Teko(kansi)taiteesta
Tekoälystä on puhuttu uuvuksiin kirjapiireissäkin, mutta vähemmän kirjankansitaiteen ja sen tekijöiden köyhdyttäjänä. Tekokustantamot, kuten Amazon tai äänikirja-alihankkijat, ovat usein korvanneet graafikon ja joskus myös kirjailijan tekoälyllä. Joel Lehtosen Putkinotkon (1919–1920) Juutas Käkriäinen on esitetty Peaky Blinders -hipsterinä ja Minna Canthin Köyhän kansan (1886) Mari Holopainen viktoriaanisen muodin edelläkävijänä. Onpa SKS:nkin valvonnan läpi livahtanut tekoälyllä geneerisesti kuvitettu kansi. Tekoälyn Historiattomuus ja kulttuuritiedottomuus kertoo kustantamojen laiskuudesta ottaa selvää edes omista katalogeistaan.
Kustantajat saavat enenevässä määrin tekoälytekstejä roskakoriin heitettäväksi. Samaan laariin toivotan tekoälykannet. Pätevät ja kunniantuntoiset kansigraafikot voivat kyllä käyttää tekoälyä oman näkemyksensä renkinä, mutta ymmärtävät olla antamatta sille kokonaisvastuuta. Ketä kiinnostaa tarttua kirjaan, jonka ulkoasua ketään ei ole kiinnostanut luoda?
Kustantajat tunnistanevat useimmat tekoälytekstit, mutta ymmärtävätkö he, mikä ero on tekoälyn tekeleillä ja graafikon räätälöimällä sanomalla kannessa, sidosasussa ja sisuksessa? Asiakaskoulutuksen tarve visuaalisen viestinnän keinoista, mahdollisuuksista ja merkityksistä on loputon. Jotkut kokevat voivansa peräti sivuuttaa graafikon ja evästää itse tekoälyä luomaan visuaalista viestintää. Aivan kuin galleristi teettäisi tekoälyllä näyttelyn teokset.
Mitä sitten ovat luovan ihmisen ja tekoälyn perustavanlaatuiset ja ylittämättömät erot? Luovuus on uuden etsimistä ja kykyä tuottaa omaperäisiä, ainutlaatuisia ja merkityksellisiä asioita. Aivot eivät ole tietokone, eikä ajattelu ole ohjelmoitujen komentojen suorittamista.
Kustantajat tunnistanevat useimmat tekoälytekstit, mutta ymmärtävätkö he, mikä ero on tekoälyn tekeleillä ja graafikon räätälöimällä sanomalla kannessa, sidosasussa ja sisuksessa?
Tekoälyltä puuttuu kyky ideoida. Se ei tee havaintoja. Se ei koe omia tai jaettuja tunnetiloja eikä aistimuksia. Se ei suhteuta itseään muihin koneisiin, ihmisiin ja yhteiskuntaan. Sillä ei ole unelmia, mielikuvitusta, tietoisuutta, persoonaa, näkökulmaa, tyylitajua, nyanssiherkkyyttä, esteettistä silmää, harmonian tajua, tahtoa eikä sanottavaa.
Tekoäly vain toteuttaa sattumanvaraisesti sattumanvaraisia pyyntöjä. Se ymppää saamiinsa avainsanoihin liittyviä elementtejä ilman analyyttistä pohdintaa. Se esittää kuhunkin ongelmaan loputtomasti arvauksia, muttei vastausta. Graafikko taas ideoi toimivimman ratkaisun jo ennen sen toteuttamista.
Tekoälyn suurin este luovuutta vaativassa työssä on, että se on opetettu etsimään todennäköisintä ja odotettavinta vaihtoehtoa, kun taas julkaisemisen arvoisen kirjan tai sen ajatuksen visualisoimisessa pitäisi pyrkiä uuteen ja ainutkertaiseen.
