Kolumni

Intohimolla kaunokirjallisuudesta

Laura Honkasalo osallistui Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen.

Kulttuurin kohtuuttomat leikkaukset, äänikirjamarkkinoiden epäoikeudenmukainen tulonmuodostus ja kaupallisten paineiden lisääntyminen kirjailijan elämässä – kevät 2024 tuntui raskaalta sekä kirjailijana että Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä. Kesän alkaessa olo oli ahdistunut.

Sitten menin Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen Liwreen, kuten teen uskollisesti joka toinen kesä. Oli lähtökitkaa, väsytti, olisin oikeastaan halunnut jo mökille, mutta onneksi menin Lahteen. Siellä muistin, miksi suhtaudun intohimolla kirjallisuusalaan. Alustukset ja keskustelut olivat huikean inspiroivia, kirjailijat viisaita ja ihania. Ahdistukseni katosi, sain muistutuksen siitä, että maailmassa on muitakin, jotka uskovat kirjallisuuteen. Myös kirja-alan haasteet ovat samanlaisia eri maissa, me suomalaiset kirjailijat emme ole yksin.

Kirjailijakokous on pienentynyt sitten perustamisvuoden 1963. Alunperin kokouksen tarkoitus oli toimia idän ja lännen kohtauspaikkana, sillä elettiin kylmän sodan aikaa. Niihin aikoihin Suomessa ei ollut kirjamessuja tai Helsinki Litiä, eikä kesä pursuillut eloisia kirjallisuustapahtumia ympäri maan. Kustantamot eivät enää panosta Lahden kirjailijakokoukseen, eikä Helsingin Sanomat lähetä paikalle toimittajaa, mutta pienuudella on myös etunsa. Ryhmähenki kirjailijoiden kesken on vahva, tuntuu kuin olisi kirjailijoiden leirikoulussa.

Liwren paneelikeskustelut ovat yleisölle avoimia, ja yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun. Alustukset ja keskustelut simultaanitulkataan. Vuonna 2024 teemana oli Kirjallisuuden peili ja teema oli innostanut niin kotimaisia kuin ulkomaisia kirjailijoita. Peiliteemaan yhdistyi rajaaminen, autofiktio, selfiet, kuvataide ja muotokuvat. Mikä on valehtelun ja fiktion ero? Onko kaikki kirjoittaminen pohjimmiltaan fiktiota? Erottavatko lukijat nykyaikana mikä on fiktion ja todellisuuden ero?

Lahden kirjailijakokouksessa kirjailijat ovat keskipisteenä!

Keskusteltiin itsesensuurista, kulttuurisesta omimisesta ja kokemuslukijoiden käyttämisestä. Mitä on kirjailijan vapaus kiristyvien kaupallisten paineiden keskellä? Mitä kirjallisuudelle tapahtuu, kun  lukutaito rapistuu? Uhkakuvista huolimatta keskusteluista jäi toiveikas olo. Brittirunoilija Hollie McNish kertoi, että hänen kotimaassaan julkaistu kirjallisuus on monipuolistunut somen ansiosta: Kirjoittajat hankkivat ensin yleisön somessa ja kustantaja voi luottaa, että lukijoita löytyy. McNish aloitti itsekin runoilijana Instagramissa. Nykyään hän on palkittu runoilija ja rakastettu lavaesiintyjä.

Liwressä minua viehättää se, että painopiste on kirjallisuudessa, ei myymisessä. Osallistujat valitaan taiteellisten ansioiden mukaan, ei sen perusteella ovatko he parhaiten myyvien listoilla tai isojen ulkomaisten kustantamoiden aggressiivisesti markkinoimia. Kirjamessuilla minusta tuntuu, että kirjailijoiden esiintymiset hukkuvat markkinahälyyn, ja lopulta kirjailijat jäävät tapahtumassa sivurooliin. Lahden kirjailijakokouksessa kirjailijat ovat keskipisteenä!

Tapaamisessa kohtaa kiinnostavia tekijöitä, joista ei ole aiemmin kuullut. Portugalilainen runoilija, kirurgi João Luís Barreto Guimarães kertoi, että hän opettaa lääketieteen opiskelijoille suunnattua runouskurssia, jotta nämä oppisivat kohtaamaan potilaansa paremmin. Virolainen Asko Künnap suunnittelee itse myös kirjojensa ulkoasun. Italialainen Beatrice Salvioni kertoi, että Italiassa erityisesti nuoret naiset ovat innostuneet kirjoittamaan sodasta. Salvionin romaani Minä en pelkää mitään (suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Gummerus, 2024) on hieno kuvaus kahden teinitytön elämästä Mussolinin Italiassa.

Kirjailijakokous oli tärkeä muistutus kirjallisuuden voimasta: Kirjallisuus yhdistää ihmisiä, herättää keskustelua, inspiroi ja tarjoaa elämyksiä. Kirjallisuudella on vielä tärkeä paikkansa maailmassa, vaikka sen elinehtoja kavennetaan kaiken aikaa. ■

Kirjoittaja
Laura Honkasalo, kuva Milka Alanen

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on espoolainen kirjailija, joka asuu neljäsosan vuodesta Kemiönsaarella. Häntä kiinnostaa erityisesti historia, kauhu ja kuvataide. Honkasalo rakastaa lapsia, koiria ja talvea. Kuva: Milka Alanen.