja, pelaamaan rugbya ja edustamaan Suomea kädenväännön MM-kisoissa. Kirjoittaminen on kuitenkin ainoa asia, jota hän ei ole koskaan lopettanut.

– Aloin kirjoittamaan 15-vuotiaana rakkausrunoja, joita annoin tytöille rippikoulussa luettavaksi. Samoihin aikoihin äidinkielen opettaja luetutti meille Edgar Allan Poen novellin Amontillado-tynnyri. Ryhdyin kirjoittamaan itsekin novelleja, ja voitin enontekiöläisen Riekko-lehden kirjoituskilpailun.

Vaikka äiti varoitteli poikaansa hankkimasta itselleen hullun mainetta, Stoor ryhtyi kirjailijaksi.

Stooria on luonnehdittu Arto Paasilinnan perinnön jatkajaksi, ja huumorilla on varsinkin hänen varhaisissa romaaneissaan tärkeä rooli. Kirjailijan myöhempiä teoksia on verrattu Arto Salmisen ja Gabriel García Márquezin tuotantoon.

– Nauru läpäisee suojamuurit. Kaikista asioista tulisi kyetä kirjoittamaan huumorilla. Kontrastit ovat minulle tärkeitä, ja vaihtelen usein teoksissani vakavan ja humoristisen sävyn välillä. Huumorin merkitystä ei voi yliarvioida.

Verevä Pohjola

Stoor on käsitellyt tuotannossaan etenkin pohjoisuutta, suomalaisuutta, maskuliinisuutta ja vaikeita perheolosuhteita. Teemat ovat esillä todistusvoimaisina kirjailijan omaelämänkerrallisissa romaaneissa Sieluhäkki (Into, 2013), Motelli (Into, 2015) ja Prässi (Into, 2021). Ne kertovat alkoholisti-isän ja mielenterveysongelmaisen äidin kasvattamasta pojasta, joka löytää oman tiensä koettelemalla voimiaan painonnoston, nyrkkeilyn ja kädenväännön kaltaisissa fyysisissä pyrinnöissä sekä purkamalla tuntojaan paperille.

Stoorin kiinnostus urheiluun alkoi selkävammasta, joka sulki hänet vuodeksi kotitalonsa vinttihuoneeseen ja lääkärin tylystä tuomiosta, ettei kirjailija tulisi koskaan nostamaan mitään kynää raskaampaa.

Taustalla Stoorin teoksissa häilyy alati Pohjois-Suomen karu luonto ja omintakeinen yhteisöllisyys. Lappi on läsnä myös kielessä, jolla hän kirjoittaa.

– Kirjoitan katoavalla kielellä, meijänkielellä, eli Ounasjoen murteella, joka eroaa Tornionjokilaaksossa puhutusta meänkielestä. Meijänkielessä on runsaasti saamenkielisiä ja muinaissuomalaisia sanoja, ja siinä on vähemmän kaksoiskonsonantteja ja -vokaaleja.

Jos kirjallisuus kykenee istuttamaan edes yhden ihmisen sisälle ajatuksen siitä, että muutos on mahdollinen, se voi toimia ratkaisevana voimana.

Lappi on Stoorille henkinen koti, ja hän kuvaa pohjoista elämäntuntoa erityisellä herkkyydellä.

– Lapsuuteni Lapissa ihmisiä ei työnnetty peruskoulun pursottimen läpi. Jos ihminen oli pihi, hän oli todella pihi. Luonteenpiirteet olivat yhtä voimakkaita kuin vanhoissa näytelmissä. Sittemmin erot Lapin ja muun Suomen välillä ovat tasoittuneet. Nykyään nuoret kulkevat Lapissakin kännykät kädessä sen sijaan, että kalastaisivat ja marjastaisivat, mikä on sääli.

Pojista ja miehistä

Sama intensiivisyys, jolla Stoor kuvaa pohjoista elämäntuntoa, luonnehtii myös hänen kirjojensa mieskuvaa. Stoor kirjoittaa maskuliinisuudesta voimaharjoittelun ja nyrkkeilyn sekä rankan työnteon, kuten halonhakkuun, hillankeruun ja kivijärkäleiden siirtämisen, kautta. Hän tunnustaa olevansa maskuliininen mies.

– Maskuliinisuus on minulle positiivinen sana. En pidä kännissä riehumista ja räyhäämistä maskuliinisena. Erot ja erilaisuus ovat ihmissuhteissa tärkeitä. Jos maskuliinisuutta kuvataan vain negatiivisessa valossa, miesten ja naisten väliset erot koulutuksessa, jotka nytkin ovat maailman kärkikastia, uhkaavat kasvaa entisestään. Tämä voi ruokkia poliittista ääriajattelua.

