Runoilijan särky
Hammasta alkoi kolottaa. Läpi yön tuntui kuin joku olisi pakutellut pääni tyhjää tynnyriä vasaralla. Aamulla soitin apua. Minulle sanottiin: mene jonnekin, odota siellä jossakin ja tsemppiä. No ei, totta puhuen minulle ei toivotettu tsemppiä.
Siellä jossakin isokätinen miesoletettu tunki sormensa suuhuni, murisi hoitajalle lääkepaikasta ja palvelusetelistä. Lähdin kulkemaan palveluseteli kädessäni kohti yksityistä hammasasemaa, tai ehkä seteli oli virtuaalinen, niinhän ne nimittäin tapaavat olla, näkymättömissä.
Hammasasemalla sain täytettäväkseni lomakkeen. He tahtoivat tietää minusta yhtä jos toista. Kysymyksen ammatti kohdalle kirjoitin suurta ylpeyttä tuntien runoilija. Nautinhan parhaillaan apurahaa, joka mahdollisti kokopäiväisen kirjailijuuden. Kokopäiväinen oli toki vahva väittämä, jos alkoi ynnäillä tuntipalkkaa, vaan eihän minulle laskemisesta maksettu. Lomakkeessa tiedusteltiin mahdollisia lääkeäaineallergioita. Aloin muistella, mitä olikaan se minulle määrätty antibiootti, jonka aloittamisen jälkeen ilta päättyi taksikyytiin Haartmanin päivystykseen.
Penisilliini, sitähän se oli! Silloin en osannnut vielä (enkä nytkään, tarkistin googlesta) kirjoittaa penisilliiniä oikein ja kynäilin lomakkaseen penisliini. Helvetti, eihän se nyt noin voi olla! Suttasin sanan yli, koska käytössä oli kuulakärkikynä. Kirjoitin uudelleen, vaan kaksi tai kolme suttausta myöhemminkin lopputulos oli edelleen sama: penisliini.
Nieminen, minua kutsuttiin, ja kuljin kohti avoinna olevaa ovea, jonka aukossa seisoi hymyilevä hoitaja. Jätä vaan takkia siihen ja voin ottaa sen lomakkeen, hän sanoi edelleen hymyillen. Käteni vapisivat, kasvoni punoittivat. Jos mietitte, miksi ihmeessä en googlettanut sanaa odotushuoneessa puhelimellani, johtui se siitä, etten tuolloin osannut vielä käyttää älypuhelimeni (täysin väärä etuliite minulle) mobiilidataa. Osannut voi olla liioittelua, paremminkin en uskaltanut kytkeä sitä päälle, koska operaattori varoitteli mahdollisesti koituvista lisäkustannuksista. Runoilijat eivät pidä lisäkustannuksista. Siksi päädyin paikkausoperaatiossakin jättämään puudutuksen väliin, koska arvelin ettei tuntemukset kadottava ihmeaine voinut olla ilmaista. Ja kivussahan ei ollut mitään uutta meille runoilijoille. Sen ympärillä minäkin operoin, kiehnäsin ja kiersin kuin kissa puurokulhoa.
Makasin tuolissa aurinkolasit päässäni. Hammaslääkäri tutki lomaketta: Olet runoilija. Vau! Nyökkäsin. Oletko allerginen penisliinille vaiko penisilliinille? Hänen ässänsä suhauttelivat oikeaa kirjoitusasua, kun hän riiputti lomaketta kädessään. Hammaslääkäri kääntyi hoitajan puoleen: Runoilijaparka, hänhän on itselleen allerginen, enkä puhu nyt kynästä. He alkoivat nauraa. Yritin huutaa, se oli tahatonta finglishiä! Vaan suustani purkaantui: äghlämishargh, koska hoitaja tunki sinne parhaillaan sormiaan, tuppoja ja kojeita.
Heiluta kättä jos alkaa koskea liikaa, hammaslääkäri totesi ja käynnisti poran. Hänen kasvojaan peitti maski, enkä nähnyt oliko hänen huulillaan samanlainen hymy kuin sillä ministerillä, joka sakset kädessä pohtii miten köyhä kirjoitetaan, geellä vai koolla?
Hammaslääkäri hyräili paikatessaan kuin Glenn Gould soittaessaan Bachin Goldberg-muunnelmia. Pora ujelsi, kipu kolisteli tynnyriäni. Heilutin hädissäni kättäni, hammaslääkärin hyräily vain kiihtyi, pora valssasi takahampaani parkettia kunnes pysähtyi. Puurolautasta kiertänyt kissa naukui tynnyrissä, se ei ollut hengissä eikä kuollut. ■
Jani Nieminen
Jani Nieminen (s.1973) on helsinkiläinen kirjailija, joka on julkaissut runoja, proosaa sekä lastenkirjan. Kuva: Mitro Härkönen/Tammi.