Vuotavat asiat
Kevät 2008 oli poikkeuksellinen. Saman kuukauden aikana Taneli Viljanen valmistui Helsingin yliopistosta kotimaisen kirjallisuuden oppiaineesta ja sai kuulla, että novellikokoelma Kaksiosainen mies (2009) pääsi Gummeruksen kustannusohjelmaan.
– Kun kirja ilmestyi ymmärsin, että tämä on sitä mitä haluan tehdä: kirjoittaa kirjoja. Ajattelin katsoa, onnistuisiko vapaana kirjailijana oleminen.
Tähän mennessä valinta on ollut onnistunut. Mutta mikäli kirjailijanura ei olisi kannatellut, varasuunnitekma oli olemassa. Viljanen kertoo pohtineensa väitöskirjan tekemistä.
– Mietin sitä vielä joitakin vuosia esikoisteoksen ilmestymisen jälkeen. Lopulta tulin siihen tulokseen, että osan niistä asioista joita voisi tehdä tutkijana voin tehdä myös kirjailijan ammatissa.
Vaikka taide ei ole sama asia kuin tutkimus, niissä on monia samankaltaisuuksia, kuten samanlaisia ajattelupyrkimyksiä.
– Näen, että taide on sukulainen ennemminkin tutkimukselle kuin jollekin muulle. Minua kiinnostaa enemmän se, miten tutkimus ja tieteellinen tieto kietoutuvat mukaan taiteelliseen työhön kuin se, että tekisin niitä erikseen.
Kuten tieteellisen tutkimuksen, myös taiteen tulisi olla tietonen siitä, mitä aiemmin on tehty ja luoda uutta sen pohjalta. Tässäkin mielessä Viljanen näkee taiteen olevan sukulainen nimenomaan tutkimukselle.
– Taide on erityinen siinä, kuinka kokonaisvaltaisella tavalla se voi tutkia elämän, olemisen, yhdessäolemisen ja yhteenlinkittymisten merkityksiä ja olemusta tavalla, joka ottaa käyttöön kaikki erilaiset mielen ja kehon kerrokset, kuten rationaalisen ajattelun, historian ja perinteet, mutta myös intuitiivisen, kehollisen ja tunteellisen olemisen.
– Juuri tämä yhteenkerääminen on se, mikä pystyy avaamaan meille jotain uutta maailmasta.
Kuva, ääni ja sana
Poikkitaiteellinen tekeminen on aina kiehtonut Viljasta. Hän kertoo pystyvänsä hyvin kuvittelemaan, että olisi päättänyt keskittyä johonkin muuhun kuin kirjoittamiseen.
– On helposti kuviteltavissa paralleeli minä, joka olisi päätynyt kuvataiteilijaksi. Ehkä kuvanveistäjäksi, sillä jokin kolmiulotteisuudessa kiinnostaa. Olen pyrkinyt siihen, että teksti tuntuu kosketeltavalta, tai siinä on sellainen ulottuvuus.
Viljasen mukaan on ollut hedelmällistä ja palkitsevaa käyttää välillä muita medioita ja tehdä taidetta toisilla metodeilla ja logiikalla.
– Kieli on niin oma juttunsa, ja omalla tavallaan rajattu. Kielen kohdalla on kiinnostavaa esimerkiksi se, että kun koittaa vääntää sitä sellaiseen muotoon, jossa se mahdollisimman paljon tekisi jotain muuta, se tavallaan toimii kielen normaativiseksi ymmärrettyä funktiota vastaan. Ehkä vähän samalla tavalla kuin joku tekisi aineettomia veistoksia.
Kuvataiteen lisäksi musiikki on ollut keskeisessä osassa hänen luovassa työssään. Viljanen on soittanut useammassa bändissä ja julkaissut äänitaidetta.
– Äänessä minua kiinnostaa etäisyys sekä se, kuinka ääni tulee kehoon suoremmin kuin teksti, mikä voi olla ahdistavakin piirre äänessä. Sitä on vaikeampi sulkea pois.
Viljanen sanoo pohtivansa paljon esimerkiksi sitä, miten ääneen voi luoda kirjallisuudessa melko luontaisesti läsnä olevaa etäisyyttä.
– En tiedä kuinka tämä välittyy lukukokemuksessa, mutta olen miettinyt esimerkiksi sitä, miten jotkut tekstijaksot saadaan tulemaan lähempää, ikään kuin joku kuiskaisi korvan vieressä, ja toiset taas kauempaa, kuin joku pitäisi luentoa. Samaa olen pohtinut ääniteoksissa: mitkä äänet tulevat kaukaa, mitkä läheltä ja miten ne toimivat yhdessä.