Ihmisiä kiinnostavat ihmiset, ihmisten ajatukset ja teot. Tekoäly kauhoo niitä internetiin ladattujen myriadien kuvien sammiosta tekijänoikeuksia kunnioittamatta. Loinen elää, kehittyy ja valtaa elintilaa apinoimalla ja yhdistelemällä kaikkea olemassa olevaa. Mutta yhtä siltä ei voi pyytää: luo jotain omaperäistä.
Tekoäly nopeuttaa, helpottaa, halpuuttaa ja halventaa. Parhaat työt syntyvät kuitenkin hitaasti ja vaivalla. Ville-Juhani Sutinen kirjoitti esseekirjassaan Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain, 2022) siitä, että perehtymisen ja sivistyksen arvostus ovat kokeneet totaalisen arvonmenetyksen. Kenen tahansa maallikon intuitiota pidetään yhtä arvokkaana kuin kokeneen ammattilaisen ja asiantuntijan työtä.
Pinnalle – sille miltä asiat näyttävät – annetaan jopa suurempi arvo kuin syvälliselle pohdinnalle siitä, mitä ylipäänsä pitäisi näyttää. Muodollisesti mikä tahansa kuva- tai tekstipinta on tekoälyn toteutettavissa, sisällöllisesti ei mikään.
Kuvallinen ajattelu ja ajatusten kuvittaminen on ajatustyötä alusta viimeiseen viivaan. Tekoälystä puhutaan ”vain työkaluna”, mutta kun koetaan ammattilaisen olevan sillä korvattavissa, alennetaan hänet pelkäksi työkaluksi. Amatöörin käsissä tekoäly on enemmän kuin työkalu. Se ohjaa ihmistä, joka kuvittelee ohjaavansa sitä.
Automatiikan tarkoitus on ollut tehostaa mekaanisia töitä, sellaisia joita ihmiset eivät voi tai halua tehdä. Nyt tekoälyä käytetään taiteessa ja suunnittelussa, jota ihmiset voivat ja haluavat tehdä. Ihmiseltä viedään siis nautinnollisen työn lisäksi sen tekemisen ja kokemisen ilo ja perustellaan falskisti, että tekoälyllä teettäminen antaisi jokaisen olla luova – demokratisoisi luovuuden, lahjakkuuden ja kouluttautumisen vaivan.
Kuvalla kommunikoiminen on oivallusten välittämistä tekijältä vastaanottajalle. Se vaatii kuvanlukutaitoa, vertauskuvien tulkintaa sekä kykyä viitata asioihin, joita ei näytetä. Vain ihminen osaa kiteyttää, kärjistää ja etsiä olennaista ja rajata epäolennaista. Rakennettu kuva, kuvitus, antaa abstraktille hahmon ja rakentaa maailmoja, joita ei enää tai vielä ole. Ihmisen tekemä kuva vie pintaa syvemmälle tai uusiin sfääreihin. Graafikon ammattitaitoon kuuluu mittava kuvallinen ”sanavarasto” ja kyky lähestyä aiheita yllättävästä kulmasta.
Kun graafikolle valkenee, mitä hän haluaa kirjan tematiikasta sanoa ja miten, hän tarkastelee idean toimivuutta analyyttisesti. Kanteen ei ympätä ensimmäisiä mieleen putkahtavia elementtejä – tekoälyn haarukoimaa todennäköisintä – pohtimatta niiden merkityksiä. Sitten kun verkossa on enemmän tekoälyllä generoituja kuin ihmisen tekemiä kuvia, tekoäly alkaa kopioida tekoälyä. Prosessin lopputuloksena on harmaa pinta. Maailman peruskallion myriadit sävyt jauhautuvat optisesti tasasävyiseksi hiekaksi. Älkäämme antako kirjallisuudelle ja sen visuaalisille ulottuvaisuuksille käydä samoin. ■
Ville Tietäväinen
Ville Tietäväinen on kuvittaja, graafinen suunnittelija ja sarjakuvantekijä, joka on erikoistunut kuvalliseen kerrontaan.