Punkkareita, siirtolaisia ja altavastaajia

Stoorin kertojanääni on sensuroimaton, ja hän kirjoittaa esimerkiksi seksuaali- ja siirtolaisvähemmistöistä rämäpäisellä huolettomuudella. Motellissa hän kuvaa elämän koettelemia ihmisiä – parisuhdekriiseihin ajautuneita aviomiehiä, keskinäisiä kiistojaan selvitteleviä romaneja, arabipakolaisia ja homonatseja sekä parituksen uhriksi joutuneita seksityöläisiä – ihannoimatta tai demonisoimatta heitä. Jää lukijan tulkittavaksi, toistaako vai purkaako kirjailija kerronnallaan marginaalisiin ryhmiin liitettyjä stereotypioita.

Stoor kertoo arvostavansa humanistista eetosta, jossa ihmisiä ei erotella toisistaan heidän syntyperänsä, ihonvärinsä, sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella.

– Kotimaa-lehti nimesi minut nuoruudessani Enontekiön ainoaksi punkkariksi. Olen aina samaistunut altavastaajiin.

Jos maskuliinisuutta kuvataan vain negatiivisessa valossa, miesten ja naisten väliset erot koulutuksessa, jotka nytkin ovat maailman kärkikastia, uhkaavat kasvaa entisestään.

Käsikirjoittamassaan Jeesukseen saappaanjälki -sarjakuvaromaanissa (Nispero, 2019), jonka Stoor on tehnyt yhdessä sarjakuvantekijä Harri Filpan kanssa, hän kuvittelee, kuinka ihmiset kohtelevat Jeesusta, joka ilmestyy maan päälle mitä odottamattomimpiin paikkoihin kuten Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueelle, Israelin vainoamaan Palestiinaan ja Guantanamo Bayn vankilennolle.

– Humanismi tarkoittaa minulle toisen asemaan asettumista. Humanistisen asenteen voi kääntää myös itseensä. Prässissä kerron omista epäoikeudenmukaisuuden kokemuksistani jouduttuani kädenväännön MM-kisoissa tuomarien mielivallan armoille. Heikomman puolelle asettuminen voi tarkoittaa joskus sitä, että tunnistaa itse olevansa heikko ja ryhtyy puolustamaan oikeuksiaan.

Kirjallisuus avaa näkymiä

Stoor uskoo, että kirjallisuus voi hälventää tietämättömyyttä, joka ruokkii rasismia ja äärioikeistolaisuutta.

– Lapsia ja nuoria tulisi rohkaista koulussa lukemaan enemmän kaunokirjallisuutta. Kun ihminen lukee nuorena jotain sellaista, mikä riipaisee sielusta, se jättää pysyvän vaikutuksen.

Kirjailija vaaliikin kriittistä asennetta eikä suostu hyväksymään totuuksia annettuina. Asennoituminen näkyy hänen romaaneissaan myös uskonnollisen vallankäytön arvosteluna.

– Uskonnollisuus voi vääristyä sokeaksi uskoksi. Pitäisi itse tutkia asioita. Kun ryhdyin yläasteella lukemaan Raamattua, en löytänyt sieltä minkäänlaisia perusteita eriväristen ihmisten syrjinnälle. Myöhemmin luin myös Koraanin, ja yllätyin, sillä sehän on todella inhimillinen teos. Koraanissa ei vaadita naisia peittämään kasvojaan, eikä siinä puhuta ympärileikkauksestakaan.

Stoor arvelee, että hänen persoonallisuudessaan on ADHD-piirteitä, joiden vuoksi hän suhtautuu oikeudenmukaisuuden toteutumiseen intohimoisesti. Kriisien koettelemassa maailmassa riittääkin hänen mukaansa korjattavaa: kylmäkiskoinen oikeistopolitiikka, tarrautuminen tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseen, ilmastonmuutos ja Venäjän valtion aggressiivinen politiikka ovat vain esimerkkejä epäoikeudenmukaisuuteen kytkeytyvistä ongelmista.

– Muutos tapahtuu yksi ihminen kerrallaan. Tämän osoittavat todeksi, niin hyvässä kuin pahassa, vaikkapa Nelson Mandela, Äiti Amma ja Adolf Hitler. Jos kirjallisuus kykenee istuttamaan edes yhden ihmisen sisälle ajatuksen siitä, että muutos on mahdollinen, se voi toimia ratkaisevana voimana. ■

Kirjoittaja

Mika Pekkola

Mika Pekkola (s. 1979) on kirjailija, journalisti, tutkija ja kääntäjä. Hän on kirjoittanut historiallisia romaaneja sekä yhteiskuntafilosofisia ja psykologisia tietokirjoja. Teoksissaan hän on käsitellyt etenkin valtakritiikkiä, ulkopuolisuutta, kehollisuutta, tietoisuuden eri tasoja ja yhteiskunnallisia aiheita. Kuva: Suvi Ylämäki.