Itselleen tärkeäksi ääniaidejulkaisuksi Viljanen mainitsee vuonna 2018 ilmestyneen teoksen Metallisilmä, haaksirikko. Sen jälkeen hän alkoi tehdä Jäljet-nimistä monimediaalista ja -osaista teosta.
– Jäljet-teoksen jälkeen en hetkeen tiennyt, mitä haluaisin tehdä äänen suhteen.
Tällä hetkellä Viljanen työstää marraskuun 23. päivänä esitettävää äänitaidetta ja runoa yhdistävää teosta Helsingin keskustakirjasto Oodiin.
– Nyt on ehkä pitkästä aikaa inspiroitunut olo äänitaiteen tekemisestä. Kenties jatkossa teen niitä taas enemmän.
Sukupuolen rajat
Taiteenlajien välisten rajojen lisäksi Viljanen mainitsee ihmiseen yleensä liitettävät kahtiajaot, kuten ruumiin ja sielun, järjen ja tunteen sekä intuition ja harkinnan.
– Nämä kaikki ovat toisiinsa vuotavia eivätkä niinkään erillisiä. Uskon että voisimme ymmärtää itseämme ja toisiamme paremmin, jos ymmärtäisimme jotain tästä.
Rajojen häivyttämisen ja ylittämisen yksi tarkoitus on näkyväksi tekeminen. Kun rajat tulevat nähdyiksi, niitä voi paremmin kyseenalaistaa ja purkaa.
– Ajatuksen voi viedä aika pitkällekin. Olen esimerkiksi sitä mieltä, että ideaalisessa maailmassa ei olisi valtioiden välisiä rajoja.
Käsitys rajoista ja niiden häilyvyydestä liittyy Viljasella vahvasti myös sukupuoleen.
– Yksi syy, miksi koen sukupuolen kiinnostavaksi teemaksi taiteessa, liittyy sen intiimiyteen ja poliittiseen jännittyneisyyteen. Se on monilla tavoilla yhteiskunnallisesti ja poliittisesti määritelty, vartioitu ja rakennettu.
Sukupuolessa kehollinen, älyllinen ja tunteellinen kokemus ja intuitiivinen kokemus, josta on vaikea saada otetta muilla tasoilla, linkittyvät ja ovat välillä ristiriitaisia keskenään.
– Jos omaa sukupuoltaan ei ole ollut tarvetta kyseenalaistaa, ei välttämättä näe, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa, yhteiskunnan normeihin sekä erilaisiin sosiaalisiin kanssakäymisen kuvioihin.
Viljanen kertoo, että alkuun kyseessä oli suhteellisen tiedostamaton teema hänen tuotannossaan. Sysäys sukupuolta käsittelevälle esseeteokselle Varjoja, usvaa (Poesia, 2020) tuli, kun hän alkoi vaiheittaisesta hahmottaa olevansa muunsukupuolinen. Myös Tanssiva karhu -ehdokkaana ollut runokokoelma Pimeä kuu (Poesia, 2023) käsitteli muunsukupuolisuutta.
– Ajattelen, että kokemus muunsukupuolisuudesta on jotain yleisellä tasolla kiinnostavaa suhteessa siihen, minkälaista ihmisenä oleminen on. Kokemus muunsukupuolisuudesta voi mahdollisesti näyttää jotain siitä, mikä on pohjimmiltaan totta kaikkien ihmisten kokemuksessa, ei pelkästään mutta erityisesti sukupuoleen liittyen.
Viljanen toteaa ettei halua olla ensisijaisesti muunsukupuolisuuden edustaja, vaikka hän usein joutuu siihen asemaan.
– Kirjoitan sukupuolesta myös sen vuoksi, että haluan kirjoittaa muille muunsukupuolisille ja luoda tilaa, jossa se on enemmän ajateltavissa ja enemmän mahdollista. En kuitenkaan halua, että ihminen kirjani luettuaan ajattelee ymmärtävänsä muunsukupuolisuutta.
– Uskon, että jos sukupuolen pystyy näyttämään uudessa valossa, se voi herätellä ajattelemaan minkä kaiken muun voi myös ajatella uudelleen.
Tekstin kehollisuus ja tila
Kehollisuus on Viljasen tuotannossa vahvasti läsnä sukupuolen lisäksi myös tekstuaalisuuden ja materiaalisuuden kautta. Viljanen kertoo, että häntä kiehtoo miten tekstistä tulee kehollisen tuntuista tekstinä itsessään.
– Kehollista asioista kirjoittamisen lisäksi haluaisin, että lukemisesta tulisi kehollinen kokemus. Tämä on aina ollut minulle tärkeää, sanoisin jopa, että se on iso osa poetiikkaani. Kehon aukkoisuus, tietynlainen huokoisuus ja hallitsemattomuus ovat esimerkiksi sellaisia asioita, joita olen käsitellyt paljon tekstin eri tasoilla.
Metafiktiivisyydestä ja reflektiivisyydestä kiinnostunut kirjailija haluaa kuitenkin välttää lukijasta etäännyttävää kikkailua.
– En haluaisi, että tekstit tuntuvat semmoisilta, joissa tutkaillaan asioita ikään kuin kaukoputkella, ennemmin haluan kaapata lukijan mukaan tekstin sisään ja kuljettaa jännää reittiä. Kirjallinen tuotantoni saattaa ehkä vaikuttaa siltä, ettei niissä ole ajateltu lukijaystävällisesti, mutta oikeasti mietin aika paljon lukemistapahtumaa ja mitä lukijalle tapahtuu liikuttaessa tekstin läpi.
Kehollisuuden lisäksi Viljanen kertoo tavoittelevansa teksteissään laajempaa tilallisuutta. Esimerkkinä hän mainitsee vuonna 2017 ilmestyneen Vyöhykkeen (Mahdollisen Kirjallisuuden seura).
– Teosta kirjoittaessa ajattelin erityisen paljon sitä, että tämä on vyöhyke, jonka läpi lukija menee. En halua määritellä sitä mitä lukijalle tapahtuu, mutta se että teoksessa on prosessi, jonka läpi hän kulkee, on minulle tärkeää.
Lisää yhdessä tekemistä
Viljanen uskoo kirjailijoiden sekä muiden taiteilijoiden ja tutkijoiden väliseen dialogiin, yhdessä tekemiseen ja ajatustenvaihtoon. Viljanen oli mukana vuonna 2016 ilmestyneessä 14 kirjoittajan romaanissa Ihmiskokeita. Proseduraalinen kollektiiviromaani (Mahdollisen Kirjallisuuden Seura).
– Kaipaisin enemmän taiteidenvälisyyttä, muodollisia hybridejä sekä poeettisia/poliittisia ja kokeellisen muotoa tutkivia ja yhdistäviä kirjallisia teoksia.
Tuoreena esimerkkinä hän mainitsee Aurora Ala-Hakulan konseptoiman esseevihkosarjan, joka julkaistaan Humahdus-kustantamon kautta. Viljanen on saanut juuri valmiiksi joulukuussa ilmestyvän Queerneobarokki-vihkon.
– Esseevihkoissa on taiteesta puhumisen ottamista omiin käsiin, mitä mielelläni näkisin enemmänkin alalla.
Viljasen huomauttaa, että kun isompiin rakenteisiin voi luottaa yhä vähemmän, voi yhdessä tekeminen mahdollistaa asioita, jotka eivät muuten olisi mahdollisia.
– Kirja-ala on sellaisessa murroksessa kuin on ja reaktio, jonka mielelläni näkisin suhteessa murrokseen on, että kirjallisen kentän toimijat miettisivät yhdessä, mitä halutaan tehdä ja mitä voidaan tehdä. Jos tilanne alkaa olla yhä enemmän sellainen, että niin sanotulla kaupallisen kirjallisuuden kentällä on vähemmän mahdollisuuksia, siihen olisi helpompi reagoida jos haluaa.
– Ylipäänsä voisi olla hauskaa, jos kirjailijat ottaisivat vähän enemmän ottaa roolia kirjallisuuden kentän puitteiden rakentamisessa yhdessä ja muiden tekijöiden kanssa. Että olisi olemassa sellaisia horisontaalisen ja rihmastollisen dialogisia verkostoja tekijöiden, kirjailijoiden sekä muiden taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa.
Viljasen poetiikalle tyypillisesti tietysti myös valtionrajojen ja kielirajojen ylittävinä. ■
Marissa Mehr
Marissa Mehr (s. 1987) on helsinkiläinen kirjailija, kriitikko ja väitöskirjatutkija. Hänen tuotantoonsa kuuluu sekä kauno- että tietokirjallisuutta.